Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lapsuusmuistoja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lapsuusmuistoja. Näytä kaikki tekstit

torstai 6. marraskuuta 2014

Vintiltä löytyi...

Kävin etsiskelemässä vintiltä  vanhaa kuoropukua. Sitä ei löytynyt, mutta sen sijaan löytyi kasvisto. Tai kyllä sen olemassaolosta tiesin. Päätin ottaa sen mukaani ja tutkailla missä kunnossa mahtaa olla. Kasveja siihen olen kerännyt tyttölyseon 1. - 3. luokkien jälkeisinä kesinä. Silloin on vuosiluvuiksi kirjoitettu 1959, -60 ja -61. Hämmästyttävää miten hyväkuntoisia monet kasvit edelleen olivat, vaikka kasvistoa on säilytetty vinttitiloissa vuodesta -64 lähtien. Nyt kasvio sai kunnian jäädä lämpimään verstaalleni vanhan kattilakaapin laatikkoon.
Mukana oli myös kasvistopäiväkirja tietenkin hyllypaperilla päällystettynä

Arvosanojakin oli annettu. Arvelen, että toinen on kasvistosta ja toinen tentistä

Silloin oli tärkeää kirjoittaa kauniisti ja huolellisesti
Kannessa oli myös tieto, että vuonna -59 kasvien määrä oli 43, vuonna -60 niitä oli 63 ja vuonna -61 yhteensä 86 kpl.
Muistan, että kasvien kerääminen, prässääminen ja kansion tekeminen oli kivaa puuhaa, mutta tentit eivät niinkään miellyttäneet. Syksyllä oli tentti, jossa piti määrätty määrä kasveja tunnistaa. Opettaja peitti nimilapun ja piti osata kasvin suomalainen ja latinankielinen nimi ja samat heimosta, johon kasvi kuului. Systeemi oli sellainen, että väärin sai olla joku prosentti ja jos meni huonommin niin se oli sitten uusiksi. Paljon kului aikaa niidenkin ulkoa opetteluun ja missä niitä olen tarvinnut... en kovin paljon missään. Tosin monet ovat syöpyneet aivojen kansioihin niin että vieläkin aika sujuvasti sieltä tulevat esiin vähän samoin kuin saksan vahvat verbit tai suomenkielen pronominit. Siihen aikaan oli tärkeää osata kaikenlaisia luetteloita ulkoa, ei niinkään tärkeää ymmärsikö jotain.
Tämä kasvisto toi monet muistot mieleen kouluajoilta.

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Juhannusmuistoja

Tänä juhannuksena on tullut paljon muisteltua 50 vuoden takaista juhannusta, johon liittyi suurta iloa ja suurta surua.
Tuolloin vuoden 1965 juhannuksen vietimme kahden kaverimme kanssa Pyhärannan Reilassa telttaillen. Olimme juhannusviikolla ostaneet kihlasormukset ja siellä sitten aattona ne pujotettiin sormeen. Oli ihanan lämmin ja hauska juhannus. Juhannussunnuntaina palasimme kotiin ja siellä minua odotti todella ikävä yllätys, isä oli juhannuspäivänä kuollut (56 vuotiaana). Ilo ja suru olivat suuressa sekamelskassa päässäni. Isä ei koskaan tullut tietämään kihlauksestamme.
Joka juhannus nuo asiat pyörivät jollain lailla takaraivossa, mutta nyt erityisesti kun on tuollainen tasaluku aikaa. Isä ei ehtinyt nähdä viidestä lapsenlapsestaan kuin yhden, veljeni tyttären. Varsinkin silloin kun oma tytär ja poika olivat  pieniä harmitti usein se, ettei heillä ollut myös tätä toista pappaa. Mutta elämä kuljettaa omia polkujaan ja niihin on sopeuduttava.

Lapsuuden perheeni, josta vain tuo lähes kaljupäinen 1-vuotias on jäljellä.
Teimme juhannuspäivänä nostalgiaretken lapsuuteni maisemiin. Neljä vuotiaana olen muuttanut isän ja äidin kanssa vanhainkotiin ja sieltä 13 vuotta myöhemmin äidin kanssa pois. Syy siellä asumiseen oli se, että isä oli vanhainkodin talkkarina. Minulla oli siis paljon mummuja ja pappoja, jotka kilvan lellittelivät talon ainoaa lasta. Siis uskomattoman ihana lapsuus!
Nyt talossa on toiminut jonkin aikaa päiväkoti.




Jossain vaiheessa alueella olevaan pieneen taloon muutti perhe, jonka kahdesta vanhemmasta lapsesta sain hyvät kaverit ja edelleen olemme yhteyksissä.
Talo on jo aikoja sitten purettu ja siinä kasvoi tuoksuva niitty.
Monet muistot kävivät mielessä kun viereisellä kalliolla nautiskelimme mieheni kanssa eväät.
Tämä kallio oli kulkureittimme vaikka tie oli aivan vieressä, mutta paljon jännittävämpää oli käyttää kalliota.

Tuossa kiven kolossa on monet salaisuudet kerrottu. Nuo romppeet on siihen sen jälkeen kulkeutuneet.
Vanhainkodin lähellä on pieni järvi, Pyytjärvi, josta silloin aikoinaan otettiin vesi vanhainkotiin ja siihen liittyvään maatalouspuoleen. Järven rannalla oli ns.pumppuhuone, jonka huolto ja valvonta kuului isälleni ja siellä käytiin ainakin pari kertaa viikossa tarkistamassa, että kaikki oli ok.
Pumppuhuoneesta on jäljellä sokkeli ja järveä kiertää valaistu kuntorata ja talvella hiihtolatu.
Järven rannat ovat soista ja rehevää. Lumpeet olivat vasta nupuillaan.

Karpalot kukkivat. Karpaloita käytiin lapsuudessanikin poimimassa.

Kävin lapsena tuossa kohtaa uimassa. Isä vei siihen vähän hiekkaa, joten oma hiekkaranta oli!

Jotkut asiat ovat ja pysyvät, niinkuin nämä kaksi kuusta kiven päällä. Siinä ne kasvoivat jo vuosikymmeniä sitten ja edelleen.


Kun tuota näkymää eilen katselin niin syvä kiitollisuus täytti mielen. Lapsuus oli taloudellisesti aika vaatimaton, mutta henkisiä voimavaroja sain niin monilta ihmisiltä. Oman perheen ja kaverien lisäksi oli tosiaankin ne lukuisat mummut ja pappat ja monet hoitohenkilökunnasta olivat perheettömiä ja asuivat henkilökunnan asunnoissa ja ottivat minua mielellään luokseen. Kiitos heille kaikille <3