sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Take a Word Challenge ja muutakin

Take a Word Challenge aihe on cloks ja siihen tein tällaisen digikollaasin.
My digi collage for challenge
                     
                                **************************************************

Pitsiä ja Puuteria-haasteeseen tein digeilyn Marilyn-aiheella, mutta sitten muistinkin, ettei siihen hyväksytä digeilyjä, joten se jäi julkaisematta. Tällainen se on

Vähäiset lumet ovat sulaneet melkein kokonaan ja kun oikein pinnistää niin lievän kevään tuoksun saa metsästettyä sieraimiinsa. Eihän kevät ihan vielä tietenkään tule, mutta lähenee...
Maanantaina kävin kukkakaupassa enkä millään pystynyt jättämään sinne pikkuruisia krookuksen taimia. Olivat sellaisia 3-4 senttisiä. Aika hurja on niiden kasvuvauhti. Eilen oli ensimmäinen kukka jo isolla nupulla ja tänään aamulla niitä oli lisää.
Laitoin kommentteihin asetuksen, että julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen. Ainakin yhdessä askertelijan blogissa on joku ulkomalainen kommentoinut ja blogin kaikki kuvat ovat salaperäisesti kadonneet. Olkaapa tarkkoina!

5 kommenttia:

  1. Ihania digejä ja keväisiä kukkia.

    VastaaPoista
  2. Lumoavan kauniita digeilyjä. Kyllä roskiskommentteja tulee paljon, välillä on tyhjennettävä ne tuolta ohjauspaneelista. Onneksi ovat sinne suoraan meneet. Bloggeri karsii aika hyvin anonyymit kommentit ainakin, en tiedä sitten muita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä roskakommentteja kertyy ja välillä pitää tyhjentää roskis. Itselle ei ole mitään ihmeellistä täällä bloggerissa tapahtunut, mutta laitoin nyt varmuuden vuoksi tuon hyväksynnän, vaikken siitä tykkää.Katsotaan mitä kuuluu erään askartelijan kadonneille kuville, eli selviääkö todellinen syy joskus.

      Poista
  3. Kiitti varoituksesta. Minulla on viime aikoina tökkinyt bloggeri, mutta se voi kyllä johtua selaimestakin. Tällä hetkellä en pysty kuvia ja tekstejä lisäileen kuin chromessa, IE ei toimi ollenkaan bloggerin kans yhteistyössä. Taidan kans ottaa tuon hyväksynnän kuvioihin mukaan, jokunen anonyymi kommentti on tullut. Mukavaa alkaaa viikkoa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!