tiistai 29. huhtikuuta 2014

Iloista Vappua!

Pihahommeleita on tehty! On ihanaa upottaa sormet multaan ja järjestellä taas monta asiaa uudella tavalla. Kovasti olisi jo mieli tehnyt ostaa ainakin orvokkiamppeleita, mutta olen hillinnyt itseni, koska lähdemme reissuun niin ei jää kenellekään kastelu- ym hommia siksi aikaa. Palattuamme sitten!
Kivistä meillä tykätään ja niitä olenkin taas "inventoinut" ja mitenköhän nekin joka kevät vaativat uudet järjestelyt.




Allas olisi järjestyksessä, paitsi vesi puuttuu... sateita odotellessa.



Narsissit alkavat olla pian parhaimmillaan.


Närhiä vierailee päivittäin pihalla.

Käpytikka nauttii viimeisistä talipalloista, lisää ei enää laiteta.


Niin täydellisen kaunis sinivuokko...pakko kuvata!


Kevätesikot aloittelevat kukintaansa.
 Pirskahtelevan Iloista Vappua kaikille!



Poistun hetkeksi muihin maisemiin, voikaa hyvin ja nauttikaa keväästä!


sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Mistä oli viikonloppu tehty?

Viikonloppu oli jälleen todella kaunis, aurinkoinen ja lämpötila kohosi varjossa jonnekin 17 asteen tienoille. Luonto näyttää suuren kasvuvoimansa. Nyt voi sanoa, että "kasvaa silmissä"!
Viikonloppu oli tehty paitsi pihahommista ja valokuvaamisesta, korttien tekemisestä. Nyt kevään korttishow on osaltani valmis. Olen muutaman viikon aikana tehnyt viitisenkymmentä korttia perinteisesti leikkaamalla ja liimaamalla ja lisäksi kaksikymmentä kutsukorttia tietokoneella. Kaikkiin tein myös kuoret.Tässä viimeiset odottavat paketointia ja lähtöä myyntiin.

Muutamia kuvia pihapiiristä:
Helmilijat avautuivat viikonlopun aikana pikkuruisista nupuista kukinnoiksi.

Torstaina en nähnyt yhtään kielon alkuakaan ja nyt sunnuntaina ovat nupuilla!
Olemme 25 vuotta asuneet tässä pihapiirissä. En muista nähneeni kieloja nupuilla huhtikuussa.
Ei ihan vielä piirakkaa saa.

Lipstikka kasvaa rehottaa ja voi jo käyttää.

Narsisseja aukeilee monissa ryhmissä.

Pihapiirin valkovuokot ovat myös heränneet.
Tarhakylmänkukka on niin hellyyttävä.

Tällainen neitokainen viihtyi pitkään Idän sinililjan kukinnolla.
Tässä kolme hyvää syytä miksei me tarvita omaa kissaa. Naapurin Vili, Veeti ja Nelli vierailevat päivittäin!
Aurinkoista ja lämmintä Vappuviikkoa lukijoilleni!

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Muistikirja ja kortti ystävälle

Vappuna syntymäpäiväänsä viettävälle ystävälle koristelin muistikirjan ja tein kortin. Hän on ne jo saanut, joten julkaisen, vaikkei ihan Vappu vielä olekkaan.
Etukansi ja takakansi

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Syntymäpäiväkortti Rikulle

Pojanpojista nuorimmaisen kymppisynttäreitä juhlittiin tänään vähän etuajassa (synt.27.4.)
Hänelle tein tällaisen kortin.

Tänään oli niin kesäistä, että laitoin paljaisiin jalkoihin sandaalit :) En osaa nauttia siitä, että laitetaan villasukat jalkaan, mutta tästä osaan!

Lämpöä ja aurinkoa

Kylläpä osui pääsiäisenpyhiksi upeat säät. Aurinko lämmittää ja varjossakin mittari on näyttänyt 15-16 astetta ja samanlaista on luvassa ainakin vielä pariksi päiväksi. Uskomatonta on kasvuvoima! Päivän aikana tapahtuu tosi paljon. Useimmiten on Vappuna ollut vielä pieni lumikasa autokatoksen nurkalla, mutta nyt sitä ei ole ollut enää moneen viikkoon. Lintujen laulanta on aivan korvia huumaavaa ja sitruunaperhonen jo viilletti sinne tänne, mutta ei ehtinyt senvertaa pysähtymään, että olisi kannattanut kuvata yrittää. Kaikenlaiset pikkuötökät vaeltelevat pihalla. Nyt ei voi kuin toivoa, ettei takatalvi pääse yllättämään.
Keltavuokot availevat nuppujaan ja vieressä ylärivissä valkosipulit tyrkkäävät vartta, samoin kuin alhaalla vasemmalla ruohosipuli ja oikealla kevätesikko ja helmilija, jossa jo pikkuruisia nuppujakin.
Pihan vesiaihe on huollettu ja se odottelee kevätsadetta ja kukkaruukkuja

Pikkuhiljaa siirrytään pihakauteen...ihanaa!
Kevään ensimmäinen sislisko, jolla nahanluonti vähän vaiheessa ja häntänsäkin on raukka joutunut pudottamaan, mutta onneksi siihen kasvaa uusi ja entistä ehompi tilalle.





Meillähän käy säännöllisesti naapurin kolme kissaa. Vili on jo varmaan teille kaikille tullut tutuksi. Kaksi muuta Nelli ja Veeti ovat arempia, mutta pikkuhiljaa ovat tulleet rohkeammiksi. Silittää eivät kuitenkaan anna eivätkä tule sisälle niinkuin Vili. Eivät päästä myöskään lähelle kuvaamaan. Vilille voi kameran työntää melkein kuonoon kiinni! Veetistä sain kuvan kun zoomailin. Aika persoonallisen näköinen katti on hän :)


lauantai 19. huhtikuuta 2014

Hyvää Pääsiäistä!

Näyttää siltä, että meitä hellitään aurinkoisella ja lämpimällä säällä lähipäivät. Toivottelen kaikille blogissa kävijöille Oikein Hyvää ja Rauhallista Pääsiäistä. Nautitaan auringosta ja kevään tulosta, lintujen laulusta ja kaikesta uudesta mitä maasta nousee näkyviin.


Yhteiskuvaan en punatulkkupariskuntaa onnistunut saamaan.

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Taas kuvia...

Orava on niin kiva kuvattava, että lähes joka päivä tulee siitä muutamia kuvia näpsittyä. Aurinko paistoi jälleen lähes koko päivän ja pihalla on kierreltävä tutkimassa kevään edistymistä. Ilokseni huomasin keltavuokon availevan ensimmäisiä kukkasiaan.
Amppari hääräili terassilla ja taisi vähän häiriintyäkin kun tungin kameraa lähes kiinni siihen.Autoin sitten palkaksi sen vapauteen.
Peippo on myös päivittäin ruokaillut pihalla.
Niin ja sitten oravakuvia!