tiistai 25. marraskuuta 2014

Sytykeruusuja

Sytykeruusuja pitää silloin tällöin värkkäillä satsi. Niitä on kiva viedä kun kyläillään sellaisten ystävien luona, joilla on tulipesiä ja tykkään myös itsellä pitää niitä hellan lähettyvillä nätisti esillä ja siitä sitten käyttää sytykkeinä.
Kertyneissä munakennoissa oli monen värisiä ja joissakin oli tekstiäkin. Kennojen päälle liimattuja etikettejä en kaikkia saanut sovinnolla irti, joten jätin siihen. Ruusut olivat jo tässä vaiheessa aika kirjavia, mutta en antanut sen häiritä.


Kynttiläjämiä oli oransseja, viininpunaisia, vaaleanharmaita ja tummanharmaita. Laitoin ensin oranssit ja kastoin osan ruusuista, mutta jouduin lisäämään viininpunaisetkin. Toiseen kastelukertaan laitoin myös harmaat joukkoon ja väri näytti kattilasssa melko tummalta. Lopputulos oli vähintäänkin mielenkiintoisen kirjava, mutta mielestäni ihan kiva. Turha yrittää tätä väritystä toistamiseen. Kuivuneiden pinnalle sipaisin sormella vähän kimalleliimaa jämäpurkista.


Seuraavaksi pitää ostaa munia, joiden kennot ovat mahdollisimman vaaleita ja niihin käytän valkoisten kynttilöiden jämät. Näiden ruusujen kasaaminen on rentouttavaa puuhaa, johon ei tarvitse keskittyä ja ajatukset saavat liihotella vaikka missä ja steariiniin kastamisen vaihe käy nopeasti.
Ohje on vaikkapa täällä.

10 kommenttia:

  1. Käytännöllisiä ja lisäksi kauniita :) Voi kun olisikin jonkinlainen tulisija...

    VastaaPoista
  2. Kauniita ruusuja taiteilikin. Hienot väritkin niihin sait. Munakennoja on kyllä varastossa minullakin kerättynä ihan näitä sytykeruusuja silmälläpitäen.
    Mukavaa loppuviikkoa sinne teillekin :)

    VastaaPoista
  3. Ruusut ovat aina kauniita ja myös tässä muodossa! Katselin linkistä ohjeen ja opin taas uutta. Olen kerran tehnyt sytykeruusuja, mutta tämän ohjeet mukaan tekeminen on helpompaa ja lopputulos hienompi. Kiitos ohjelinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Manumiina :) Ei muuta kuin tekemään ohjeen mukaan!

      Poista
  4. Kauniita ruusuja. Itse sain 50-vuotislahjaksi ison kasan, mutta en ole malttanut niitä käyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju :) Onneksi näissä ruusuissa on parasta ennen-päivämäärä pitkällä, joten voi ensin nauttia katselemalla.

      Poista
  5. Ruusut ovat kauniita tässäkin muodossa - lisäksi hyödyllisiäkin.
    Hyvää 1. Adventtiviikonloppua.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!