lauantai 6. joulukuuta 2014

Hyvää Itsenäisyyspäivää

Huomaan, että vuosi vuodelta arvostan enemmän ja enemmän itsenäisyyttämme. Joskus nuorena ei sitä niin edes ajatellut, oli vähän kuin itsestäänselvyys. Ja sitähän se ei tietenkään ole. Itsenäisyydestä on maksettu kova hinta, me sodan jälkeen syntyneet emme varmaan koskaan tule  täysin ymmärtämään, kuinka kova.
Lapsena kuuntelin mielelläni kun isä ja kyläilemässä oleva mies juttelivat sodasta. Ei se tuntunut pelottavalta, ehkä enemmän jännittävältä. Samoin äiti kertoi paljon pula-ajan vaikeuksista ja siitä suuresta mielikuvituksesta, jota piti käyttää, että arki edes jotenkuten sujui. Tosin usein ajattelin, että mitä ne sellaisia vanhoja muistelevat. Niin, sodan loppumisesta oli  kulunut vasta  reilu kymmenen vuotta kun noista asioista kerrottiin. Eli tosi lähellähän ne olivat ja varmaan tiukasti mielessä. Kotonani oli kuitenkin jotenkin sellainen hyvin asiallinen suhtautuminen sota-aikaan, isä oli selviytynyt niistä viidestä vuodesta haavoittumatta ainakin fyysisesti. Kumpikaan vanhemmistani ei mielestäni koskaan ollut mitenkään katkera, heidän osakseen nyt vaan oli tullut elää sellainen aika ja oltiin kiitollisia, että sota-ajasta oli selviydytty hengissä ja parempaa oli tiedossa. Katsottiin rohkeasti eteenpäin valoisampaan tulevaisuuteen.
Eilen aamulla kuuntelin keskustaan ajellessani auton radiosta kun Aamulypsy oli lopuillaan ja siinä niin kauniisti toivotettiin hyvää Itsenäisyyspäivää ja viettäkää sitä perheittenne kanssa, kertokaa lapsillenne ja lastennelapsille mitä itsenäisyys oikeesti tarkoittaa. He ehkäpä pitävät itsenäisyyttä itsestäänselvyytenä niinkuin itsekkin aikoinani.
Itsenäisyyspäivänä laitan aina omien veteraaniemme kuvan ja pienen lipun, kynttilän ja jotain kukkasia muistuttamaan tästä isosta ja tärkeästä asiasta ja lausumme kiitokset Aarnelle ja Aarnelle (meidän kummallakin oli saman niminen isä). Kiitos myös kaikille muille, jotka ovat mahdollistaneet sen, että saamme nostaa siniristilipun salkoon.

15 kommenttia:

  1. Ihana kirjoitus.Hyvää Itsenäisyyspäivää sinulle.

    VastaaPoista
  2. Samoin sinulle Arja tunnelmallista itsenäisyyspäivää.
    Luin kirjoittamasi sotaamme koskettavan kertomuksesi. Oma perheeni on Laatokan Karjalan evakkoja, joten olen paljon kuullut kokemuksista siitä raskaasta taipaleesta. Onneksi olen syntynyt välirauhan aikana enkä muista mitään noista vuosista. Kiitollisena vietän tätä päivää iloa unohtamatta, koska se on myös sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkkis :) Ehdottomasti itsenäisyys on myös iloinen asia.

      Poista
  3. Kauniisti olet kirjoittanut, minun ajatukset samanlaisia!

    VastaaPoista
  4. Kaunis asetelma. Minäkin lausun kiitokset Aarnelle, isälleni. Nuorena poikana hänkin sotaa joutui. Toivottavasti ei koskaan hänen poikansa, tyttärenpoikansa tai pojanpoikansa
    Hyvää Itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Manumiina :)
      Harras toive ettei koskaan enää .

      Poista
  5. Hyvää Itsenäisyyspäivää Tiilivuorelle!

    VastaaPoista
  6. Kiitos kaunista kirjoituksestasi.
    Kuten Mauno Koivisto aikoinaan kirjoitti, niin haluan myös sanoa, että Jumala, joka oli, on ja on oleva, auttoi Suomea.
    Isäni oli sotainvalidi. Ei puhunut sodasta.

    VastaaPoista
  7. Kaunis kirjoitus. Hyvää Itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!