Vuosikausiin en ole joulutorttuja syönyt, koska mielestäni ne ovat murustavaa höttöä, jotka eivät edes maistu millekkään. Hillo tietysti maistuu hillolle, mutta muuten.
Näin jossain kuvan joulutortuista, jotka oli tehty piparimuotilla ja sitten paistettu muffinivuoassa. Eipä tuo mitään tunteita herättänyt, sama taikina, sama hillo. Mutta sitten eräs tuttava laittoi kuvan tekemistään tortuista, joissa täytteenä oli tuorejuustoa ja hilloa. Kuulosti heti tosi hyvältä. Yhdistin nuo kaksi vinkkivihjettä ja nyt olen torttuni löytänyt!
Muottini oli sellainen "normikokoinen" ja sillä tehdyt osoittautuivat liian pieniksi silikoniseen muffinivuokaan, joten käytin kaapista löytämiäni alumiinivuokia. Yhdestä valmiista pakastetaikinalevystä tuli kolme kappaletta. Pienet viillot vielä sakaroiden väliin niin asettuu paremmin vuokaan ja sakarat jäävät vähän pystyyn niin täytekin pysyy siinä missä pitääkin. Täytteeksi laitoin Mascarpone-juustoa ja aprikoosihilloa.
Valmis torttu on sopivan pieni (halk.viitisen senttiä) ja maistui todella hyvältä. Juuston ja hillon liitto on onnistunut. Molempia voi vaihdella ja vaikkapa muuttaa suolaiseksi versioksi, hillon tilalle kinkkua tai salamia. Onko se sitten enää torttu, nimellä niin väliä.
Jos haluaa vähän isompia niin sitten vaan isompi piparimuotti ja muffinivuoka käyttöön.
Käynnistimme joulukauden, kun kerran oli torttujakin. Huvimajalle lämpö päälle ja kynttilöitä palamaan. Ulos ei viitsinyt kynttilöitä laittaa kun vettä tihuutti ja sadetta oli yöksikin luvassa.
Kuuma hehkuviini ja tortut maistuivat joululta, kynttilät toivat tunnelmaa ja sähkötakka lämpöä.
Väinö-tonttu tietysti on taas tullut pois kaapistaan tuomaan hyvää mieltä keittiössä puuhaileville.
Oikein hyvää ensimmäistä adventtiviikonloppua kaikille blogissa kävijöille <3
Hyvä idea, tuollaisia kukan näköisiä herkkuja.
VastaaPoistaHyvää adventtia sinullekin.
Kiitos Armiida :)
PoistaOnpas kauniit kukan muotoiset tortut!
VastaaPoistaTäytyykin joskus kokeilla.
Mukavaa viikonloppua sinulle!
Kiitos Sari :)
PoistaOnpa hyvän näköisiä leivonnaisia.
VastaaPoistaKyllä vaan tontu joulun tuo ja se punainen sävy on myös minu juttu!
Hyvää adventtia myös sinne!
Voi että näyttää herkulliselta ja maistuukin varmaan:) Olen samaa mieltä Joulutorttujen mausta, en ole koskaan oikein välittänyt. Mukavaa adventtiviikonloppua myös sinulle ♥
VastaaPoistaKiitos Silkku :)
PoistaEn ole joulutorttujen ystävä, mutta jotain tuollaista voisin kokeilla. Näyttää herkulliselta ja on erilainen. Syön jouluna yhden tortun ja se on siinä. Mukava tuollainen huvimaja, missä on lämmitys ja tunnelmaa. Ihana tuo sinun tonttusi. Hyvää adventtiviikonloppua!!
VastaaPoistaKiitos Liisa :)
PoistaHuvimaja on sellainen rauhoittumisen paikka, ainoastaan radiosta voi hiljaa soida jotain musiikkia, jutellaan, ollaan vaan ja katsellaan pihalle. Parasta mielestäni on se kun ulkona sataa ja on pimeää ja majan valot kertautuvat metsän pimeyteen. Silloin on tunnelma kohdallaan <3
❤
VastaaPoistaKiitos Saila :)
PoistaHerkullista!
VastaaPoistaHyvää adventtia!
Kiitos Millin :)
PoistaKauniita ja herkullisen näköisiä leivonnaisia.
VastaaPoistaNe ensimmäiset perinteiset joulutortut, joissa on paljon luumuhilloa, maistuvat vuodesta toiseen hyviltä, mutta aika pian ne alkavat tökkiä. Kiva, että tulee näitä muunnelmia uusin makuyhdistelmin.
Kiitos Manumiina :)
Poista