maanantai 3. syyskuuta 2012

Valokuvauskurssi Sorrentossa

Jospa teille vähän kertoisin kahdeksan päivän matkasta Italian Sorrentoon. Valokuvausta sinne mentiin opiskelemaan ja tietysti nauttimaan entuudestaan tutun Napolinlahden kaupungin upeista näköaloista ja tunnelmasta.
Lähtöselvitys Helsinki-Vantaan kentällä sujui mahdottoman sutjakkaasti. Tein matkaselvityksen kotona netissä ja jonottamatta jätimme matkalaukut hihnalle, kävimme turvatarkastuksessa ja kymmenen minuutin kuluttua olimme jo kahvilla.Lähtöportilla oli treffit opettajamme Petri Nuutisen (valokuvaaja ja taiteilija) kanssa. Hänen lisäkseen meitä oli pieni kiva kahdeksan hengen ryhmä.
Pikkasen reilu kolme tuntia ja laskeuduimme Rooman Fiumicinon kentälle, jossa sielläkin muodollisuudet sujuivat nopeaan tahtiin ja matkalaukkujakaan ei tarvinnut kovin pitkään odotella. Terminaalista ulos tullessa meidät vastaanotti varmaan 40 asteen lämpö. Hyvin ilmastoidussa bussissa jatkettiin Napolin kautta Sorrentoon. Olin ihan liikuttunut kun tutut Sorrenton huikeat maisemat olivat siinä edessäni.
Hotelli Christina on korkealla rinteessä. Kaikki huoneet ovat merinäköalalla. Kyllä kelpasi istuskella omalla parvekkeella ihailemassa auringonnousua ja pimeän tultua Napolin valoja ja niiden taustalla siintävää Vesuviuksen silhuettia.
Joka päivä lämpömittari kipusi varjossa heti aamulla lähemmäs 35 astetta ja yöksikään ei laskenut kuin 26-27 asteen tienoille.

 

Päivittäin oli aamiaisen jälkeen n.tunnin kestävä luento päivän teemasta. Sen jälkeen lähdimme kukin omille teillemme kuvaamaan näkemyksiämme annetusta teemasta. Muutama tunti siinä aina vierähti kuvauskohteita etsiessä ja kuvatessa.Sitten takaisin hotellille ja kuvien siirto omalle läppärille ja sitten piti valikoida muistitikulle 3-10 kuvaa, jotka omasta mielestä olivat parhaita ja päivän teemaan liittyviä.Tikulta kuvat siirrettiin opettajan läppärille ja sitten alkoi kaikkien osallistujien kuvien analysointi. Oli kiva katsoa muiden otoksia ja kuulla mielipiteitä ja havaintoja omista kuvista. Opettaja oli rehellinen kertoessaan mikä oli mennyt pieleen ja mikä oli hyvää ja miten virheet voi korjata. Siitä tykkäsin! Illalliseen kuului aina ensin kylmät alkupalat buffet-pöydästä,sitten lämmin alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka ja kaikista oli valinnanvaraa runsaasti.
Päiväteemoja olivat mm. kuvauspiste, kuvan sommittelu, valon luonne, kolmiulotteisuus, tunnelma, tilan hahmottaminen, syvyysvaikutelma, tilanteen hallinta ja sattuma, liike, yksityiskohta ja kokonaisuus.Lisäksi saimme vähän opetusta kuvankäsittelystä ja vedostuksesta. Kuten voitte tuosta listasta päätellä niin paljon oli asioita ja opittavaa.
Lisäksi saimme aivan henkilökohtaista opetusta yhteensä 1,5 tuntia.
En viitsi väsyttää teitä laittamalla kuvia teemojen mukaisesti,vaan sellainen yleiskatsaus kahdeksan päivän kuviin.
Yksi päivä vietettiin kuvausretkellä Caprilla,jossa sielläkin olin käynyt aikaisemmin.Sorrentosta on vain 35 minuutin laivamatka kauniille Caprin saarelle.Laivarannasta kiipesimme satoja rappusia Caprin keskustaan ja sieltä bussilla ylemmäs Anacaprille. Axel Mynthen huvila piti jälleen nähdä. Suurin osa teistä on varmaan lukenut hänen kirjansa "Huvila merenrannalla". 
 
 


Kolme uskalikkoa, mieheni, minä ja Marjo jatkoimme matkaa vielä ylemmäs tuolihissillä. Maisemat, jotka sieltä avautuivat, eivät hevillä verkkokalvoista katoa. Meren lähes turkoosin sininen kimallus jossain kaukana alhaalla ja jyrkät kalliot eivät voi jättää ketään kylmäksi.
 
 

Shoppailua ei paljon ehtinyt harrastaa, mutta yksi juttu oli pakko saada. Caprilla bussien peräpeilissä oli mainos, joka sai minut hullaantumaan.
Nuukuus kuitenkin iski ja kello jäi hankkimatta ja se siitä sitten...tai ei sittenkään! Marjokin oli ihastunut kelloon ja oli Sorrentosta löytänyt kaupan,jossa näitä Capri Watcheja oli myytävänä. Nyt ei enää pystytty hillitsemään itseämme!!!

Mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan ja kotiinpaluupäivä tuli uskomattoman nopeasti.
Matkan anti lyhyesti:
Mielelläni palaisin vieläkin uudelleen Sorrentoon, suorastaan rakastan näköalaa yli Napolinlahden.
Opin paljon uutta valokuvauksesta, tosin rimakin nousi aika hurjasti ja katson hyvin kriittisesti ottamiani kuvia, mutta tästä on hyvä jatkaa harjoittelua.
Tutustuin ihaniin ihmisiin, joita toivon mukaan jossain joskus vielä tapaan.
Viime talven italian kurssi auttoi ihan vähän kommunikoinnissa.

Hotelli Christinan facebook-sivustolta löytyy ryhmämme ottamia kuvia, jotka liittyvät kurssin teemoihin. Käväiskääpä katselemassa!

Yritän lähipäivinä ehtiä tekemään  kollaasin ottamistani makro- ym kuvista ja kerron sanoin ja kuvin myös camera obscurasta.

Arrivederci Sorrento!

8 kommenttia:

  1. Kiitos! Ihanat kuvat ja kivasti kerrottu.Upea matka.

    VastaaPoista
  2. Ihan mieletön reissu!! Oi jospa oisin saanut olla muuu-kaaaa-na :)

    VastaaPoista
  3. Ihana reissu on ollut!! Upeat kuvat ja varmasti mieleenpainuvia muistoja jäi matkalta.

    VastaaPoista
  4. Upeita kuvia olet napsinut. Toi kello on aivan tör-keeen ihana. tahtoo kanssa=).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelloja jäi kyllä Caprille ja Sorrentoon ainakin yhteen liikkeeseen;ei muuta ku hakemaan:)))

      Poista
  5. Tosi mukava matkakertomus. Teillä on ollut sopivan tiivis kurssi ja siis aivan upea ympäristö!
    Minulle tuli näistä KAUNIISTA kuvista polttava ikävä Välimerta. Sorrento on ainutlaatuinen, minulle tuli merikuvista mieleen ihanat lomat Kreikassa.
    Kiitos näistä hienosti otetuista kuvista. Taidetta jokainen!

    VastaaPoista
  6. Wau, aivan mahtava reissusi on ollut!
    Nyt sitten nähdäänkin taitavasti otettuja kuvia blogissasi, kuten nämäkin ihanat maisemakuvat osoittavat. Matkakertomuksia on aina mielenkiintoista lukea :) Kiitos tästäkin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!