perjantai 30. marraskuuta 2012
Toffifee-rasialle uutta ilmettä
Ostin muutaman Toffifee-rasian kyläilyviemisiksi,mutta ei miellyttänyt silmää tuo normipakkaus,vaan piti tehdä uusi, vähän persoonallisempi. Rasiahan avautuu kuin tulitikkurasia joten tein kokonaan uuden tuon vedettävän osan.Materiaalit: valkoista martioitua kartonkia, talvimaisema- ja tekstileimasin, mustaa leimasinmustetta, pari stanssattua kuusta lumiefekteillä ja kimalteella koristeltuna ja pikkuruisia hopeisia tähtiä sekä pätkä pitsiä. Aika simppeli ja nopea tehdä.
Manumiinan enkelikalenterin 30.päivä
Myrskytuuli tuivertaa ja pyörittelee vähistä yöllä satanutta lunta pitkin nurkkia.Marraskuun viimeinen päivä ja samalla viimeinen enkeli tämän vuotiseen Manumiinan enkelikalenteriin. Tällä kertaa tulikin osallistuttua joka ikinen päivä, jotenkin enkelit veivät mennessään. Päätökseksi tein koriste-enkelin. Jostain laatikon kätköistä löytyi posliininen pää ja kädet. Kartiomallinen lankapuola sai toimia kroppana ja sitten vaatetta päälle ja koru kaulaan. Korkeutta enkelillä on noin 16 cm.
Kiitos Manumiinalle enkelikalenterista. Oli kiva osallistua!
Marraskuu loppuu ja samoin tämä kalenteri, mutta huomenna alkaa joulukuu ja Sailan ja minun perinteinen atc-joulukalenteri. Tervetuloa seuraamaan sitä!
torstai 29. marraskuuta 2012
Manumiinan enkelikalenterin 29.päivä
Tälle päivälle kalenteriin postikortti. Kuten eilisessäkin kortissa tässäkin enkeli on vanhasta postikortista. Uusi tausta ja uudet koristelut.
keskiviikko 28. marraskuuta 2012
Manumiinan enkelikalenterin 28.päivä
Marraskuu ja Manumiinan enkelikalenteri lähestyvät uhkaavasti kohti loppuaan. Siitä huolimatta tälle päivälle ensimmäinen iloinen enkelikorttini, atc-kokoa.Enkelin leikkasin vanhasta joulukortista ja asentelin sen uuteen taustaan, joka puolestaan on vanhan laulukirjan sivusta leikattu.
tiistai 27. marraskuuta 2012
maanantai 26. marraskuuta 2012
Manumiinan enkelikalenterin 26.päivä
Tällekin päivälle atc-kortti. Vaihteeksi taas ripaus dramatiikkaa kortissa.
Toivottelen kaikille oikein hyvää alkanutta viikkoa! Oma viikkoni alkaa jo tuttuun tapaan joogatunnilla.
sunnuntai 25. marraskuuta 2012
lauantai 24. marraskuuta 2012
Manumiinan enkelikalenterin 24.päivä
Olen kovasti ihastunut tuohon söpöläiseen pikkutytön kuvaan ja sitä on tullut käytettyä monenlaisiin kohteisiin ja töihin. Monta digiversiotakin olen siitä tehnyt ja tässä jälleen yksi uusi. Manumiinan enkelikalenteriin osallistun tällä.
Alkuperäinen kuva on tällainen.Sellaisenaan hyvin kaunis, mutta kun on niin kiva leikitellä! |
perjantai 23. marraskuuta 2012
Atc-joulukalenteri 2012 Sailalta
Jo jonkin aikaa on neljä pientä punaisella silkkinauhalla sidottua nippua odotellut lipaston päällä. Niissä nipuissa on yhteensä 24 atc-korttia ihaniin kuoriin huolellisesti pakattuna. Järjestyksessään viides atc-joulukalenterimme Sailan kanssa odottaa avaamista. Jostain äkillisestä mielijohteesta aikanaan, siis vuoden 2008 syksyllä ehdotin Sailalle, että mitä jos... suostumus tuli välittömästi ja jo ennen viimeisen kalenteriluukun aukaisemista totesimme,että perinnehän tästä tehdään!
Saila julkaisee blogissaan 1.12. alkaen päivittäin minulta saamansa atc-kortin ja minä puolestani täällä omassa blogissani häneltä saamani kortin.
Saila julkaisee blogissaan 1.12. alkaen päivittäin minulta saamansa atc-kortin ja minä puolestani täällä omassa blogissani häneltä saamani kortin.
Olen samalla pitänyt sääpäiväkirjaa 1.12. - 24.12. välisestä ajasta, ja niitä on ollut kiva vertailla edellisiin vuosiin ja Sailan kertomiin säätietoihin tuolta monta sataa kilometriä pohjoisempaa. Oma sääpäiväkirjani meni sitten vuodatuksen sekoilun ja blogin lopettamisen myötä bittitaivaaseen, mutta nyt aloitan uudelleen ja koska valokuvaaminen on tullut yhä vaan mieluisammaksi harrastukseksi, olen ajatellut sellaista, että jokaisena aamuna, kun päivä valkenee otan kuvan samasta kohtaa pihastamme ja julkaisen sen samalla kuin atc-kortinkin.
Joka vuosi on ollut yhtä mukavan kutkuttavaa odottaa kalenterikuorien aukaisemista ja niin myös nyt. Pieni utelias lapsi taas sisälläni on niin malttamaton! Vielä kahdeksan yötä ja sitten...
Tervetuloa seuraamaan rakkaudella tehtyjä kalentereitamme!
torstai 22. marraskuuta 2012
Manumiinan enkelikalenterin 22.päivä
Pitkiksi varmaan venyvät enkelien työpäivät ja välillä ehkäpä voimat loppuvat ja jokin tehtävä saattaa jäädä hoitamatta. Se saa tietysti enkelin surulliseksi. Tämä enkeli on uutta voimaa pyytämässä.
Tällä kortilla osallistun Manumiinan enekelikalenterin tähän päivään.
keskiviikko 21. marraskuuta 2012
Manumiinan enkelikalenterin 21.päivä
Tälle päivälle kalenteriin epämääräisen kokoinen kortti, lähinnä postikortti.
Leikkasin julmasti enkelipatsaalta siivet ja tein tilalle uudet embossaamalla valkoisella kohojauheella, liimasin ne enkelin selkään ja kiinnitin koko systeemin kohotarrapaloilla taustaan.
tiistai 20. marraskuuta 2012
Manumiinan enkelikalenterin 20.päivä
maanantai 19. marraskuuta 2012
Manumiinan enkelikalenterin 19.päivä
Jälleen uusi viikko alkamassa ja Manumiinan enkelikalenteri jatkuu jo vähän yli puolen välin.
Eilisen kortin vanavedessä syntyi tämä postikortti. Tuo tähtiaukko tuli "kylkiäisenä" tähden stanssaamisesta.Kiinnitin sen tarrapaloilla taustaan. Näin tuli kiva kolmiuloitteinen vaikutelma. Vaaleankeltaiset kangaskukat ja kiiltokuvaenkeli ovat perjantaisia messuostoksia, samoin pikkuiset hopeiset puolihelmet.Hopeiset filigraanikulmat ovat alunperin kullanväriset, mutta maalasin ne Krylonin hopeointimaalilla.
Eilisen kortin vanavedessä syntyi tämä postikortti. Tuo tähtiaukko tuli "kylkiäisenä" tähden stanssaamisesta.Kiinnitin sen tarrapaloilla taustaan. Näin tuli kiva kolmiuloitteinen vaikutelma. Vaaleankeltaiset kangaskukat ja kiiltokuvaenkeli ovat perjantaisia messuostoksia, samoin pikkuiset hopeiset puolihelmet.Hopeiset filigraanikulmat ovat alunperin kullanväriset, mutta maalasin ne Krylonin hopeointimaalilla.
Hyvää marraskuista viikkoa kaikille!
sunnuntai 18. marraskuuta 2012
Manumiinan enkelikalenterin 18.päivä
Perjantai-päivä kului Tampereen Kädentaidot-messuilla.Paljon oli jälleen katseltavaa ja tuttuja tuli tavattua ja vähän ostoksiakin suoritettua. Tänään piti ottaa käyttöön mm uusi tähtistanssi, joka on ollut ostoslistalla jo jonkin aikaa.Marianne Design'n tähtistanssi on tosi monipuolinen,saa useamman kokoisia tähtiä ja myös ns negatiivit (eli aukot) ovat kivoja käyttää. Lisäksi pakkaukseen kuuluu myös kaunis lumihiutale. Kiiltokuvaenkeli kuuluu myös messuostoksiin. Kortti on postikortti ja osallistun tällä Manumiinan enkelikalenteriin.
Huomenna sitten kortti, jossa käytin hyväkseni tuon isomman tähden stanssauksesta jäänyttä aukkoa.
lauantai 17. marraskuuta 2012
Manumiinan enkelikalenterin 17.päivä
Tänäänkin jälleen atc-kortti enkelikalenteriin. Pienet pojanvekarat tarvitsevat tehtäviensä tasalla olevia enkeleitä.
perjantai 16. marraskuuta 2012
torstai 15. marraskuuta 2012
keskiviikko 14. marraskuuta 2012
Manumiinan enkelikalenterin 14.päivä
Tälle päivälle kalenteriin tällainen simppeli atc-kortti, joka varmaankin päätyy jonkun joulukortin osaseksi.
tiistai 13. marraskuuta 2012
Manumiinan enkelikalenterin 13.päivä
Sain digijumituksen nappulan vaihdettua asentoon off ja perinteisellä tavalla taas kortti kalenteriin. Jostain syystä GA-muoto korteissani on jäänyt ihan unholaan ja olikin tosi innostavaa kaivella laatikon pohjalta kaava ja värkätä kortti.
Lumienkeli |
maanantai 12. marraskuuta 2012
Manumiinan enkeikalenterin 12.päivä
Uusi viikko alkamassa hyvin tuulisena ja digijumitus edelleen päällänsä. Ehkäpä huomenna jo jotain leikkaa-liimaatekniikalla tehtyä, mutta tänään tällaisella digeilyllä kalenteriin mukaan.
Asiasta toiseen: atc-vaihdon parit on arvottu ja palaan siihen kunhan käyn ensin joogatunnilla.
Oikein antoisaa päivää kaikille!
Asiasta toiseen: atc-vaihdon parit on arvottu ja palaan siihen kunhan käyn ensin joogatunnilla.
Oikein antoisaa päivää kaikille!
sunnuntai 11. marraskuuta 2012
Vikkeliä kuvattavia!
Manumiinan enkelikalenterin 11.päivä
Mitäs minä sanoin siitä koukuttumisesta digikollaasien tekemiseen? Manumiinan enkelikalenterin tällekin päivälle digeily.
Isänpäiväenkeli |
Huomio! Haasteblogin puolella atc-vaihtoon voi vielä ilmoittautua klo 22 saakka.
Tervetuloa mukaan vaihtoon!
Tervetuloa mukaan vaihtoon!
lauantai 10. marraskuuta 2012
Manumiinan enkelikalenterin 10.päivä
Tälle päivälle innostuin värkkäilemään digikollaasin. Olen tarkoituksella pitänyt viimeaikoina näppini irti näistä kun tämä on niin aikaa vievää ja koukuttavaa hommaa ja pitäisi mieluummin nyt keskittyä ihan muihin asioihin. Mutta vähän annoin pikkusormea härniksi...
Hyvää lauantaipäivää kaikille!
perjantai 9. marraskuuta 2012
It's all about Vintage and Beauty #31 Lumi
Tällä kertaa haasteen aiheena on lumi. Pari viikkoa sitten täälläkin sateli muutama sentti lunta ja oli ah niin kaunista,mutta vain pari päivää. Saa nähdä milloin saadaan uudemman kerran lumipeite, nyt on ainakin seuraavaksi luvassa vesisadetta useana päivänä. Mutta purkista onneksi saa lunta koristamaan kortteja!
Manumiinan enkelikalenterin 9.päviä
Aurinko paistaa ja pari astetta pakkasta ja koko päivän paistaa sääennusteiden mukaan.
Manumiinan enkelikalenteriin lentelee tällainen enkeli tuomaan edes pikkasen valoa blogissaan esiintyviin ongelmiin.
Manumiinan enkelikalenteriin lentelee tällainen enkeli tuomaan edes pikkasen valoa blogissaan esiintyviin ongelmiin.
torstai 8. marraskuuta 2012
Toteutunut unelma
Sorrenton valokuvauskurssista alkaen olen unelmoinut kamerasta, johon sain siellä tutustua ja rakastuin ensisilmäyksellä. Ei ole antanut rauhaa ja kun sitten vihdoin olin ostoaikeissa niin tottakai maahantuojallakaan ei ollut sellaista. Parin viikon odottelun jälkeen eilen sain kameran hyppysiini ja ensimmäisiä koekuvauksia olen vähän suorittanut. Ei ihan hetkessä kaikkea tule oppimaan, mutta into on kova. Kunhan malttaisi paneutua käyttöohjeisiin ennenkuin savunmuodostusta edes on :) Yleensä luen ne savun hälvettyä...
Jaa että mikä kamera... Panasonic Lumix DMC FZ200
Manumiinan enkelikalenterin 8.päivä
Tänään vaihteeksi hempeällä linjalla! Tällä atc-kortilla osallistun Manumiinan enkelikalenterin kahdeksanteen päivään.
keskiviikko 7. marraskuuta 2012
Manumiinan enkelikalenterin 7.päivä
Atc-kortin tein tällekin päivälle Manumiinan enkelikalenteriin. Vaikka tuuli aikalailla tuivertaakin niin eiköhän enkelit silti pysty lentämään ja tehtävänsä hoitamaan. Toivotaan niin.
tiistai 6. marraskuuta 2012
maanantai 5. marraskuuta 2012
Kursseja tiedossa
Useimmiten kaikki kurssit ovat jossain pääkaupunkiseudulla ja joskus harvoin Turussa. Nyt on tiedossa kaksikin kurssia Raumalla. Käykääpä tutustumassa asiaan täällä ja sieltä pääsee sitten linkeillä eteenpäin. Opettajina taitavat askartelijat ja takuulla oppii paljon uutta ja kivaa. Nyt ainakin satakuntalaiset mukaan kun kerrankin ei tarvitse ajella pitkiä matkoja! Itsellä matkaa jopa n.400 metriä ja tietysti ilmoittauduttu on jo!
Manumiinan enkelikalenterin 5.päivä
Uusi viikko polkaistaan käyntiin ja heti tälle aamulle alkaa minulle uusi juttu, jooga. Keväällä kävin tutustumassa asiaan ja nyt alkaa jokaviikkoinen joogan puolitoistatuntinen.
Miten nopeasti päivät kuluvatkaan, Manumiinan enkelikalenterissakin jo viides päivä!
Eilen tein samoista materiaaleista kortin ja nyt suklaalevylle rasian, joka samalla on myös kortti.
Vaikka atc-korttejakin tykkään tehdä, niin on kiva,että Manumiina hyväksyy myös muut enkeliaiheiset työt!
Miten nopeasti päivät kuluvatkaan, Manumiinan enkelikalenterissakin jo viides päivä!
Eilen tein samoista materiaaleista kortin ja nyt suklaalevylle rasian, joka samalla on myös kortti.
Vaikka atc-korttejakin tykkään tehdä, niin on kiva,että Manumiina hyväksyy myös muut enkeliaiheiset työt!
Hyvää marraskuun viikkoa kaikille!
sunnuntai 4. marraskuuta 2012
Epäonnistuneita ilotulituskuvia
Prisman kauppakeskus järjesti taas perinteisen ilotulituksen joulunavauksen kunniaksi. Muuten en niihin hulinoihin eksy, mutta ilotulitus on aina varsin komea ja niin tänäänkin. Sumuinen sää vallitsi ja olin kaiken lisäksi laiska enkä viitsinyt roudata kameranjalustaa mukana. No se tietysti kostautui kun piti kuvata pitkällä valotusajalla. Valaisintolppa sai luvan kelvata tueksi ja kyllähän se selvää oli,että ehti kamera täristä muutaman sekunnin aikana. Otoksista yli 90 % meni samantien roskakoriin eikä siis yhtään onnistunutta ollut. Mutta nämä neljä epäonnistunutta säilytin, sillä ne jollain lailla viehättivät minua. Eli tässä varoittavia esimerkkejä kuvaajille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)