perjantai 8. maaliskuuta 2013

Kortti 60-luvun tyyliin

Sain tilauksen kortista, joka tulee naiselle 50-vuotisjuhliin ja juhlien teemana on 60-luku. Keräilin erilaista aineistoa ko. vuosikymmenestä ja tein niistä kollaasin kortin etukanteen.

Satuin löytämään myös kuvan penninkolikoista ja yhdessä oli sopivasti vuosiluku 1963 ja sinä vuonnahan kortin saaja on syntynyt. Itselle kaikki kollaasin asiat ovat tuttuja ja hyvässä muistissa. Erityisesti muistan nuo keinonahkasohvat! Olin suorastaan kateellinen isosiskolleni,jolla oli sellainen sohva ja nojatuolit väriltään viininpunaiset.Oli niissä hikistä istua! Myös tupeeratut kampaukset ovat muistissa, itsellä oli pitkään samanlainen nutturahökötys kuin mustavakoisen kuvan naisella!

Pieni tauko blogissa! Lauantaipäivän vietän Leimailu- ja Helmitaivas messuilla Kirkkonummen Masalassa ja sunnuntaiaamuna varhain nokka kohti Pohjanmaata ja Lappajärveä. Joten autossa istumista on ihan kiitettävästi, kun käy ensin ottamassa vauhtia etelästä! Perjantai-iltana 15.päivä palailen taas sorvin ääreen.
Toivottelen mukavaa viikkoa kaikille!

Edit; Nauhataivaan blogissa pääset katselemaan maaliskuun dt-töitä. Laitan omat työni ja selostukset tänne blogiini reissulta palattuani.

8 kommenttia:

  1. Ihania nostalgisia muistoja herättelit näillä 60-luvun kuvilla. Se on jälkeen päin ajatellen parasta aikaani, oli nuoruus ja unelmat...
    Tuollaista nutturaa pidettiin sitten purkamatta päässä kampaajan jäljiltä useita päiviä, hui kauhistus ;) Hyviä messuja ja matkoja!

    VastaaPoista
  2. Hyvää ja turvallista Pohjanmaan matkaa Rauman tytölle (ja pojalle?)!
    Ja hyvää lomaa ja kivaa vaihtelua, ei matkanne mikään työmatka liene.

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti Arjalla on mukana villasukat...meillä, Pohojanmaalla on nii kylymä....ainaki yät:)
    Mukavaa reissua ja hauskaa synttärin viettoa.

    VastaaPoista
  4. Todella kaunis ja nostalginen kortti! Upea!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!