Heinäkuun tarvikepaketti oli jälleen ihastuttava, kuten aina!
Romanttisista ja herttaisista tarvikkeista ensimmäisenä hääkortin tekeminen tuli mieleen.
Kulmakoriste oli hopeanvärinen alunperin, mutta embossasin sen
valkoisella kohojauheella ja sitten vähän hiekkapaperilla hinkkailin ja
lopuksi pikkasen väriä liitupitoisella leimasinmusteella. Violetin
värisen ruusunauhan kaveriksi laitoin valkoisia kangasruusuja,
stanssattuja lehtiä ja laserleikattuja perhosia.
Onnittelukortti pienelle tytölle oli toinen aiheeni.
Tytön kuvan olen joskus aikaisemmin digitaalisesti käsitellyt se tuntui
nyt aika sopivalta näiden tarvikkeiden kanssa käytettäväksi. Ruusunauhan
sai kivasti soikion ympärille liimattua. Valkoisesta pitsistä leikkasin
reunan ja liimasin sen stanssatun kakkupaperin reunaan. Nauhoja vähän
rypistelin ja solmin jonkinlaiseksi rusetiksi. Valkoiset kukkaset
löysivät paikkansa rusetin keskustassa ja kortin kulmissa.. Lisäksi
vielä vähän puolikashelmiä ja strasseja.
Kartonkina on taas
molemmissa korteissa lempparini, melko paksu hieman pinnastaan kuvioitu
vanilian värinen, jota ostan isoina arkkeina paikallisesta
pakkaustarvikeliikkeestä.
Romanttista söpöilyä tällä kertaa, katsotaan mennäänkö samoilla linjoilla elokuussakin. Elokuun tarvikepaketti ja sovittu aihe kyllä siihen viittaavat!
Korteissa käytettyä nauhoja ja koristeita sekä paljon muuta kaunista voit ostaa
täältä ja koko tiimin upeita töitä voi ihastella
täällä. Kiitos Kirsi tarvikkeista!