sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Muutama kuva

Aurinkoista ja kaunista viikonloppua on saatu viettää ainakin täällä Rauman suunnalla. Lämpimän kesän lisäksi saadaan näköjään nauttia vielä kauniista ja lämpimästä syksystäkin...mikäs sen kivampaa!
Viime viikolla Otturi-Vili kävi meitä tapaamassa varmaan joka päivä. Oli vissiin ollut ikävä kun olimme viikon poissa. Kun palasimme kotiin, Vili odotti terassilla ja pyyhälsi heti oven auettua sisälle. Yleensä Vili ei verstaallani viihdy, käy vaan pikaisesti, mutta torstaina asettautui oikein taloksi verstaan sohvalle ja otti päikkärit siinä. Alempi kisu on Alanyan asukkeja. Oli asettautunut nukkumaan pahvin päälle penkin alle ja oli siinä niin sööttinä.
Lintujen baarin alle maahan lehahtaa useamman kerran päivässä närhi ja syö pudonneet auringonkukansiemenet. Pari kertaa on nähty se haukkaavan ison kimpaleen talipallosta ja lähtee sitä sitten lähimetsikköön nautiskelemaan. Kovin on arka ja saa tosi varovasti lähestyä ikkunan takaakin, ettei lennä pois. Tänään sain ikkunan läpi otettua muutaman lähes onnistuneen kuvan.


Terassin kynttilälyhdyn akryliprismat heijastivat kivasti auringon valoa seinällä olevaan peiliin.



3 kommenttia:

  1. Ei epäilystäkään, etteikö Vili olisi ikävöinyt sinua, kun nyt askarteluhuoneessakin pitää vahtia, ettet häivy LOL!
    Hienot ovat närhen kuvatkin. Minulla on saman tapainen muovikruunu parvekkeella ja sekin kimaltelee kivasti auringossa. Tänään muuten viimeistelin parvekkeen talvikuntoon laittamisen. Vielä kukkivat ruusut leikkasin maljakkoon. Hyvästi kesä!

    VastaaPoista
  2. Hienoja kuvia, kuten alempana olevat syyskuvatkin!

    VastaaPoista
  3. Ihania kisu ja lintukuvia. Meilläkin on tuo lintulauta aikomus viritellä, mutta vielä se on jäänyt varastoon. Ehkäpä viikonloppuna se saataisiin viriteltyä talvea varten.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!