lauantai 19. heinäkuuta 2014

Yöpyminen laavussa

On asioita ja tapahtumia, joita ei ole koskaan tullut tehtyä. Ei välttämättä niin kovin erikoisia ja ihmeellisiä, mutta jotain uutta kuitenkin. On useamman kesän puhuttu, että jospa mentäis Koskeljärvelle ja yövyttäisiin laavussa. Järvellä on kyllä käyty ja teltassa siellä yövytty. Mutta se laavussa yöpyminen on jäänyt kokematta. Kuluneen viikon ensimmäinen yritys kaatui sateiseen säähän, mutta heti kun säätila oli keskiviikkona otollinen niin otettiin makuualustat, makuupussit, vähän evästä ja kamerat ja menoksi. Meiltä on matkaa Koskeljärvelle noin 50 km. Järvi on kuuluisa linnuistaan, mutta nyt ei ollut oikea aika niiden bongailemiseen. Suurimmat innoittajat olivat kuvaukset myöhään illalla ja oikein aikaisin aamulla. Siihen meille avautivatkin oivat mahdollisuudet. Ilta oli kaunis, yö lämmin ja usva laskeutui aamuyöllä järven ylle ja viipyi siinä aamutunnitkin.
Alkuiltaa
Osa järvenrannoista on soistunut
Rentunruusu on mielestäni niin kaunis
Kurjenjalka
Lintutorni
Latosaaren laavu ja savua lähes ilman tulta
Saatiin tulikin syttymään
Tulenliekkejä ihailimme yötä myöten
Aurinko on laskenut mailleen
Klo 3 yöllä heräsin ja eikun kamera käteen ja kuvaamaan usvan ssapumista
Aamulla oli todellisten usvakuvien aika
Sumupisarat olivat helminä hämähäkinverkoissa
Tässä jonkun kutojan käsityö
Mielenkintoisia kudelmia
Sumupisarat peltokortteen pinnassa
Usvainen maisema oli vähän aavemainen
Laavulle aamuaurinko paistoi jo lämpimästi
Kokemus oli hieno, kannatti nukkua hyttysten ininässä kovalla alustalla ja nähdä kaunis varhainen aamu järvellä. Yhtä kokemusta rikkaampana matka jatkuu.

6 kommenttia:

  1. Olipa ihania kuvia. Kuulosti mukavalta paitsi hyttyset.

    VastaaPoista
  2. Oi, miten kauniita kuvia. Minunkin haaveeena on yö laavulla :)

    VastaaPoista
  3. Aivan upeita hämähäkin seittejä!

    VastaaPoista
  4. Varmasti hieno kokemus. Upeat kuvat!

    VastaaPoista
  5. Kuvasi näyttää taas niin mahtavinta ja kokemus kuulostaa niin mageelta.

    VastaaPoista
  6. On teillä hienot ideat! Niin mahtavia kuvia!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!