torstai 13. marraskuuta 2014

Kokeiluja mehiläisvahalla

Taitaa olla useampi vuosi aikaa kun ostin purkillisen pieniä mehiläisvahanappeja. Ei sitten koskaan tullut ostettua sen sulatukseen tarvittavaa systeemiä ja vaha on jäänyt käyttämättä. Nyt näin eräässä fb:n askarteluryhmässä kyselyn mehiläisvahan käytöstä.Innostuinkin etsimään tietoa ja yleensä aina etsivä löytää ja niin myös nyt. Löytämässäni videossa käytettiin silitysrautaa sulatuksessa. Encaustic-tekniikkaa joskus vähän opettelin ja ostin silloin pienen silitysraudan, joka sopi nyt mainiosti tähänkin tarkoitukseen. Ei muuta kuin kokeilemaan.
Helppoa kuin heinänteko! Muutama vahanappi kuvan päälle, silitysrauta low-asetukselle ja muutama silitys niin kaunis himmeä vanhahtava pinta on valmis.


Laulukirjan sivun rypistelin vahan kuivuttua ja siitä tuli aivan ihana. Valitettavasti kuvissa ei näy koko totuus, pinta on mielestäni tosi kaunis kaikissa kolmessa kokeilussa.
Useampikin kokeilu pyörii mielessä ja niistä sitten myöhemmin.

3 kommenttia:

  1. Näyttääpä lopputulos hienolta! Ja kaikkea sitä idearikkaat ja luovat ihmiset keksivät!
    Se silitysrautakin puuttuu vielä, vaikka silloin alkuvuonna niin kovasti innostuin encaustic-tekniikasta.

    VastaaPoista
  2. Onpa kiva tekniikka. Kiitos videosta. Pitääkin kokeilla.
    Ihanaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Manumiina ja Enkuli kommenteista :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!