keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Kyl määkin Turus :)

En yhtään tiedä mistä tuollainen sanonta on peräisin, mutta aika usein kuulen sitä käytettävän.  Sopi nyt kuitenkin otsikoksi tähän päivitykseen.
Meillä on jo pitkälti toistakymmentä vuotta ollut tapana tehdä ystäväpariskunnan kanssa  retki jonnekin. Välillä on oltu pitempään ja välillä yhden yön reissuja. On kierrelty kylpylöitä, majoituttu mökkeihin, tehty kaupunkilomia ja mitä milloinkin. Nyt teimme "perinteisemme" Turkuun ja majoituimme yhdeksi yöksi Hamburger Börsin City Börsiin. Siitä oli kiva tepastella torin seutua ja Aurajokirantaa. Ilmakin oli erittäin suosiollinen tiistaina, satoi vasta illallla. Päivä oli aurinkoinen ja suorastaan lämmin. Meillä on tapana istuskella terasseilla ja puistojen penkeillä kaikessa rauhassa ja katsella mitä ympärillä tapahtuu. Niin teimme myös nyt, ilman kiireen häivää, ilman etukäteissuunnitelmia, ihan fiiliksen mukaan.
Tein kotoa lähtiessä rajun päätöksen olla ottamatta kameraa mukaan. Ei mitään kovin erikoista nähty, vaikkei kamera mukana ollutkaan. Hätävarana on tietysti kännykkä ja pakkohan oli kuitenkin ihan muutama kuva ottaa :)
Kävimme Vareksen jalanjäljillä "Apteekissa", ihailimme Aurajoen rantaa ja söimme maailman parhaat paistetut silakat ja perunamuusin Svarte Rudolfin kannella. Ruoka-annos oli niin herkullisen tuoksuinen, näköinen ja makuinen, ettei siitä tullut minkäänlaista kuvaa otettua :)

Kyllä kassakoneissakin oli ennen tyyliä!

Todella kaunis liukuvärjäys kukkaistutuksessa Aurajoen rannalla.
Kiitos Elisa ja Veikko kivasta Turku-retkestä :)

Pihalla oli reilun vuorokauden aikana tapahtunut sen verran, että juhannusruusun ekat kukat olivat auki ja yksi lemppareistani, keto-orvokki oli myös availlut ensimmäiset kukkansa. Perinteistä poiketen en laittanut juhannusruusuja mummun ruusukannuun vaan laitoin ne vanhaan kahvipannuun, joka löydettiin puretun talon raunioista. Se on niin söötti ja löysi heti paikkansa keittiön pöydältä.


4 kommenttia:

  1. Ai jai miten kaunista....
    Tykkään jotekin niiiiin vanhoita miljöistä, kaunista!
    Ihana yhdiselmä juhannusruusu ja kahvipannu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa :)
      Myös minä tykkään kaikesta (tai ainakin melkein kaikesta) vanhasta :)

      Poista
  2. Mukavia kesäreissuja olet tehnyt ja hienoja askarteluja myös :-)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!