perjantai 25. maaliskuuta 2016

Kiirastorstain tunnelmia

Lumet olivat jossain vaiheessa jo kokonaan sulaneet, mutta kiirastorstaiaamuna maisema oli hyvinkin talvinen
Pihalaatat olivat saaneet kivan lumiefektin
Kävin kukkaostoksilla Viherkäisen puutarhamyymälässä. Siellä on paljon myös kaikenlaista ihanaa sisustustavaraa. En pystynyt vastustamaan isohkoa höyhenkranssia
Tuo orvokkien koti on täällä mainittu musta pienoiskasvihuone. Maalasin sen Vintage-maalilla, väri: Warm Cream. Kaunis himmeä vanhahtava pinta oli lopputuloksena.

Kun isäntä haki aamulla Länsi-Suomen, tuli samassa jakelussa myös Vili ja nukkui noin viiden tunnin aamupäiväpäikkärit takkahuoneen sohvalla
Olisi varmaan nukkunut pidempäänkin, mutta oli herätettävä ja laitettava ulos kun lähdimme ystävien luokse Uuteenkaupunkiin kyläilemään. Menomatkalla Laitilassa valtatien läheiselle pellolle oli kokoontunut runsaasti hanhia ja laulujoutsenia. Näimme jo sunnuntaina Turusta tullessa samoilla seuduilla suuria joutsenparvia, joten nappasimme kamerat mukaan ja niillä olikin käyttöä. Kerrankin pääsi lähes aitiopaikalta kuvaamaan muuttomatkalla levähtämään jääneitä komeita joutsenia.



Syksyllä kun joutsenparvia lensi pihamme yli, huutelin niille: "Mä rukoilen, mä pyydän, oi palatkaa". Nyt he ovat täällä taas...kevät, vaikka maisema olikin aamulla niin talvinen.
Nyt kun vuorokausi on just vaihtunut pitkäperjantaihin, lumet ovat lähes kokonaan sulaneet.

Pääsiäiskortteja tuli kymmenkunta, lämmin kiitos kaikille! Itse en lähetä pääsiäiskortteja kun en mielestäni osaa niitä tehdä. Tänä vuonna tein kuitenkin yhden. Sain tyttären häissä tehtäväkseni lähettää pariskunnalle pääsiäiskortin.
Toivottelen nyt teille kaikille blogissa kävijöille saman kortin myötä Rauhallista ja Hyvää Pääsiäistä.




18 kommenttia:

  1. Pian on kevät! Hyvää Pääsiäisen aikaa!

    VastaaPoista
  2. Hyvää Pääsiäistä sinulle Arja!!

    VastaaPoista
  3. Kiva kun kevät tulee värit palaa eleämään.
    Ihana joutsen joukkio, joka myös meille tuo kevään tunnun.
    Enpä tehnyt minäkään yhtään pääsiäiskorttia, jotenkin se ei vain ole minun juttu!
    Hyvää pääsiäistä sinne!

    VastaaPoista
  4. Ihana tuo kasvihuone orvokkeineen!
    Hyvää pääsiäistä <3

    VastaaPoista
  5. Upeita valokuvia ja suloinen kortti. Minulla on tuo sama pieni kasvihuone. Sain sen joskus -80-luvulla eräältä medialta lahjaksi. Se on alkup. kuosissaan ja pidän sisällä pieniä kaktuksia.
    Hyvää pääsiäisen aikaa sinulle 🌷🐥

    VastaaPoista
  6. Aivan ihania kuvia!
    Kortti niin tosi kaunis!
    Sulle tulin toivottelemaan oikein hyvää Pääsiäisen aikaa!

    VastaaPoista
  7. Ompa hienoja joutsenkuvia :) Kiva myös tuo pupukortti. Pääsiäinen meni mutta hyvää kevään odotusta!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!