sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Onnittelukortit veljeksille

Neljän päivän välein veljekset Jere ja Onni viettivät synttäreitään, vuosia on välissä kaksitoista. Tein heille samanlaiset kortit erivärisinä ja tietysti erilaisin tekstein.
Posti toi muutama päivä sitten tällaisen leimasimen ja sitä päätin kokeilla ja tykästyinkin siihen. Sopii aika moneen tarkoitukseen.
Tällaiset korteista kehkeytyi

Muutama kuva pihalta tähän lopuksi
Arovuokon karvaiset nuput

Kielonlehdet ilta-auringossa

Kastanjan uudet lehdet ovat jotenkin säälittävän näköisiä

Oliskohan jo viikon päästä kielon tuoksua?
Mustarastas on vähän turhankin kesy ja luottavainen. Se tulee läheltä seuraamaan kun pihalla puuhaillaan. Olen sille sanonut, että ei meistä tarvitse välittää, mutta pihalla liikuskelevien kissojan kanssa pitää olla tarkkana. Toivottavasti on puhe mennyt perille.

Kaivattua sadetta on jo vähän saatu ja tänään on runsaampaakin sadetta ilmatieteenlaitos lupaillut. Tekee luonnolle todella hyvää ja kaikenlaiset pölyt huuhtoutuvat pois.
Hyvää Helluntaita!

6 kommenttia:

  1. Koreeta korttia olet tehnyt ja kuvasi hivelevät aina silmää. Hyvää Helluntaita!!

    VastaaPoista
  2. Ihana kun 4v Onni sai samanlaiset jalkineet kuin isovelikin!!
    Ai kastanja! Olenkohan koskaan nähnyt kuvassakaan kastanjan lehteä.
    Suloiset kukkanuput! Ja mustarastaat! Ne ovat hienoja lintuja, joiden lauluääni on uskomattoman kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti ☺
      Mustarastas on melkoinen laulutaituri ☺

      Poista

Kiitos kommentistasi!