Kansalaisopiston joogaryhmässä aloitin syksyllä ja eilen oli kauden viimeinen kokoontuminen. Olisin mielelläni jatkanut vaikkapa koko kesän. Maanantaiaamujen tunti ja vartti hiljentyen, rentoutuen ja kroppaa erilaisilla liikkeillä herätellen oli hyvä alku viikolle. Tasapainoliikkeet ovat auttaneet löytämään taas tasapainon paremmin. Myös ns hetken löytyminen onnistuu aika hyvin, eli pystyn sulkemaan ulkopuolisen hälyn pois häiritsemästä ja osaan keskittyä siihen mitä olen tekemässä. Oikean hengitystekniikan opettelu ja oppiminen on auttanut juoksemisessa ja myös unensaannissa sitä voi hyödyntää keskittymällä vain rauhalliseen hengittämiseen ja sitten huomaakin, että on aamu ja heräilee levänneenä. Olen koukussa joogaan ja toivon, että syksyllä alkaa joku ryhmä, johon sopii mennä mukaan.
Ryhmämme puolesta tein vetäjällemme kortin kiitokseksi opetuksesta ja ohjauksesta.
|
Kiitos Seppo! |
Hieno kortti. Meillä on vielä yksi tunti. Tämä on 13. vuosi, kun joogaan saman ohjaajan johdolla. Kesätauko on meilläkin, mutta teen kotona tietyt ohjelmaani ottamani liikkeet. Eihän se samaa ole kuin ohjauksessa, mutta on tyhjää parempi.
VastaaPoistaAurinko paistaa täällä. Hyvää päivän jatkoa sinulle!