keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Jäätyneitä saippuakuplia!

 Meikäläinen on pakkaspäivät puuhaillut assarinsa kanssa mielenkiintoisen asian parissa. Netistä bongasin jäätyneet saippuakuplat ja niistä otetut mielettömän hienot kuvat. Olin ihan myyty! Tykkään kokeilla kaikkea uutta ja jos siihen olennaisesti liittyy kamerakin niin oli pakko alkaa etsiä tietoa liuoksesta ja muusta asiaan liittyvästä. Olen tehnyt jo monenlaisia litkuja, jotka sisältävät erilaisissa suhteissa ainakin vettä, Fairya, sokeria, tapettiliisteriä, glyserolia. Monenlaista puhaltamiseen käytettävää työvälinettä on väännelty ja yhden kävin paikallisesta lelukaupasta ostamassakin, mutta se taitaa olla kaikkein huonoin. Pakkasta oli aluksi lähes 20 astetta ja siinä oli tietenkin se huono puoli, että näpit jäätyivät. Tänään oli vaatimattomat 10 pakkasastetta ja se on liian vähän, 15 olisi aika optimi. Yhtään ei saa tuulla ja aurinko pitää paistaa ja sitten oikeanlainen liuos ja voi odottaa jotain tuloksiakin.Onneksi saan tuon poikaystäväni innostumaan hyvin helposti yleensäkin kaikenlaisiin juttuihin ja eritoten jos siihen liittyy valokuvaaminen. Sillä yksinään tuosta hommasta ei tule mitään. Sitäkin kokeilin ja tuloksena oli saippualäiskäinen kamera. Naureskeltiin, että kun vesisateet joskus alkavat niin meidän pihalla voi pitää vaahtobileet...niin paljon on Fairya sinne puhalleltu!
Parhaaksi työvälineeksi on osoittautunut oikeanpuoleisella lautasella ja sen vieressä olevat sähköjohdosta taivutellut renkulat. Yhteen liuokseen käyttämäni tapettiliisterijauhe näköjään puuttuu kuvasta!
 Kirjoittelin kyllä muistiin erilaisten seosten reseptejä, mutta kun sitten niitä yhdistelin ja lisäilin vähän sitä sun tätä niin tarkkaa reseptiä en itsekkään tiedä enkä osaa antaa. Mutta ainakin kannattaa kokeilla tällaista: 1/2 dl kiehuvaa vettä johon liuotetaan 1/4 dl sokeria ja 1/4 dl Fairya sekä 1 rkl glyserolia (apteekista). Yhteen liokseen laitoin glyserolin tilalle tapettiliisterijauhetta ja sekin toimi. Glyserolin tarkoituksena on hidastaa veden haihtumista kuplan pakastuessa ja se pysyy paremmin kasassa. Jospa vielä pakkanen yltää 15 asteeseen niin kokeilen vielä pariakin vaihtoehtoa.Kokeilua, kokeilua ja taas kokeilua...ja mielenkiintoista.
Kun pakkasta oli lähemmäs parikymmentä niin kuplat pysyivät aika pitkään ehjinä kun niitä kokeeksi lumihankeen puhaltelin. Kun pakkasta on vain 10 astetta niin ei kannata yhtään hellittää katsettaan kuplasta jos aikoo sen ehtiä kuvaamaan ennen puhkeamista.





Todella mielenkiintoista puuhaa, jossa pitää elää just siinä hetkessä. Vaikka on kovempikin pakkanen, kupla ei kestä kuin ehkäpä 10-15 min ja se muuttuu koko ajan.
Toivon kovasti vielä sellaisia pakkasia, että saisin jatkettua kokeiluja, muuten jää pahasti kesken ja vajaavaiseksi tämä harrastus.

9 kommenttia:

  1. Minä mielelläni luovun näistä pakkasista eli voin lähettää sinne teillepäin sitten, jos alkaa siellä liian lämpimäksi sää käymään...
    Hienoja palloja ja alimmainen suorastaan upea :D

    VastaaPoista
  2. Alimmainen minunkin mielestäni upein!

    VastaaPoista
  3. Aivan mahtavaa kokeilua! Toivottavasti ei pakkaset vielä tähän lopu, sillä noita voisi nähdä lisääkin.

    VastaaPoista
  4. Hieno kokeilu ja upeita kuplia saittekin. Mieli tekisi kokeilla itsekkin.
    Kuvat on todella upeita.

    VastaaPoista
  5. Tämäpä vasta hauska juttu ja hienoja kuvia saitkin. Mitähän vielä on tulossa :)

    VastaaPoista
  6. Valokuvaus on hallussasi. Hienoja, mielenkiintoisia kuvia.

    VastaaPoista
  7. Vau, tosi hienoja. Hyvin sait kuvattuakin :)

    VastaaPoista
  8. Oi kuinka ihania... ihan huikea kauniita niin kuplat kuin kuvatkin!
    Suorastaan hengittämättä niitä täällä ihailen . etteivät vaan menisi rikki ;)
    Tätä ideaa on ihan pakko testata...kiitos tästä hauskasta ideasta!

    VastaaPoista
  9. Ompas hauska juttu saada tuollaisia kuplia :-) kuvat ovat kyllä tosi hienoja.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!