torstai 30. huhtikuuta 2015

Pisaroita...

Osassa maata on valkoinen vappu, mutta meillä täällä Raumalla sateli vettä ja nyt vappuaattona ja huomiseksi vapunpäiväksi on luvassa ihan kelvollista kevätsäätä.
Aamulla jumituin kuvaamaan lupiinien lehdillä olevia sadepisaroita. Tässä muutamia otoksia:






Toivottelen kaikille aurinkoista ja hyvää vappua!

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Sateen jälkeen

Kylläpä oli ihana kuunnella kun sade ropisi kattoon. Se on ollut hyvin harvinaista herkkua täällä Rauman suunnassa kevään aikana.
Kun sade loppui piti tehdä kierros pihalla kameran kanssa
Muutama päivä vielä ja narsissit aukeavat

Esikot avelevat ensimmäisiä kukkasiaan ja taustalla tulppaanit seuraavat perässä

Piha-allas odottelee vielä kukkasia ympärilleen
Keltainen hyasintti ilahduttaa, koska en muistanut sen olemassaoloa

Suuri hetki, kieloissa ensimmäiset nuput

Tarhakylmänkukka on yksi suosikkikuvattavistani


Kevätesikko


Helmililjat kohta kukassa

Posliinihyasintti on niin kaunis ja herkkä
Tällaista kuului tänään sateen jälkeiselle pihamaalle. Aika aurinkoista on luvassa ja kun nyt sadetta saatiin, niin eiköhän vauhti kiihdy ja viikon kuluttua on taas erilaiset näkymät.

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Ruokintapaikan elämää

Lintujen ruokintapaikalla on vieläkin aika paljon kävijöitä, punatulkkupariskunta, mustarastas, sinitiaisia, talitiaisia, peipposia, vihervarpusia, käpytikka ja pari oravaa.
Toinen oravista on ottanut tavakseen ruokailla pää alaspäin. Ketterästi tyyppi roikkuu takajaloistaan!
Lauantaiaamuna käpytikka oli vallannut oravan vakkaripaikan ja orava joutui siirtymään toiseen paikkaan mutustelemaan leipomieni talikakkujen rippeitä
On ollut kiva talven ajan seurata elämää ruokintapaikalla ja erityisesti sitä miten sovussa siellä toimitaan. Hyvin harvoin mitään selkkauksia on ollut.
Nyt alkaa olla jo säpinää pesäpöntöillä, katselmuksia tehdään ja osaan jo kannetaan pesäpehmukkeita. Toivottavasti pesinnät onnistuvat!

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Keräilykorttien muistoissa

Kuten olen jossain jo maininnutkin niin jotain lievää orastusta atc- ym keräilykortteihin on havaittavissa ainakin ajatuksissani. Reilun vuoden aikana en ole edes kymmentä atc-korttia tehnyt.
Vuonna 2007 tein ensimmäisen ja innostus oli välillä ihan valtava ja vuoteen 2013 tein tosi ahkerasti keräilykortteja vaihtoon ja omiin kokoelmiin. Sitten innostus lopahti ja nyt siis taas nostaa vähän päätään, mutta kuten sanottu enimmäkseen vielä ajatuksen tasolla.
Heti lonkalta voin sanoa, että 1000 kortin raja on reilusti ylitetty ja vaihtokortteja lienee siinä 600 kpl:n paikkeilla. Kortit ovat osittain hienosti mapeissa ja osittain kenkälaatikkosysteemillä arkistoituja (eli siis tämä osio täysin sekaisin). Mutta kaikki ovat verstaallani arkkupöydässä. Eilen avoin sen kannen ja voi hyvän tähden mikä muistelemisen tuokio siitä syntyikään. Jonain sadepäivänä otan tuon pöydän sisuksen käsittelyyn sitten ajan kanssa. Nyt lähinnä etsiskelin neljännestuumaisia, joita muistaakseni olen muutaman suurennuslasia käyttäen  tehnyt. Löysin yhden ja samalla valitsin jonkinlaisen kokoelman muitakin kokoja ja kuvasin ne. Taas niin mieleni pahoitin vuodatuksen grande katastrofista. Siinä silloin menivät kuvat niistä sadoista korteista, saaduista ja itsetehdyistä. Saadut ovat tietenkin ihan konkreettisesti tallessa, mutta itsetekemäni vaihtarit ovat pitkin Suomea ja jokunen rajojen ulkopuolellakin. No mutta elämä on ja tuon asian kanssa pystyy ihan hyvin elämään. Kunhan taas hetken harmitti.
Tässä vähän kuvasatoa eilisesta muistelutuokiosta. Kuvattavat kortit valitsin pikaisesti siten, että muistelin niiden olleen silloin tekohetkellä hyvin mieleisiä ja vähän erityylejä napsin mukaan.
Atc


 Skinny 3"x5"

Neljätuumainen, 4"x4"
 

Gothic Arch

Kaksituumaiset, Twinchiet
 
Moo 2,8 x 7 cm
 
Yksituumainen (inchie) ja neljännestuumainen
Sarja, jossa yksi- kaksi- kolme- ja neljätuumainen
Näissä tunnelmissa kohti viikonloppua, joka kuluu osittain hääkutsukorttien viimeistelyissä.
Oikein hyvää viikonloppua kaikille blogissa piipahtaneille!

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Digeily

Jonain iltapuhteena on tällainen surumielinen tajunnanvirta saanut digitaalisen muodon.

tiistai 21. huhtikuuta 2015

My Life, hedelmäistä

Eilen aamulla bongasin eräästä fb-ryhmästä idean kuvioida paperia cantaloupe-meloonin kuorella. Siinä kommentoidessa poiki ideoita muistakin materiaaleista, joilla voi kuvioita painaa.
Tänään päätin kokeilla, materiaaleina cantaloupe-melooni, appelsiini ja carambola.




 Ensin tein hedelmäsalaattia, johon käytin edellä mainittujen lisäksi omenaa, banaania ja tummia viinirypäleitä


Seuraavaksi tein meloonista, appelsiinista, omenasta ja kookosvedestä smoothien


 Näiden kanssa lähdin sitten sitä varsinaista tehtävää suorittamaan verstaalle
Kokeilin monenmoista erilaisilla väreillä ja erilaisille papereille, mutta lopputolokset eivät tyydyttäneet edes sen vertaa, että olisin viitsinyt kuvata.
Tämä sitten kuvasin




Embossasin meloonin verkkomaisella kuorella ja siitä kuvioinnista tykkään kovasti, appelsiinin kuori ei niin kauhean kummonen ollut, tässäkin työssä sitä oli vähän, mutta kun oli niin monta vesiliukoista elementtiä kokeilussa niin jossain vaiheessa se pyyhkiytyi aika näkymättömiin. Carambolasta tykkään hedelmänä just sen erikoisen muodon vuoksi, mutta leimattuna en siitä tykkää, liian suoraviivainen meikäläisen makuun. Leimailin akrylivärillä. Mutta oli tosi kiva taas tehdä kokeiluja ja kunhan puihin ja pensaisiin  tulee lehtiä niin niillä pitää embossailukokeiluja jatkaa. Väripainantaa lehdillä on tullut useammankin kerran tehtyä.
Hedelmistä tuli nyt käytettyä kaikkia osia ja useammassa muodossa!