keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Hääjuttuja osa 2

Halusin tehdä Ninalle ja Petrille vähän erilaisen hääkortin. Tekniikalla ja tyylillä, joka taitaa nyt olla se itselleni mieluisin. Ohut canvaspohja toimii taustana. Erilaisia elementtejä kiinnitin pohjaan ja sitten kaiken yli musta akryylimaali. Jo niin tutuiksi tulleilla Inca Goldeilla värjäsin ja viimeistelyn lopuksi 3D kuohari-kuva ja ruusuja.



Läpän alta sai sujautettua rahalahjan taustapaperin alle.
Hääpari ei halunnut mennä valokuvaamoon kuvattavaksi, vaan pyysivät että kuvat otetaan ennen vihkimistä ja hääjuhlan alkamista meidän pihalla. Olemmehan molemmat mieheni kanssa innokkaita valokuvaajia, joten tottahan suostuimme mielellämme tähän kunniatehtävään. Olin suunnitellut kuvia otettavan useassa paikassa ja oli monta hyvää ideaa, jotka jäivät käyttämättä. Nimittäin sade alkoi just kuvaussession aikana. Emme antaneet sen häiritä, koska sille ei voinut mitään. Käytimme ne kuvauspaikat, jotka olivat mahdollisia. Ohjeena oli, että hääpari puuhaa mitä puuhaa ja me kuvaamme. Jotain pikkuvinkkejä saivat vielä kuvauksen aikana. Nina ja Petri heittäytyivät ihan täysillä mukaan. Eipä tullut pönötyskuvia! Meillä oli hyvä fiilis ja  tosi hauskaa ja se näkyy kuvissa :) Kuvia tuli tässä vaiheessa noin sata / kuvaaja. Tässä luvan kanssa kolme näytille.


 Lämpimät onnittelut onnellisille <3
Väriteema musta-punainen toimi täydellisesti myös illan tähtiparin pukeutumisessa.

Vielä tulee yksi päivitys näistä hääasioista. On nimittäin käynyt niin, että lahjarasiasta ei ole kuin yksi huono kuva. Otin sen heti kun sain rasian valmiiksi, satoi, oli tosi pimeää ja totesin, että kannattaa odottaa kun sade taukoaa ja pääsee ulos kuvaamaan. Se on sitten ilmeisesti tykkänään unohtunut kun yhtään kuvaa ei löytynyt. Onneksi pariskunta asuu suht lähellä niin pitää käväistä heidän kotonaan se kuvaamassa :) Joten siitä sitten lähipäivinä.

18 kommenttia:

  1. Onnea onnelliselle. Todella onnistuneet upeat ja persoonalliset kuvat. Kuvista välittyy onnelisuus. IHANAA.

    Kauneimman kortin ikinä olet tehnyt ja hääteeman väritkin kortissasi. Odottelen kuvaa lahjarasiasta innolla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Enkuli :)
      Hääpari suorastaan loisti onnellisuutta <3

      Poista
  2. Kauniita ja niin tyylikkäitä kaikki. Kutsut ovat tosi kauniita ja tuo sormusrasia on mahtava. Hääparin kuvat ovat persoonallisia ja varmasti aivan heidän omannäköisiään. Korttisi sopii teemaan ja sekin on kauniisti ja taitavasti toteutettu. En voi kuin ihailla jälleen kerran taitojasi ja ideointikykyäsi. Kiitos näistä kuvista, sain jälleen aimo annoksen inspiraatiota tuleviin tekeleisiini :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eija :)
      Se on aina kivaa, jos ja kun joku löytää inspiraatiota omiin töihinsä <3

      Poista
  3. Upeaa, mahtavaa häätunnelmaa ja väriteema ym ihan huippua. Suuresti Onnea heille!

    VastaaPoista
  4. Niin kaunista ja romanttista <3 Tykkään!!!

    VastaaPoista
  5. Wau mikä kortti, mielettömän upea.

    VastaaPoista
  6. Oi-kyllä on kaunis pari !
    Uskomattoman kaunis kortti. Paljon olet nähnyt vaivaa ja aikaa!
    No vettä kuuluukin hieman sataa. Sen peri aate täällä päin on että peittää vanhat jäljet ja tuo onnea. Jote onnea vielä tuoreelle parille!

    VastaaPoista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos Marru :)
      Ehdottomasti samaa mieltä kanssasi <3

      Poista
  8. Mahtavan upea kortti, niin rakastunut hääpari upeissa kuvissa ja wau, mitkä kengät morsiamella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Manumiina :)
      Morsiamen kengät olivat kyllä niin makeet ja kenkäfriikkinä katselen aina ihmisten kenkiä ja laitoin merkille, että todella monella häävieraalla oli mitä upeimpia vähän erikoisempia kenkiä.

      Poista
  9. Hieno, hieno kortti. Ja niin upean hauskat hääkuvat, ei todellakaan pönötetä:)
    He ovat niin onnellisia, se kuvista huokuu. Ja todellakin, nuo kengät kannatti nostaa näytille nekin.
    Seuraavaksi odotellaan sitten sitä rasiaa, mukavaa että jaat näitä kanssamme.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!