torstai 11. kesäkuuta 2015

Makrokuvailuja

Muutama lähipäivinä otettu makrokuvakin esille. Kuten osasta kuviakin näkyy, niin havupuiden siitepölyä on joka paikassa. Sade ei olisi yhtään pahasta. Kun viimeisiä kesäkukkasia istuttelin, niin totesin että maakin on aika kuivaa. Viimeaikaiset harvat sateet ovat olleet varsin  vaatimattomia. Moneen kertaan on jo alkukesän aikana todettu, että kasvit ovat paljon rehevämpiä kuin vuosi sitten. Mistä sitten johtuneekin. Viljeltyjen kohdalla voi johtua paremmasta lannoituksestakin, mutta myös luonnonvaraiset voivat nyt todella hyvin. Marjoista näyttäisi tulevan hyvä sato sekä puutarhassa että metsässä. Alkukesän hallaöiltä on säästytty. Koko viime kesän olin aika tyytymätön pihaan. Se ei ollut hyvinvoiva missään vaiheessa, tuntui että tehty työ ei ollut missään suhteessa lopputulokseen. Mutta nyt voi kyllä olla oikeinkin tyytyväinen jo tässä vaiheessa.






6 kommenttia:

  1. Ihastuttavia kukkia. Kielot olisivat lempikukkiani, mutta tuoksuallergikkona ne ovat minulle vain katselua varten, ei maljakkoon.
    Kiitos Arja kuulumisista. En yhtään ihmettele, että aikasi kuluu nyt pihapuuhissa eikä tietokoneella. En minäkään viihtyisi näin paljon, jos olisi vielä muuta mieluisampaa tekemistä. No, en valita, olen kyllä saanut nähdä maailmaa paljon ja kokea elämyksiä maalla ja merellä. Nyt pitää tyytyä, mitä on jäljellä - eli muistoihin.

    Hyvää vointia ja iloa päivääsi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkkis :)
      Muistot ovat tärkeitä. Ne kantavat pitkälle <3

      Poista
  2. Oikein hienot makrot!!

    Ei kyllä sisähommat kiinnosta lainkaan, pihalla löytyy nypittävää ja kuvattavaa ihan kivasti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa :)
      Sisällä tulee tehtyä kutakuinkin vain pakolliset kuviot ja muuten pitää nyt nauttia kesästä kun se on kuitenkin niin lyhyt.

      Poista
  3. Kauniita kukkasia kaikki!
    Todella ihana emsimmäinen punainen ruusu , kaikki yksitys kohdat näkyy !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa :)
      Punainen Ruusu on häiden pöytäkoristeesta ja suihkuttelin siihen hieman vettä. Vaalea ruusu sensijaan on ihan purkissa pihalla.

      Poista

Kiitos kommentistasi!