sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Kortti Pikku Ninalle

19.9. tuli kuluneeksi uskomattomat 50 vuotta siitä kun saimme pienen tyttären. Se oli kuin eilen, ei oikein millään ymmärrä, että siitä on puoli vuosisataa. Hyvin harvoin ajattelen omaa ikääni mitenkään vakavamielisesti, mutta kun jälkipolvet saavuttavat jonkun tällaisen etapin, niin pakko on ymmärtää miten nopeasti vuodet vierivät. Olen 18 vuotta vanhempi tytärtämme enkä todellakaan milloinkaan tunne itseäni vanhaksi, mutta tosiasia kuitenkin on, että seitsemänkymppiä häämöttää jo ovella ja tämä tarkoittaa sitä, että askel tulee vääjäämättä lyhenemään ennemmin tai myöhemmin. Tiedän senkin etten tule tähän tunteeseen jumittumaan vaan matka jatkuu täysillä siten  kuin se kohdallani on tähtiin kirjoitettu. Mutta yhden päätöksen tein tuolloin 19.9.15. Nyt alan kirjoittaa lapsuuden ja nuoruuden muistojani "kirjaksi". En mitään bestselleriä tavoittele, mutta haluan jättää perinnöksi jälkikasvulle tietoa siitä, minkälaisen lapsuuden ja nuoruuden vietin. Olen jo vuosia ajatellut tämän tekeväni, mutta nyt minulle valkeni, että on just oikea aika ryhtyä suunnitelmista toteuttamiseen. Olen kuullut, että jokaisen pitäisi kirjoittaa oma elämäkertansa, ei välttämättä kronologisessa järjestyksessä, vaan mikä asia milloinkin mieleen tulee. Kirjoittaminen on puhdistavaa ja nyt voin katsoa jo riittävän välimatkan päästä lapsuuttani, sen hyviä ja huonoja puolia. Ei siellä mitään luurankoja kaapeista löydy, mutta ehkäpä joku tapahtuma saakin nyt uuden merkityksen kun sen paperille kirjoittaa. Samalla tulevat vanhat valokuvatkin käytyä lävitse ja järjesteltyä. Puhkun intoa ja kuvittelen, että ainakin osio "lapsuus" olisi talven aikana valmis. Kirjoitan suunnitelmasta tänne sen vuoksi, että jos/kun innostus jossain vaiheessa makaa pohjamudissa, niin tarkistan täältä mitä olen julkisesti itselleni luvannut :)
Mutta siitä kortista! Mixed media tunki itsensä etu- ja takakanteen
. Haitarikorttiin keräilin kuvia vuosien varrelta pointtina tyttären tukkamuoti.
 Värssy on sama, joka on ollut siinä kortissa, jonka sain jälkikasvulta täyttäessäni 50 vuotta, eli omat lääkkeet takaisin :)
Suuri hitti Ninan syntymävuonna oli Kari Kuuvan Pikku Nina. Ihastuimme nimeen Nina eikä muita nimivaihtoehtoja edes harkittu.

                                                          Onnea Pikku Nina <3

19 kommenttia:

  1. Ihana kortti!
    Ja minulla olisi asiaa sinulle, Arja. Olen venäläisen ATC-challenge-blogin tiimin jäsen ja haluaisin tehdä tutuksi venäläisille lukijoille ulkomaalaisia ATC-taitelijoita. Jos suostut haastatteluun, voisinko pyydä sinun sähköpostiosoitteesi, että voisin lähettää sinulle haastattelu kysymykset? Minun osoiteeni on innaj12@hotmail.com Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Inna :)
      Laitan sinulle s-postia.

      Poista
  2. Kaunis kortti ja upeasti toteutettu. Todellakin ala tehdä sellaista kirjaa, kun intoakin riittää. Joku päivä se on vielä kultaakin arvokkaampi jälkeläisille. Ihania kuvia oli lapin reissustasi. Tuli hieman kaihoisa olo niitä katsellessa, kun tämän syksyinen lapin matka jäi tekemättä, koska suunnistimme etelän lämpöön. Mukavaa sunnuntaita tv Liisa

    VastaaPoista
  3. Onpa hieno kortti!
    Tuossa, sekä kirjassa on ideaa meille muillekin. Onnea Pikku Ninalle täältäkin! ;)

    VastaaPoista
  4. Hieno kortti ja hauskalla ajatuksella toteutettu. Profiilikuvastasi luulisi, että itse täytät tuon 50v. :) Voi kun jokainen vanhempi ja isovanhempi kirjoittaisikin muistiin lapsuus- ja nuoruusmuistojaan, niitä olisi tosi ihanaa lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos "Silausta vaille" :)
      Profiilikuvani on kolme vuotta vanha ja sen alla oleva kuva miehestäni ja minusta on 50-vuotishääkuvamme vuodenvaihteesta.
      Tuo ajatus muistojen tallentamisesta on tullut just siitä kun itse tiedän todella vähän isovanhemmistani enkä vanhempienikaan lapsuudesta ja nuoruudesta oikeastaan mitään tiedä ja olisi kuitenkin aina kiinnostanut.

      Poista
  5. Kyllä olisi hienoa löytää ullakolta edes pieni sininen vihko, jonka joku isovanhemmista olisi kirjoittanut. Ajatuksesi on siis tosi arvokas ja kannatettava. Itsekin olen kirjoittanut ylös pieniä tarinoita, mitä tulee mieleen. Ajatus on sitten joskus yhdistää ne kirjaksi. Päiväkirjaa olen pitänyt muutamaan otteeseen, niistäkin saa sitten lisämaustetta.

    (Olen pahoillani että liimaukseni upeaan kirjaasi epäonnistui. En osannut kuvitella, että paperi on niin ohutta. Ohensin kyllä liimaa reilusti, mutta silti tuli ryppyjä. Olen tosi pahoillani, ei olisi kannattanut liimata mitään, kirjoittaa vaan.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Uuna :)
      Älä turhaan ole pahoillasi jostain rypystä, olen aivan varma, ettei se haittaa pätkääkään. Suuret kiitokset, että osallistuit <3

      Poista
  6. Korttisi on hieno !
    Minä olen kirjoittanut "aikajanaani" jälkipolvilleni.Aloitin isovanhemmistani ja vanhemmistani niin paljon,kuin tiesin ja sitten omaa lapsuuttani ja nuoruuttani siihen asti,kun tapasin poikieni isän.....no,loput sitten jo tietävätkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulriikka :)
      Hienoa, että olet taltioinut tietoja jälkipolvillesi.
      Olemme tekemässä myös kuvakirjaa meidän kummankin suvusta ja tämä minun "kirjani" on jonkinlainen täydentävä osa sille. Omia muistelmiani on tarkoitus tehdä myös siihen saakka kuin tuon poikaystäväni tapasin. Siitä eteenpäin lapset aika hyvin tarinan tuntevatkin :)

      Poista
  7. Ai että miten upea työ!
    Sinulla on varma tyylitaju ja herkkä silmä kaikelle kauneudelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti :)
      Siinä se on pikkutyttäremme vähän eri ikäkausina!

      Poista
  8. Hyvä idea tuo muistiin kirjoitaminen jälkipolvia varten.Ja niin upean kortin olet tyttärellesi tehnyt. Kiva idea nuo kampauskuvat siinä.
    Ei todellakaan uskoisi, että sinulla on 50-kymppinen tytär. Niin se aika vain kuluu ja oman vanhenemisen huomaa parhaiten tuosta kun lapsista tulee aikuisia. Sisältähän pysymme aina nuorempina. Joskus oikein hätkähdän, kun yllättäen peilin eteen joudun, että minäkö se olen, tuo nainen tuossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Armiida :)
      Näinhän se menee, ettei omaa vanhenemistaan huomaa kuin siitä, että lapset ottavat kiinni ja taitavat mennä ohitsekkin :D
      On ihanaa kun on saanut lapset nuorena ja meilläkin tytär ja tyttärentytärkin on jatkanut "perinnettä", joten olen jo pitkään saanut seurata suvun jatkumista useassa polvessa.

      Poista

Kiitos kommentistasi!