keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Katselulaatikko (vai mikä tämän nimi on)

Jotain ihan uutta, siis minulle! En ole tällaista aikaisemmin tehnyt, mutta onneksi on toiseenkin laatikkoon aihiot. Taidan säästää sen jouluaiheelle.
Piian Räpellykset-verkkokaupasta ostin kaksi pakkausta, joista piti rakentaa ensin laatikko. Vähän kuin Ikean huonekalu, siis :) Materiaali oli jotain puupahvin tapaista ja osat loksastivat hyvin paikoilleen, vähän liimalla vielä varmistin, että pysyy kasassa.
En huomannut ihan alkuvaiheesta kuvaa ottaa, mutta tässä on osittain koottuna. Koostui yhteensä kahdeksasta osasta.
Värjäykseen käytin vedellä ohennettua seepian väristä kirjoitusmustetta ja vihreää mistiä, jossa kultaa joukossa. Takaseinään liimasin tiilikuvioista skräppipaperia. Kuvat tulostin Canonin mattapintaiselle taidepaperille. Liimasin ne kartongille ja leikkasin irti. Kiinnitin kuvat kartonkisuikaleilla takaseinään jotta eivät keiku edestakaisin. Pohjalle kiinnitin Matte mediumilla pikkuisia koristekiviä, joiden päällä lapset seisovat. Ikkunan stanssasin ja tein siihen sisänäkymän. Verhokappa olisi pitänyt olla paremmin näkyvä, nyt sitä ei oikein edes huomaa, mutta kyllä se siinä on. Osoite vielä seinään ja käteen sattui metallinen kello, joten sekin pääsi mukaan.Koko systeemin koko on n. 26x22x3 cm.



En saanut mistään kantilta kuvattua sitä miten kiinnitin nuo kuvat taustaan, mutta tästä alimmaisesta ehkä näkyy parhaiten, että lapset ovat eri tasossa edestä katsottuna.




6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Saila :)
      Oli jännä tehdä jotain ihan uutta.

      Poista
  2. Ihmeellinen! Kaunis! Mielikuvituksen herättävä, miellyttävä ilmapiiri. Ovat kuvia mutta aidon läsnäolon tuntu on koettavissa.
    Tämä on ihan elämys katsella, näin on todettava.












    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!