perjantai 19. helmikuuta 2016

Valaisimen tuunaus

Valaisimen olin jo kertalleen tuunannut muutama vuosi sitten. Ihan alkujaan valaisimia ostin halvalla kaksi kappaletta ja olivat silloin aivan yksivärisä luonnonvalkoisia. Olivat käytössä aikansa ja sitten tuunasin toisen  tällaiseksi
Nyt tuntui siltä, että vanhat valokuvat, joista todella paljon tykkään, alkavat vallata vähän liikaakin tilaa sisustuksessa. Toisen valaisimen jalka yhdistettynä johonkin varjostimeen on jossain vaiheessa muuttanut kotia. Nyt oli tuon tuunatun varjostimen lisäksi varjostin, joka oli alkuperäisessä moodissaan. Vaikka tuo kankaalle tulostetuin valokuvin koristeltu varjostin jo on aika nuhraantunut niin jätin sen kuitenkin vielä talteen.
Maalasin jalasta nuhraantuneet alunperinkin vähän epäonnistuneet leimakiekurat peittoon valkoisella gessolla. Leikkelin servetistä ruusukuvioita ja kiinnitin ne decoupagelakalla.

Sitten töpöttelin sormella lumipastaa koko jalan (paitsi kuviot) ympäriinsä. Tuo kuvassa näkyvä lumipasta (Aleenes´ True Snow) sopii hyvin sormella töpötettäväksi kun on erittäin sileää ja sopivan paksuista.


Seuraavaksi hennosti Inka Goldeilla töpöttelin vähän väriä, että sain gesson hohtavan valkoisuuden pois. Mattapintaisella kalustelakalla lakkasin kahteen kertaan koko jalan. Vielä  liimailin pieniä lasitipluja sinne tänne, hiukkasen kimalleliimaa ruusuihin ja jalka sai luvan olla valmis.


Varjostimeen kiinnitin myös ruusukuvioita ja lakkasin sen kahteen kertaan. Ylä- ja alareunaan liimailin lasitipluja.

Kun vein tuunatun valaisimen verstaalta kotiin niin sanoin miehelle, että nyt meni piirun verran överiksi, yltiöromanttisuuden piirteet alkoivat täyttyä. Miehen mielestä tuunaus oli erittäin hyvin onnistunut ja niin katsoin valaisimelle paikan ja siihen jäi, ainakin toistaiseksi. Edelleenkin olen sitä mieltä, että joku "särmä" tuosta puuttuu, mutta kaikkeen kuulemma tottuu, niin varmaan tähänkin :)






15 kommenttia:

  1. Nyt on niin minun tyylistä, romantiikasta tykkään. On se kiva, kun osaa ei tarvitse katsoa samoja esineitä, eikä noita kaupasta saa, noin upeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raija :)
      Ainakin se näissä itsetehdyissä tai tuunatuissa on kivaa ettei toista samanlaista ole olemassa.

      Poista
  2. Ihastuttavan kaunis eikä ollenkaan liian romanttinen! Kyllä tykkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila :)
      Kun valaisimen uuteen moodiin on tässä paremmin tutustunut, niin ei näytä enää ihan niin yltiöromanttiselta. Johtui varmaan osin siitäkin kun viime aikoina on tullut tehtyä enemmän tummaa ja "metallimaista".

      Poista
  3. Aluperäinen oli myös kaunis!
    Mutta miten ihana... WAU! Uudella ilmeellä!
    Kyllä on kaunis!

    VastaaPoista
  4. Ihanan shabby chic lamppu! Suloinen kerrassaan!!!

    VastaaPoista
  5. Romanttista ja ihanaa. Jälleen kerran kiitos siitä, että tarkkaan kerrot eri työvaiheet. Erityisesti tuota lumipastaa aloin miettiä, jospa itsekin sitä johonkin... Oivallus, että sitä voi todella käyttää muuhunkin kuin lumivaikutelman luomiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Manumiina :)
      Lumipastoista on moneksi ja niitä on monen sorttisia.Niillä saa kivaa struktuuria vaikkapa kortteihin.Jos värjää kevyesti niin ei yhtään tule lumi mieleen.

      Poista
  6. Tuollaista lamppua on ihana katsella! Miehesi on oikeassa, tuunaus on erittäin onnistunut!
    Olen katsellut kuvat useaan kertaan. Pidän siitä joka kerran yhä enemmän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti :)
      Nyt kun olen lamppuun jo muutaman päivän tutustunut niin ei näytä enää niin yltiöromanttiselta kuin aluksi :)

      Poista
  7. Romanttinen kyllä, mutta ei liikaa. Hyvin kaunis. Kiva oli entisenlaisenakin, mutta tämä parempi. Lumipasta vaikuttaa mielenkiintoiselta aineelta.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!