tiistai 23. elokuuta 2016

Jäätelöä!

 Jokin aika sitten törmäsin Kinuskikissan sivuilla tällaiseen jäätelöreseptiin. Nyt vihdoinkin kokeilin sitä. Kondensoitu maito oli minulle tuttu vain nimenä, en ollut edes livenä sellaista purkkia nähnyt. Mutta löytyihän sellaista ihan lähikaupan hyllyltä.
En ole tiennyt sitäkään, että jäätelön tekeminen on helpompaa kuin heinänteko. Vatkain vaan pörisemään ja sitten mössö astiaan ja pakastimeen.


 Olipa hulvattoman hyvää jo ennen pakastamistakin, eikä maltettu odottaa kuin kolmisen tuntia ja piti jo maistaa. Enempi moussea oli vielä siinä vaiheessa, mutta ah niin hyvää :)

Ei ole mitään kevytjäätelöä vaan oikein kunnollista kermajäätelöä. Meillähän ei mitään kevytuotteita käytetäkkään ja jäätelöä syödään niin harvakseltaan, että saa olla rasvaprosentit kohdallaan. Nyt taisi käydä niin, että tästä lähtien meidän pakastimesta löytyy vain ja ainoastaan itse tehtyä jäätelöä:)
Seuraavaksi kokeilen muuten saman ohjeen mukaan, mutta jätän tuon karamellisoidun maitotiivisteen pois ja tilalle laitan lakkoja ja muitakin marjoja pitää ehdottomasti kokeilla. Ettei nyt vaan jäätelön syönti tässä huusollissa kasvaisi...



8 kommenttia:

  1. Nam! Näyttää hyvältä!
    Itsetehdyt jäätelöt on kyllä niin hyviä.
    Mukavaa illan jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Oi että kun on ihanan näköistä! Pitää varmaan itsekin testata!!! Kiitti vinkistä!

    VastaaPoista
  3. Slurp! Virossa asuessani tutustuin tuohon kondensoituun maitoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liiolii :)
      Kondensoidulle maidolle löytyy monenlaista käyttöä mm. leivonnassa. Pitää paremmin aiheeseen tutustua.

      Poista
  4. Näyttää ihanalta tuo jäätelö. Meillä tehtiin kondensoidusta maidosta kovia toffeekarkkeja ja ne oli myös ihania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Savisuti :)
      Jahka syksyn myötä alkaa paremmin viihtyä keittiössä niin pitää ruveta kokeilemaan mihin kaikkeen tuosta tuotteesta on.

      Poista

Kiitos kommentistasi!