perjantai 5. elokuuta 2016

Saisko olla mukillinen kylmäuutettua kahvia?

Kylmäuutettu kahvi on ollut kesän trendijuoma, jos joihinkin kirjoituksiin on uskominen. Ja miksemme uskoisi ja ainakin kokeilisi :) Olin jo ihan unohtanut kun ovat nuo erilaiset smoothiet olleet meidän kesäjuomia. Paikallisessa Länsi-Suomi lehdessä oli asiasta artikkeli ja eikun kokeilemaan. Löysin muutamia hyvältä kuulostavia reseptejä, joita ehdottomasti tulen kokeilemaan.
Ensimmäinen kokeiluni oli sellainen simppeli, ilman mitään kikkailuja, eli kylmäuutettu kahvi, kahvista tehtyjä jääpaloja, täysmaito ja tomusokeria. Kuinkahan hyvältä tuo juoma maistuukaan hellepäivänä kun sadepäivänäkin maistui tosi hyvältä. Myös isäntä tykkäsi. Tulee kuulumaan meidän juomavalikoimiimme, ehdottomasti :)
Vaihtelua kahviin saa vaikkapa kookosmaidolla ja erilaisilla makusiirapeilla.Tutkailin valmiiden makusiirappien saatavuutta ja niiden koostumuksia. Innostus niiden hankkimiseen meni siinä kun luin, että sisältävät mm glyseriiniä, josta tulee mieleen käsivoiteet ja muut ihonhoitotuotteet. Kaippa se sitten siirappiinkin sopii, mutta en osta vaan teen itse. Löysin jo ainakin vanilijasiirapin ohjeen. Siihen tulee sokeria, vettä ja vanilijatanko. Tiedän ainakin mitä se siirappi sisältää :)

Oikein hyvää viikonloppua kaikille blogissakävijöille <3

9 kommenttia:

  1. Onpa mielenkiintoinen kahvi. Varmaankin hyvää. Pitääpä kokeilla.

    VastaaPoista
  2. Kuulostaakin ihanalle kahville!
    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoisen kuuloinen kahvi. Vaniljasiirappia olen ostanut ja käyttänyt sitä capuccinoon. Kun viitsisikin itse tehdä, niin todellakin tietää, mitä suuhunsa pistää. Mukavaa viikonloppua tv Liisa

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!