Vuosi sitten Raumalla osallistuimme kolmen sukupolven voimin
Väriestejuoksuun. Hullun hauska tapahtuma, jossa ei kilpailla. Voittaja on se, jolla on kaikkein hauskinta! Todellakin oli hauskaa ja heti päätimme, että vuoden päästä uusiksi. Yhtenä tämän kesän tapahtumapaikkana oli Pori ja sinne suuntasimme tällä kertaa tyttäreni kanssa. Kolmas sukupolvi ei ollut tällä kertaa mukana.
Pori vei järjestelyissä voiton mm. esteiden runsaudessa ja maaston helppoudessa. Sää oli sopivasti puolipilvinen.
Seuraavat kuvat puhukoot puolestaan, turha tässä on enempi selitellä.
 |
| Valmiina starttiin! |
 |
| Eräällä esteellä |
 |
| Jaksaa, jaksaa...alas pääsee liukumalla toiselta puolelta |
 |
| Lenkki suoritettu ja mitallit kaulassa |
 |
| Maalifestarit |
 |
| Niin rock!!! |
Eihän tässä todellakaan mitään järkeä ole, mutta pitääkö aina olla :) Olin jälleen takuuvarmasti tapahtuman seniori ja tyttäreni ikäisiäkin oli aika harvassa. Kuten viime vuonnakin suurin osa oli 20-30 vuotiaita naisia. Jokunen mieskin oli uskaltautunut mukaan, tai oli sinne pakolla raahattu:)
Mietin jälleen kerran sitä, että miksi ja missä vaiheessa ihmisiltä katoaa sellainen hassun hauska heittäytyminen johonkin vähänkin poikkeavaan. Ei kehdata ja mitä ihmisetkin sanovat. Ja kissan villat, ne mitään sano ja jos sanovatkin niin mitä siitä sitten. En vaan ymmärrä, ettei jotain voi tehdä kun on jo niin ja niin vanha. Yleensä yläikärajoja ei ole. Kun alaikärajat on ylitetty niin saa ja voi tehdä mitä tahansa ikänsä puolesta. Toinen asia on sairaudet, jotka estävät toimintoja, mutta ikä ei voi olla este, korkeintaan hyvin pieni hidaste. Minä niin toivon, että saisin tämän hullutteluhalun pitää vielä kauan, kauan...
Täällä vuoden takaisia tunnelmia.
