Matkalla Luovuuteen osa 4

Elinan askartelutyöpajassa tehtiin kiva pieni taiteltu albumi. Sopii vaikkapa lahjaksi valokuvilla, mietelauseilla, runoilla, ruokaresepteillä ym täytettynä. Omani täytän tapahtuman voimaannuttavan valokuvauksen parhailla ja muistorikkaimmilla kuvilla. Nyt on vasta etukansi valmiina ja aivan heti kohta en ehdi sisälehtiin paneutua, mutta kun syystuuli ulvoo ulkona ja sade ropisee ikkunoihin niin sitten kertaan jälleen kerran tuon ikimuistoisen viikonlopun tapahtumat ja täytän sivut kuvilla ja tarinoilla ja härpäkkeillä. Laitan sitten aikanaan näytille.
Etukansi näyttää tällaiselta. Kellotauluun oli viisaritkin, mutta olivat askartelun tuoksinassa kadonneet. Tosin löytyivät kotona kun tarvikekorin tyhjensin. Mutta toisaalta hyvä näin. Kuvaa ehkä paremminkin tulevaa albumin sisältöä se ettei ollut väliä missä asennossa viisarit olivat. Oli vaan Matka Luovuuteen :)

Vielä ilmestyy 5.osa tähän sarjaan ja siinä kerron Finnabairin toisesta työpajasta ja mitä siellä sain aikaiseksi. Työ on vielä viimeistelyä vaille, mutta lähipäivinä siitäkin.

Matkalla Luovuuteen osa 3

Minnan voimauttavan sräppäyksen työpajaa varten valittiin perjantain valokuvaussession kuvista mieleinen ja sitä käytettiin voimauttavassa skräppäyksessä. Lisäksi olin jo valmiiksi kotona valinnut pari lapsuuden kuvaa, jotka tuntuivat omalla tavallaan tärkeiltä kuvilta ja ottanut niistä kopiot. Näillä kolmella kuvalla lähdin toteuttamaan skräppisivuani (joka on toinen ikinä tekemäni).
Sräppisivuni tarkoituksena on kertoa miten olen matkallani löytänyt itseni. Kuvissa pönöttävästä ujohkosta pikkutytöstä olen vuosikymmenten aikana ja monien erilaisten vaiheiden kautta kasvanut paljon vapautuneemmaksi omaksi itsekseni. Varsinkin viime vuodet ovat olleet asioiden kyseenalaistamisen kautta hyvin vapauttavia ja voimauttavia. Uskallan olla se mikä oikeesti olen, teen niitä asioita, joita oikeesti haluan niiden ihmisten kanssa, joista oikeesti välitän. Olen myös ymmärtänyt, että olen paras mä...ei ole parempaa Lavoniuksen Arjaa. Ihan ainutkertainen siis. Rinta rottingilla, pää pystyssä ilman itserakkautta voin tämän peilikuvalleni kertoa.
Parikymmentä yksinyrittäjävuotta kasvattivat paljon. Olin yksin vastuussa onnistumisista ja epäonnistumisista. Kun katsoin peiliin niin välillä sai sieltä näkyvä kuvani melkoiset haukkumiset ja usein myös se sai kuulla: "Hyvä minä".
Skräppisivussani yritän tämän saman tuoda esille.
Taustaan olen käyttänyt erilaisia värejä, mistejä, leimasimia ja mitä kaikke mahtoikaan olla.
Kahdessä ensimmäisessä kuvassa olen just niin kuin kuvanottaja on sanonut, selkä suorana ilman pienintäkään pelleilyä. Filmi oli kallista ja kuvien kehittäminen vielä kalliimpaa. Yhden kuvan taktiikalla silloin pelattiin, onnistui tai ei. Nyt digikameroiden aikana varsinainen kuvaus ei maksa enää mitään ja niitä voi ottaa runsaasti. Takuulla sieltä sitten hyviäkin löytyy ja loput voi deletoida hylättyjen kuvien taivaaseen. Valitsemani kuva kertoo siitä, ettei kuvaaja antanut määräyksiä ja sain vapaasti lähteä lentoon tuo mieheni aito 60-luvun Roston päässä. Olo oli kuin Titanic-elokuvassa vaikka kyseessä olikin tuollainen köyhän miehen Titanic.

Voimauttavan valokuvaksen yhtenä tarkoituksena on avata asioita ja tämä sräppisivu teki sen. Kävin mielessäni paljon tapahtumia, jotka ovat omalla tavallaan johtaneet siihen minkälainen minusta on tullut.

Luovuuden matkakertomuksen seuraava osa ilmestyy muutaman päivän kuluttua.

My Life

My Life-otsikon alla tulen kirjoittelemaan siitä miten elän ja miten haluan parantaa elämäntapojani.
Olen jo muutaman vuoden ollut hyvin kiinnostunut terveellisestä, lähellä tuotetusta, mielellään luomusta ja ehdottomasti itsetehdystä ruoasta. Kaikenlaiset einekset, maustetut jugurtit, välipalavanukkaat, makkarat, leivonnaiset, makeiset, limsat ja monet muut prosessoidut tuotteet saavat minun puolestani jäädä niille varatuille pitkille hyllyilleen. Tuoteselosteet tutkin melko tarkkaan ennen ostopäätöstä. Superfoodeja on jo nyt aika paljon käytössä ja lisää haluan kokeilla. Hedelmät, vihannekset, marjat, pähkinät, öljyt, juurekset, kala ja lammas ovat tärkeitä raaka-aineita kun laitan ruokaa.

Kun elin lapsuuttani 40-luvun lopussa ja 50-luvulla niin syötiin mutisematta sitä, mitä äiti laittoi ja hän laittoi sitä mitä materiaaleja sattui saamaan ja mihin vähät rahat riittivät. Ruoan terveellisyys oli tuntematon käsite...kunhan sitä nyt ylipäätään oli ja sai itsensä kylläiseksi. Vieläkin muistan ensimmäisen banaanin ja appelsiinin, jotka söin. Makeiset olivat harvinaista herkkua, jota ei välttämättä joka viikko ollut tarjolla ja silloinkin ainoastaan yksi lakupatukka tai muutama nallekarkki.
Näin jälkikäteen ajateltuna ruoka oli sikäli terveellistä, ettei se sisältänyt lisäaineita ja herkkuhetket olivat harvinaista suurta juhlaa. Liikunta oli tärkeässä osassa, koska matkat kouluun taittuivat kävellen tai polkupyörällä ja vapaa-aikoina juostiin, hiihdettii ja luisteltiin. Joten kaikesta huolimatta lähtökohdat elämälle olivat hyvät, liikakiloista ei ollut vaaraa.
Myöhemmin kuvaan tulivat mukaan kaikki mahdolliset "eimitäänjärkeä"-syömiset. Ajan myötä 10-15 liikakiloakin kertyi ja olo oli sellainen tunkkainen, sain eirilaisia allergioita ja ihottumia, psorista johtuvan nivereumankin koin aika voimakkaana. Vieläkään en tajunnut terveellisen ruoan merkitystä. Kaalikeitoilla ym poppakonsteilla yritin liikakiloja karistaa. Onnistuinkin ja hetken kuluttua ne olivat takaisin, ei välttättä korkojen kanssa, mutta kuitenkin. Meillä on aina syöty runsaasti vihanneksia, mutta muuten vähän mitä sattui. Leivonnaiset maistuivat ja suklaalevy ei kauan vanhentunut.
Liikuntakin oli aika vähissä, hyötyliikuntaa lukuunottamatta tykkäsin retkottaa sohvalla lukien tai sohvan nurkassa käsitöitä tehden.
Kolmisen vuotta sitten innostui netistä etsiskelemään sivustoja, jotka käsittelivät terveellistä ruokaa ja kirjastosta lainasin kirjoja, joissa samoja asioita käsiteltiin. Todellinen herätys tuli parisen vuotta sitten kun Paula Heinonen luennoi Raumalla. Siitä alkoi se tie, jolla nyt olen ja uskallan sanoa, että pysyn ja mieheni olen saanut samalle tielle  mukaan. Suurena makkarafanina hän kylläkin silloin tällöin haluaa syödä makkaraa!

 Luennon ja tämän kirjan avulla ymmärsin miten tärkeä elin on suolisto ja sen hyvinvointi vaikuttaa merkittävästi ihmisen terveyteen, energisyyteen ja vastustuskykyyn. Kun suolisto voi hyvin niin koko ihminen voi hyvin ja suolistosi hyväksi voit tehdä monenlaisia asioita. Koska minulla on yleensäkin asioissa  pelkästään on- ja off-asento ja heti nappulat kaakkoon niin tässäkin asiassa tein täyskäännöksen aikaisempaan nähden ja se kyllä kannatti. Ihottumat ovat kadonneet, allergioistakaan en enää kärsi, nivelvaivoja ei ole ja jonnekkin katosi myös alun toistakymmentäkiloa painosta. Lisäsin myös liikunnan määrää. Ja energiassa löytyy!
En väitä, että terveellinen ruoka parantaa sairaudet, mutta ei se ainakaan voi pahentaa niitä ja ilmeisesti kroppa on myös lääkityksille otollisempi ja niistäkin saadaan enemmän tehoa irti. Pyydän näitä lukiessanne huomioimaan, että kysymyksessä ovat minun omat tuntemukseni ja kokemukseni, ei lääketieteelliset tai muut faktat.

Jokainen haluaa elää pitkän ja terveen elämän, niin myös minä. Mutta ymmärrän, että minun itseni on tehtävä sen tavoitteen eteen valintoja. Niitä valintoja olen nyt jo paljonkin tehnyt ja niitä on vastaisuudessakin tehtävä. Näistä haluan kertoa blogini lukijoille.
Toivottavasti asia kiinnostaa ja kovin mielelläni luen mahdollisia kommenttejanne, kiitos jo etukäteen.
Ensimmäisenä varsinaisena aiheena on aamiainen ja siitä lähipäivinä postaus.

Matkalla Luovuuteen osa 2

Ennakkoon odotetuin kurssi oli Finnabairin "overemotial"- collage. Tällä tekniikalla tehtyjä töitä olen hänen blogissaan käynyt kuolaamassa ja nyt vihdoinkin oli tilaisuus oppia itse nuo lukuisat työvaiheet, joita työ sisältää. Kuuden tunnin työskentelyn jälkeen voin nyt ylpeänä esittää ensimmäisen tämän tyyppisen luomukseni. Canvas-pohjan koko on 20 x 50 cm.

Matkalla Luovuuteen osa 1

Joskus alkuvuodesta ilmoittauduin Matkalla Luovuuteen-tapahtumaan ja sitä olen odottanut enemmän kuin kuuta nousevaa. Minulle ensimmäinen isompi askartelutapahtuma ja johon liittyi myös voimauttavaa valokuvausta, joka on ollut suuren mielenkiinnon kohteena siitä saakka kun talvella tuli telkkarista Miina Savolaisen Valokuvan voimaa 7-osaisena sarjana. Eli kokonainen viikonloppu mielenkiintoista ohjelmaa hyvien opettajien johdolla. Huippua oli tietysti se, että opettajana oli myös suuresti ihannoimani Anna Dabrowska eli Finnabair. Pikkasen askarrutti se, että hänen opetuksensa tapahtui lontoon murteella, joka ei mitenkään täydellisesti ole hallinnassa, mutta en antanut sen intoa lannistaa ja lopulta hyvinhän minä ymmärsin. Myös Minnan ja Elinan blogeja seurailen tiiviisti ja ihailen heidän luovuuttaan.Minna kertoo omassa blogissaan vähän taustoja tapahtumalle, joten käyppä siellä katsomassa.
Perjantaiaamuna oli tarpeelliset (ja vähän tarpeetontakin) pakattuna ja valmiina lähtöön. Matka luovuuteen alkoi odottavissa ja iloisissa tunnelmissa Jehkon kyydissä.

Menomatkalla poikettiin Klemmarikellarissa ja Myllyssä Inspiraatiossa. Molemmista jotain pientä tarpeellista ja välttämätöntä tuli hankittua! Sitten kohti Turkua!
Tapahtuman paikaksi oli valittu museolaiva Bore ja se sopikin todella hyvin ko. tarkoitukseen.

Majoittumisen jälkeen kokoonnuimme meille varattuun yhteiseen tilaan. Siellä alkoi heti vilkas puheensorina ja nauru raikui kun tavattiin entuudestaan tuttuja ja tutustuttiin uusiin luoviin naisiin ja moni blogi sai kasvot. Kolmenkymmenen naisen innokas ryhmä oli valmiina viikonlopun haasteisiin.Tervetulotoivotusten jälkeen Minna kertoi voimaannuttavasta valokuvauksesta ja sitten oltiinkin valmiit lähtemään pareittain kuvaamaan. Valikoiduimme Tarun kanssa pariksi siitäkin syystä, että meillä on samanlaiset kamerat ja siten oli helppo vaihtaa niitä ja  saimme heti kuvat omille muistikorteille. Ei muuta kuin vähän huulipunaa ja rekvisiittaa ja menoksi. Kerran  käytiin hytissä vaihtamassa asuja ja muuten ei peiliin katsottu.
En ole koskaan ollut kovin innostunut olemaan kameran edessä (takana kylläkin), mutta ei se nyt mitenkään kauhun paikkakaan ole ollut. Nyt oli pari tuntia aikaa heittää estot nurkkaan ja pitää hauskaa kameran kummallakin puolella. Minnan tärkein ohjeistus oli: mitään negatiisita ei saa puolin eikä toisin sanoa, vaan kannustetaan vaikkapa vähän överiksi menemisen kautta olemaan rento ja ilmeikäs.Taru napsi minusta 300 kuvaa ja minä hänestä vähän vähemmän.Koskaan ei voinut tietää oliko toinen ottamassa lähikuvaa vai vähän kauempaa ja milloin laukaisijaa painettiin. Oi, että oli hauskaa! Kun niitä sitten illalla kamerasta katselin niin huokasin ettei minusta ole ikinä otettu niin paljon hyviä kuvia! Aika vaan loppui kesken, olisi vielä tahtonut jatkaa ties kuinka pitkästi, mutta illallinen kutsui.
Tässä jonkinlainen kokoelma niistä kolmestasadasta Tarun ottamasta kuvasta:

Voimaannuttavaa valokuvausta on tarkoitus jatkaa jo aivan lähitulevaisuudessa pienen kuvauksesta innostuneen ryhmän kanssa ja myös mieheni kanssa on ollut suunnitteilla toteuttaa oma voimaannuttava valokuvaustapahtumamme.

Matkakertomus jatkuu lähipäiviä askarteluosioilla...

Punaherukoita ym

Marjat alkavat olla hoideltu pakkaseen ja hilloksi. Tänään olivat vuorossa punaherukat. Meillä ei mehut oiken tee kauppaansa kun vettä vaan juodaan niin punaherukatkin puhdistin ja laitoin sellaisenaan ja soseena pakkaseen ja lisäksi tein satsin hilloa kääretorttua ym varten.

Tuleva viikonloppua on yksi vuoden odotetuimmista, silloin nimittäin olen Matkalla Luovuuteen.
Perjantaina on valokuvaustyöpaja ja siihen rekvisiittaa keräilin. Minulla on nyt hyvin selvä visio minkälaisia kuvia haluan itsestäni otettavan.

Lauantai ja sunnuntai ovat erilaisten askartelujen täyttämät hyvien opettajien johdolla. Odottavaisin ja jännittynein mielin lähden matkalle ja siitä tulette  juttua täällä blogissa aikanaan näkemään.

Hellepäivän puuhailuja

Tänään lämpömittari huiteli 32 asteen molemmin puolin. Pihalla ei mielellään viitsinyt olla, sillä auringonpaisteen puolella mittari hiisteli viittäkymmentä. Sisällä ilmapumppu lykkäsi viileetä ja oli kiva puuhastella sisällä. Ei tietysti kovin järkevää ollut valmistaa uunissa aurinkokuivattuja tomaatteja, mutta kun uunin lämpötila oli vain 100 astetta niin ei se juurikaan keittiön lämpötilaa nostanut. Innostuin tekemään myös tomaattisosetta pakkaseen, koska kasvihuone tuottaa nyt tomaatteja enemmän kuin ehditään syödä. Vihreää pestoakin värkkäsin pienen satsin ja sehän oli niin hyvää, että meinasi huveta jo maistelussa, mutta jäi kuitenkin vuohenjuustoleipiin, joita voisi tehdä huomenna.

 Rauman Pitsiviikolla ostin pienen liinan ja nyt laitoin sen kehyksiin, jotka löytyivät kaapin kätköistä. Kehykset ovat sikäli merkitykselliset, että olen joskus ostanut ne kehysliikkeestä, jonka pitäjä oli ystäväni. Hän kuoli muutama vuosi sitten syöpään.