tiistai 2. heinäkuuta 2013

Blogi 1-vuotias!

Onko siitä todellakin jo kokonainen vuosi kun oli "pakko" opetella uuden blogin ylläpitämistä täällä bloggerissa? Blogiarkisto väittää, että ensimmäinen postaus on tehty 2.7.2012 eli kai siihen on uskominen. Ensi alkuun tuli lähes päivittäin harmiteltua vuodatuksen blogin kuvien menettämistä, mutta enpä enää oikeastaan milloinkaan muista haikailla niiden perään. Hyvin olen täällä viihtynyt ja bloggeri on toiminut moitteettomasti.Tästä voi jatkaa toiselle vuodelle hyvillä mielin ja luottaen että homma jatkossakin toimii.
Olen iloinen, että kävijälaskuri raksuttaa tasaista vauhtia, eli tiedän että joku täällä vierailee.
Lämmin kiitos teille kaikille ja käykää jatkossakin! 

1-vuotissynttäripäivää vietän työn merkeissä, eli teen rästihommina kesäkuun joulukortit ja yritän saada aikaiseksi jotain muutamaan mielenkiintoiseen haasteeseen.

Palaan vielä vähän Sisilian matkaani. Satuimme vierailemaan upeassa katedraalissa juuri ennen kuin siellä alkoi vihkiseremonia. Jos oli kirkko hieno niin kyllä olivat häävieraatkin. Heitä oli jo jonkin verran kokoontunut  kirkon edustalle odottelemaan hääparia. Morsianta kuulemma saadaan joskus odotella tunninkin verran! Me emme voineet jäädä odottelemaan, mutta muutamasta vieraasta nappasin kuvan.

Kirkkoon pääsevät tietysti myös turisit hääjuhlan aikanakin, mutta pitää olla hissukseen. Vasemmalla olevassa kuvassa on mies, jonka pyhimykseksi julistaminen eli kanonisointi on vielä kesken.
Kukkakoristeissa ei oltu säästelty

8 kommenttia:

  1. Onnea ja halauksia. Täällä on aina kiva piipahtaa. Aika juoksee sitä nopeammin mitä vanhemmaksi tulee ainakin minulla.

    VastaaPoista
  2. Paljon onnea 1-vuotiaalle! Blogissasi on aina niin mukava vierailla.
    Kyllä on upeita häävieraita. Italiassa osataan pukeutua hienosti ja tyylikkäästi.

    VastaaPoista
  3. Onnittelut Askartelupajalle!! <3
    Silpputehtaalta

    VastaaPoista
  4. Hyvää jatkoa edelleenkin. Aika rientää ihmeen nopeasti.

    VastaaPoista
  5. Onnea,sitä se oli,opettelun tuskaa silloin niin monelle kun Vuodatus kaatui ja odoteltiin,että nouseeko....ei noussut... ja täällä ollaan!
    Haasteita odotellessa....

    VastaaPoista
  6. Onnittelut yksivuotiaalle.....vaikka vuosiahan on jo muutama lisääkin. Opettuluahan tämä tosiaan on ollut mutta viihtynyt olen minäkin....kauniita töitäsi on kiva käydä kurkkaamassa vaikka en aina sitä puumerkkiä laitakaan.
    Hyvää jatkoa eteenkin päin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!