maanantai 30. maaliskuuta 2015

Maaliskuun sivu albumiin

Maaliskuu alkaa olla ihan lopuillaan ja huomasin, että albumin tämän kuukauden sivu on tekemättä ja maaliskuun joulukortitkin ovat vasta ideointivaiheessa.
Albuminin sivun sain tänään aikaiseksi ja suurimpana innoittajana oli taustana käyttämäni Tim Holtzin Tissue Wrap Melange. Paperi on kyllä tosi ihanaa ja ostin myös toista sorttia, eli Postale.
Kraftin taustan päälle ensin gessoa ja sitten tuo paperi ja hitusen vielä gessoa paikka paikoin, jotta sain vähän utuisen kuvion. Sen jälkeen suloista sekasotkua, mistejä, Inka Gold-värejä ja kohojauheita. Sulatin mehiläisvahaa ja sivelin sitäkin pintaan ja pienemmän perhosen leimasin.
Eipä ollut taaskaan mitään etukäteissuunnitelmaa vaan työ eteni miten sattui :)
Pojan kuvan olen joskus tulostanut kankaalle ja sitten sivellyt siihen valkoista kynttilää, nyt vähän jatkoin jatkojalostusta edellä mainituilla väreillä ja lisäksi mustalla maalikynällä piirtelin reunoille "halkeamia".

Albumisivun tekemisestä intoutuneena yllättäen tein kaksi atc-korttia ! Edellisten tekemisestä onkin vierähtänyt pitkälti aikaa. Saa nähdä lähteekö tästä jäissä ollut pitkäaikainen harrastus uuteen lentoon.

1/2015   Mummi ja pikku -Esther  edit; varattu Enkulille

2/2015  Josefina  edit; varattu Enkulille


Palmusunnuntain alkuiltana kun vielä oli valoisaa, kuului kova kopsahdus takkahuoneen ikkunasta. Menimme heti tutkimaan tilannetta ja ulkona ikkunan alla maassa oli pieni lintu taju kankaalla. Näytti kuitenkin hengittävän ja vähän lähihoitoa annettiin kädessä ja sitten siirrettiin ruokintapaikalla kattona olevien  kuusenhavujen päälle. Vähän raotteli silmiään, mutta oli selvästi ihan pökerryksissä. Seurailtiin ikkunasta tilannetta ja vähitellen lintu alkoi katsella ympärilleen ja vähän aveli siipiään, muttei tohtinut lentoon lähteä. Kävin sitä välillä päästä silittelämässä ja puhelin, että olis hyvä katsoa eteensä kun lentää. Puolisen tuntia taisi kulua ja menin taas katsomaan, mutta en päässyt edes lähelle kun pyrähti reippaasti lentoon ja katosi metsään. Loppu hyvin, kaikki hyvin, hyvää kesää vihervarpuselle ja oleppa varovaisempi !



Hyvää Pääsiäisviikkoa !

lauantai 28. maaliskuuta 2015

Kortti

Kahden viikon välein kyläyhdistyksemme askartelukerho kokoontuu kylätalolla ja sinne tulee otettua mukaan jotain sellaista, mihin ei tarvitse monia erilaisia materiaaleja mietiskellä. Välillä leimailen väritettäviä kukkasia ja lehtiä valmiiksi ja otan niiden lisäksi mukaan vain värit ja vesisäiliösiveltimen. Siinä höpötellessä on mukava väritellä kuvia ja niitä onkin yleensä aina jemmassa jatkojalostusta varten. Yleensä kotona kukkiin vielä liimailen puolikashelmiä tai strasseja ja vähän viimeistelen kimalteella tms. Tarvittaessa kortteja valmistuu melko nopeasti kun elementtejä on valmiina.
Olen aika useasti korttipohjana käyttänyt ohuita canvaspohjia, joita ainakin Honkkarista saa edulliseen hintaan. Saa vastaanottaja halutessaan vaikka pikkutauluna käyttää.
 Suihkuttelin useamman väristä mistiä taustaan ja painelin talouspaperilla liiat kosteudet pois ja samalla taustan väri sekoittui pehmeäksi. Reunoja embossailin shampanjan värisellä kohojauheella.
Lehdet ja kukat kiinnitin liimalla ja päällimmäisen kukan paksulla liimatarralla.



torstai 26. maaliskuuta 2015

Mixed Mediaa "Katriina"

Luin hieman huolimattomasti erään haasteen teeman; huomioin vaan mixed median, mutten sitä, että piti olla kortti. No mun työstä mikään kortti tullut, siis en osallistu tällä siihen haasteeseen.
Tämä on taas sarjasta "mitä kaapista löytyy". Vuosikausia on talouspaperin palaseen käärittynä kaapissa ollut kipsiin valetut nukenkasvot. Mikä lie projekti ollut silloin menossa ja yksi pää on jäänyt yli tarpeen. Samaisesta säilöstä löytyi mdf-massasta tehtyjä koristejutskia. Jaahas, mitäs näistä vois kehitellä? Nukenkasvoista halusin ilman muuta sellaiset leikeissä kuluneet, elämää nähneet ja siitä se lähti idea kehittymään. Tunsin nenässäni jotain kumia olevien nukenkasvojen tuoksun ja aistin kuluneet ja likaantuneet, auringonpaisteessa ahavoituneet, karheat posket. Sitä mielikuvaa lähdin tavoittelemaan. Mielikuvalla oli nimikin: Katriina, lapsuuteni nukke. Lumivalkoisia kipsikasvoja rupesin tuunailemaan akryliväreillä. Useamman kerran pyyhin  ja taas värjäsin. Olisi mieli tehnyt vähän kolhaista kasvoja, mutta en uskaltanut, jos vaikka olisivat tykkänään säpäleiksi menneet. Monen monituisen vaiheen jälkeen kasvot vastasivat mielikuvaani. Tukkaan kiinnitin Gel Mediumilla sekalaisia pieniä helmiä ja niitä maalailin ja embossailin ja taas maalailin ja embossailin. Meni niin kokeiluiksi! Kuitenkin aikalailla sinnepäin lopputulos kuin mitä olin kuvitellutkin.
Taustaksi jälleen ohut canvaspohja (13 x 18 cm) ja siihen tein sabluunan avulla craclekohopastalla vähän struktuuria. Sivuihin liimasin mdf-koristeet ja ylä- ja alareunaan helminauhaa. Taustan värit olen suihkutellut ainakin kuudella värillä mistejä ja embosaillut muistaakseni kolmella tai neljällä erivärisellä kohojauheelle. Kamera oli siinä pöydällä sitä varten, että otan työvaihekuvia. Arvatkaapas muistinko yhtään kuvaa ottaa?! Kun oikein innostuu niin kaikki muu unohtuu. Ruusut olivat tylsän ja haljun violetteja ja niitäkin tuunailin aika rankalla kädellä. Pari metallikoristetta ovat ylijäämävarastoa viime kesän Matka Luovuuteen-viikonlopun Finnabairin kurssilta. Ja vielä loppusilaukseksi tämän hetken lempparit Inka Gold-värit turkoosi ja violetti ja tottakai ripaus kultaa metallivahalla! Näin "Katriina " oli valmis.





 Alla olevassa kuvassa minä, Katriina ja koirani Taija, vuosi taitaa olla 1953.  Ihana ja hauska yhteensattuma on, että ensimmäinen lapsenlapsenikin on Katriina <3
Tämän kertainen mixed media-työni rakentui lapsuuden muistoille, erityisesti Katriina-nukelleni <3

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Mixed Mediaa Teema-maaliskuu 9/9

Viimeinen työ Teema-maaliskuu haasteeseen tuleepi tässä.
Tämä on vähän kuin meikäläisen ruoanlaitto - otetaan kaapista mitä löytyy ja katsotaan mitä niistä saa aikaiseksi :) Nyt kaapista löytyi styrox-torso, paistinpannupakkauksessa ollut kartonkirenkula, käytöstä poistettu cd-levy, sideharsoa, käytöstä poistetun puseron koriste (josta osa jo jonnekin käytetty), pitsiä, pitsikukkasia, helminauhaa kahta sorttia, puupallo, pullonkorkki, enkelinsiivet, metallinen kukkanen.
Kartonkirenkulasta ja cd-levystä tein jalustan, jonka päälle liimasin torson. Tässä vaihessa en oikein tiennyt miten homma jatkuu ja maalasin jalustan ja torson mustaksi. Homma jatkui sitten tuumaustauon ja yhden nukutun yön  jälkeen siten että  kieputtelin sideharsoa torson ympärille ja kiinnitin muut materiaalit.
Siivet olivat alunperin kimaltelevat ja maalasin nekin mustaksi. Niiden kiinnittämiseen käytin Gel Mediumin lisäksi muutaman nuppineulan. Puupallon kiinnitin pullonkorkkiin ja sitten molemmat kaulaan ja metallikukkanen vielä puupallon päälle. Tämän jälkeen taas mustaa akrylimaalia kaiken päälle huolellisesti niin että varmasti jokainen pikkukolo peittyi.
Koska olen nyt niin ihastunut Inka Gold-väreihin niin niitä käytin tässäkin työssä yksityiskohtien esille kaivamisessa. Ripaus kimalleliimaa vielä siipiin ja puvun kuvioihin.
Korkeutta pystillä on n.30 cm.





Valmista!


Tulipa mieleeni, että tämän nimi voisi olla "Pieni pää ei estä suuria ajatuksia".
 Lopuksi vielä kollaasi kaikista yhdeksästä haasteeseen tekemästäni Mixed Media-työstä


Kylläpä oli kiva, että bongasin tämän teemakuun haasteen. Jännityksellä odotan mikä on huhtikuun teema.
Kiitos Millin!


Jippii, mun ensimmäinen papukaijamerkki !

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Mixed Mediaa Teema-maaliskuu 8/9

Miehille ja isoille pojille on haasteellista tehdä kortti. Mixed Media on pelastus siihen! Tämän kortin tein pojallemme syntymäpäiväkortiksi. Vähän reilumman kokoinen tagi on tullut jonkun vaateostoksen yhteydessä ja talteenhan kaikki on laitettava. Pahvi oli sopivan tukevaa, joten sitä oli helppo työstää. Mustalla akrylimaalilla sivelin ensin pinnan ja sitten tuttuun tapaan kiinnitin Gel Mediumilla erilaisia härpäkkeitä ja kaiken päälle taas musta akrylimaali niin että jokainen kolo varmasti peittyy. Metallivahaa ja valkoista maalikynää viimeistelyyn ja suht miehekäs kortti siitä tuli.
Gel Mediumia käytän näissä sen vuoksi että kun se kuivuu niin irti ei lähde oikein millään, joten monenmoiset  systeemit pysyvät varmasti kiinni. Täydellinen kuivuminen kestää aika pitkään, mutta melko pian voi seuraavaa työvaihetta varovasti tehdä.


Haasteen mixed media-töitä on täällä.

Viimeinen työ haasteeseen on jo valmiina ja kuvattunakin. Jippii, saan siis kaikki 9/9 valmiiksi ja  kollaasikin jo tehtynä

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Mixed Mediaa Teema-maaliskuu 7/9

Kummitytöllä oli viime lauantaina syntymäpäivä ja tein hänelle kortin, joka sopinee myös tähän haasteeseen. Laitoin korttiin erilaisia muistoja. Kuvassa on äitini (19 vuotiaana). Hän oli myös kummityttömme mummu. Valkoinen käsin brodeerattu kankaanpala on lakanasta tai tyynyliinasta, joita tein kapioikseni vuonna 1964. Isompi paksua pellavaa oleva kappale on lakanasta, joka on ollut äitini tädin. Kiiltokuvat ovat isosta kokoelmasta, jonka kummityttö lahjoitti joitan vuosia sitten minulle. Kortin taakse kirjoitin selostuksen materiaaleista ja niiden alkuperästä. Käytin osittain ompelukonetta kiinnityksissä ja aaltopahvin reunoja embossasin erivärisillä jauheilla. Mikrohelmiä kiinnitin Glossy Accentilla reunoihin. Kuvan päällä on kerros mica-levystä haaraniiteillä kiinnitettynä. Onnea ja iloa-kyltin tein tietokoneella ja se on sydänpäisen nuppineulan kanssa kiinni.
Tästäkin kortista tuli aika iso syystä että minulle on tullut tapa aloittaa kortti jostain sen keskeltä ja sitten lisätä alle materiaalia ja niin koko tuppaa kasvamaan. Koska teen nykyisin kaikkiin kirjekuoret itse niin ei haittaa vaikkei kortin koko ole standardi.





sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Mixed Mediaa Teema-maaliskuu 6/9

Tilasin tällaiset leimasimet ja niitä kokeilin eka kertaa näihin kortteihin. Leimasin ensin koko kuvan akvarellipaperille ja värittelin akvarellikynillä kasvot, hiukset, kädet ja jalat. Seuraavaksi leimaisin kuviopapereille mekot ja puserot ja leikkasin ne irti ja liimasin vartalon päälle. Mekoissa olevat koristeet ovat kynsikoristeita. Myös punaiset kengät on leimattu, leikattu irti ja liimattu paikoilleen. Mustat kengät väritin.
Taustoissa on ensin kohopastalla sapluunan kanssa tehty kuviointi ja sitten väritystä misteillä. Ripottelin vähän valkoista ja hopeanväristä kohojauhetta sinne tänne ja kuumensin puhaltimella kartongin takaa niin että jauhe suli. Seuraavaksi leimasin koukeroita ja renkaita. Onnea-sana on tarrakirjaimista ja ympyröiden keskellä olevat kirjaimet (joista muodostuu onnea) tulostettuja ja leikattuja. "Tikkaus" reunassa on tussilla tehty.



Haluaisin näitä leimasimia vielä lisääkin, mutta Suomesta saatavuus näytti aika huonolta.
Täällä lisää haasteeseen tehtyjä mixed media-töitä.

Kirjepaperi

Osallistuin eräässä Facebook-ryhmässä kirjeenvaihtoon. Aivan tuntemattomalle ihmiselle piti kirjoittaa kirje, lyhyt tai pitkä, mutta käsinkirjoitettu.
Nuorena minulla oli välillä montakin kirjeenvaihtotoveria, oli Suomesta, Saksasta, Ruotsista ja Afrikasta Ghanasta. Kirjeitä läheteltiin ja saatiin tiuhaan tahtiin. Kielitaitokin siinä hiukan karttui kun kirjoitteli ruotsiksi, saksaksi ja englanniksi. Ja kaikki tietysti käsinkirjoitettuja olivat.
Nykyisin tulee yhteyttä ystäviin tapaamisten lisäksi pidettyä sähköpostilla ja tekstiviesteillä tai fb:ssa ja välillä sentään soitettuakin. Mutta miten ihanaa on kun joskus postilaatikosta löytyy ihan oikea kirje. Harvinaista se on ja harvoin tulee itsekkin kirjeitä kirjoitettua.
Innoissani osallistuin tuohon fb-ryhmän kirjeenvaihtoon. Halusin tehdä (kuvioida digitaalisesti) kirjepaperin itse ja tulostin n. A4-kokoon. Tarkoitus oli kirjoittaa sellaisella vanhanaikaisella mustekynällä seepian värisellä musteella, mutta siitä oli luovuttava kun muste levisi tulostetulle paperille, joten kirjoitin kirjeen erittäin ohuella mustalla tussilla. Kirje on jo kaikella todennäköisyydellä vastaanottajalla.
Paperi oli tällainen
Tein myös kirjekuoren, mutta se unohtui kuvata.
Nyt vielä odottelen minulle lähetettävää kirjettä. Viimeinen lähetyspäivä on maanantai 23.3. eli pian varmaan postilaatikosta löytyy kirje tuntemattomalta ihmiseltä. Jännittävää. Koskaan ei voi tietää, onko se vain se yksi kirje vai kehittyykö sille jotain jatkoakin :)

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Mixed Mediaa Teema-maaliskuu 5/9

Tähän työhön inspiraatio tuli gekkosta. Minusta se on hyvin viehättävä eläin. Näin Tukhomassa jossain näyteikkunassa julisteen, jossa oli gekko. Se ei jättänyt minua rauhaan, joten piirtelin ottamani kuvan perusteella gekkon tukevalle kartongille niihin mittasuhteisiin, joihin sen halusin. Sitten tein Big Shotilla kohokuviointitaskun avulla kuvioinnin ja leikkasin gekkon ääriviivojen mukaan irti.
Ohut canvaspohja sai taas toimia taustana ja siihen kiinnitin Gel Mediumilla paksua pellavaa palasen, samaisesta kankaasta purettuja lankoja, aaltopahvin palan, muttereita ja prikkoja sekä reunoihin mikrohelmiä. Lisäksi nuolet ja koukeron, jotka ovat chipboard-kuvioita. Kun kaikki oli kunnolla kuivunut niin mustaa akrylimaalia päälle. Sen kuivuttua kiinnitin valmiiksi Inka Gold-väreillä värjäämäni gekkon, jolla on stanssattu ja kullanväriseksi maalattu kruunu, jossa strasseja. Silmät ovat ovaalin muotoiset pienet vihreät strassit. Lopuksi "kaivoin" kuviot esille kullan värisellä metallivahalla ja vähän sipaisin vielä violettia Inka Goldia sinne tänne. Tussilla korostin nuolien reunoja ja kirjoitin niihin gekko. Ainiin ja muutaman prikan keskelle vielä helmi. Vaikkapa onnittelukortiksi laitan joskus jollekin miespuoliselle!



Täältä löytyy ihastuttavia töitä, joita haaasteeseen on taiteiltu. Omat työt 6/9, 7/9 ja 8/9 ovat jo valmiina ja kuvattuna, kunhan saan postaukset tehtyä ja 9/9 on jo aloitettu.

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Tukholman terveiset

Elokuussa 2012 olin mieheni kanssa valokuvauskursseilla Italian Sorrentossa. Kurssilla oli kahdeksan suomalaista valokuvauksen harrastajaa ja meistä kehkeytyi kurssin aikana varsin kiinteä ryhmä. Olemme sen jälkeen kokoontuneet Lahdessa, Tallinnassa, Raumalla ja nyt lähdimme porukalla Tukholmaan.
Vaikka jonkin verran on maailmaa tullut kierreltyä niin Tukholmassa emme ole ikinä käyneet. Ehkäpä se on tuossa liian lähellä :) No, nyt tuli sekin aukko sivistyksessä täytettyä ja niin kuin arvelinkin, ihastumme vanhaan kaupunkiin ikihyviksi. Ehkäpä pitää ottaa uusiksi kesäiseen aikaan ja viipyä vähän pitempään.
Lähdimme Viking Gracella perjantai-iltana ja lauantaiaamuna aikaisin oltiin Tukholmassa. Laivalla syötiin aamiainen ja sitten töppöstä toisen eteen. Aamu oli vähän sumuinen, mutta sitten aurinko rupesi paistamaan. Tuuli teki ilmasta melkoisen viileän, mutta tuulensuojaisilla paikoilla oli kivan keväistä. Seitsemän innokkaan valokuvaajan toimesta tuli varmaan muutama tuhat otosta Tukholmaa tallennettua muistikorteille. Itse kuvasin aika hillitysti, vain n.400 kuvaa. Vanhan kaupungin kapeat kujat ja upeat vanhat rakennukset olivat kaunista ja mielenkiintoista katseltavaa ja kuvattavaa.
Tässä muutamia kuvia tuliaisiksi teille blogissa kävijät :)

Aamulla oli vähän sumuista

Grace häipyy sumuun kohti Turkua





Kuninkaanlinna

Kahvila, joka jäi mieleen, aivan ihana.















S:t Jacobin kirkko. Alttaritauluista yksi aika samanlainen kuin Raumalla.



Aika erikoiseen paikkaan osuttiin ruokailemaan.
Ennen laivan lähtöä Turkuun, ehdimme vielä tutustua mielenkiintoiseen näyttelyyn valokuvataiteenmuseossa. Avasi taas uusia näköaloja erityisesti kuvien rajaamiseen.

Auringonlasku Tukholmassa


Kotimatka taittui Amorellalla ja kun lähestyttiin Turkua, aurinko teki nousuaan
Upea matka hienossa porukassa, lämpimät kiitokset yhdessäolosta Sorrentos 2012-porukalle!