maanantai 30. maaliskuuta 2015

Maaliskuun sivu albumiin

Maaliskuu alkaa olla ihan lopuillaan ja huomasin, että albumin tämän kuukauden sivu on tekemättä ja maaliskuun joulukortitkin ovat vasta ideointivaiheessa.
Albuminin sivun sain tänään aikaiseksi ja suurimpana innoittajana oli taustana käyttämäni Tim Holtzin Tissue Wrap Melange. Paperi on kyllä tosi ihanaa ja ostin myös toista sorttia, eli Postale.
Kraftin taustan päälle ensin gessoa ja sitten tuo paperi ja hitusen vielä gessoa paikka paikoin, jotta sain vähän utuisen kuvion. Sen jälkeen suloista sekasotkua, mistejä, Inka Gold-värejä ja kohojauheita. Sulatin mehiläisvahaa ja sivelin sitäkin pintaan ja pienemmän perhosen leimasin.
Eipä ollut taaskaan mitään etukäteissuunnitelmaa vaan työ eteni miten sattui :)
Pojan kuvan olen joskus tulostanut kankaalle ja sitten sivellyt siihen valkoista kynttilää, nyt vähän jatkoin jatkojalostusta edellä mainituilla väreillä ja lisäksi mustalla maalikynällä piirtelin reunoille "halkeamia".

Albumisivun tekemisestä intoutuneena yllättäen tein kaksi atc-korttia ! Edellisten tekemisestä onkin vierähtänyt pitkälti aikaa. Saa nähdä lähteekö tästä jäissä ollut pitkäaikainen harrastus uuteen lentoon.

1/2015   Mummi ja pikku -Esther  edit; varattu Enkulille

2/2015  Josefina  edit; varattu Enkulille


Palmusunnuntain alkuiltana kun vielä oli valoisaa, kuului kova kopsahdus takkahuoneen ikkunasta. Menimme heti tutkimaan tilannetta ja ulkona ikkunan alla maassa oli pieni lintu taju kankaalla. Näytti kuitenkin hengittävän ja vähän lähihoitoa annettiin kädessä ja sitten siirrettiin ruokintapaikalla kattona olevien  kuusenhavujen päälle. Vähän raotteli silmiään, mutta oli selvästi ihan pökerryksissä. Seurailtiin ikkunasta tilannetta ja vähitellen lintu alkoi katsella ympärilleen ja vähän aveli siipiään, muttei tohtinut lentoon lähteä. Kävin sitä välillä päästä silittelämässä ja puhelin, että olis hyvä katsoa eteensä kun lentää. Puolisen tuntia taisi kulua ja menin taas katsomaan, mutta en päässyt edes lähelle kun pyrähti reippaasti lentoon ja katosi metsään. Loppu hyvin, kaikki hyvin, hyvää kesää vihervarpuselle ja oleppa varovaisempi !



Hyvää Pääsiäisviikkoa !

18 kommenttia:

  1. Suloista "sekasotkua"...tuo sana saa kyllä uuden merkityksen! Sekasotkusta ei jälkeäkään, mutta suloisuutta näen, upea sivu ja upeat kortit!!
    Onneksi lintu virkosi,sai hellää hoivaa.

    Hyvää pääsiäistä sinulle myös.

    VastaaPoista
  2. Apua mitä ihanaa jälkeä on syntynyt. Upeita nuo atc-kortit. Olisivatko ne mitenkään varattavissa. Voisin tehdä vaihtarit, jos ei mieluisia löydy sivupalkista hevosen alta. Pliis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Enkuli :)
      Varasin atc:t sinulle ja tykkäisin jos tekisit yllärit. Ei sillä ettikö valmiinakin löytyisi, mutta tykkään yllätyksistä ;)

      Poista
  3. Upeita töitä jälleen sinulla!
    Onneksi vihervarpunen pääsi nauttimaan kevään ilosta. Paitsi, että tänään on täällä aivan surkea keli.

    Hyvää pääsiäisviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa :)
      Vettä on satanut koko päivän ja nyt näyttää muuttuneen räntäsateeksi ja kylmää on, mutta parempi nyt kuin joskus toukokuun lopulla tai kesäkuun alussa.

      Poista
  4. Olisi kyllä kiva, jos tekisit vähän vielä lisää kortteja :-) Olisi enemmänkin vaihtajia...vink...vink...

    Sivusta tuli tosi hieno! Minustakin on kiva tehdä niin, ettei kauheasti suunnittele etukäteen, tekee vaan. Niin on paljon jännempää.

    Onneksi lintunen selvisi. Meillä myös lentää aika usein lintuja ikkunaan, puita ja lintuja kun on paljon. Puut heijastuvat ikkunaan ja lintu luulee siitä pääsevänsä eteenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Uuna ☺
      Ei tiedä vaikka innostuis taas atc-korteista, aika kivalta tuntui tehdä pitkästä aikaa.

      Poista
  5. Upeita töitä taas tulvii täällä. Ihana albumin sivu ja kortit. Parhaat työt syntyy suunnittelematta :-) Hyvä ettei lintu taittanut niskojaan :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana Janatuinen :)
      En yleensä koskaan suunnittele työtä kun kuitenkin matkan varrella teen muutoksia :D Yhtä hyvin voi antaa mennä vaan!

      Poista
  6. Hienolle näyttää taas tuo sivu ja työtapa. ATC on erikoisen kaunis ja uusi aalto vyöryy ATC rintamalla, varmaan joudut tekemään monta korttia lisää :-)

    VastaaPoista
  7. Kauniita ovat kaikki!
    Atc-kortteja olen itsekkin joskus kauan aikaa sitten tehnyt, mutta jäi sitten vaan muitten kiireitten vuksi.
    Kiva oliskin välillä niitäkin enemänkin tehä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Harakka :)
      Itsellänikin on pieni orastava halu taas atc-kortteihin ;)

      Poista
  8. Todella taidokkaasti ja niin kauniisti tehtyjä kaikki. Jospa lähtisi sinulla tosiaan uusi aalto atc-kortteja käyntiin.

    VastaaPoista
  9. Kauniita kortteja sinulla! Hieno on tämäkin! Jäänpä seurailemaan!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!