Kaikenlaista...

Pari viimeksi kulunutta viikkoa on ollut täynnä vilinää ja vilskettä. Olemme saaneet nauttia kummitytön tyttöjen seurasta ja pojanpoikien seurasta, on ollut hoidossa koira ja kissa. Lennossa on vaihdettu osiosta toiseen, kaikki kuitenkin onneksi peräkkäin eikä päällekkäin! Viimeksi kuluneella viikolla on käyty Pitsiviikon tarjontaa ihmettelemässä, on tavattu paljon tuttavia, on vietetty aikaa ystävien kanssa, on ollut entisten työkaverien perinteinen vuositapaaminen ja kivana yllätyksenä luokkakokous, on jyskytelty höyryjunalla Kokemäelle ja takaisin Raumalle. Nyt palaillaan taas hetkeksi ns. normaaliin arkeen.
Tuo edellä kerrottu ajanjakso on ollut kaikinpuolin mielenkiintoinen ja kiva. On saanut ihmetellä kymmenen ikävuoden molemmin puolin olevien lasten suurta tietämystä erilaisista asioista ja huomata tyttöjen ja poikien keskusteluaiheiden erilaisuudet. Yhteistä oli se, että kumpienkin kanssa pari vuorokautta kului kuin siivillä. Eivät halunneet mitään suunnitelmia, pääasiassa vaan oltiin ja pohdittiin syntyjä syviä. Käytiin uimassa ja vähän tyttöjen kanssa shoppailemassa. Täytyy tunnustaa, että monessa kohden jäin sanattomaksi ja suorastaan tunsin itseni varsin tietämättömäksi (lue tyhmäksi). Useasti päihittivät mennen tullen viisauksillaan.
Monta viisasta ajatusta kuuli lasten suusta. Esim. "Lapsen on helppo kunnioittaa aikuista, joka on kiltti lapselle" (Lilli 9v). Siinä taas tuo viisaus, että kunnioitus täytyy jollakin tapaa ansaita.

Entisiä työkavereita 25-vuoden takaa on aina kiva tavata, mutta surulla ja haikeudella on todettava, että alamme kaikki olla sen ikäisiä, että poisjäämisiä sairauden vuoksi alkaa olla entistä enemmän.

Luokkakokous oli Rauman Tyttölyseon (tuttavallisemmin Tipulan) keskikoulun 1958-1964 kolmen rinnakkaisluokan yhteinen. Olemme vuosien varrella kokoontuneet aikaisemmin pari kertaa ja edellisestä on n. 25 vuotta. Joidenkin kanssa tavattiin nyt eka kertaa kouluvuosien jälkeen ja aika yleinen kysymys kuului olevan: "kukas sinä sitten olet"? Kolmella rinnakkaisluokalla meitä oli varmaan reilut sata ja nyt paikalla oli kuutisenkymmentä. Kun pidempään porukkaa katseli niin tutut ilmeet ja piirteet tulivat esille. Yksi asia tuntui olevan ihan sama kuin kouluaikanakin: Yhtään ei maltettu olla hiljaa kun joku yritti jotain yhteisesti kaikille puhua :) Totesimme ettei enään voi olla kovin pitkiä välejä kokoontumisille kun nytkin jo rivit ovat jonkin verran harventuneet, elämän junasta on jo useampi koulukaveri poistunut.
Halauksista, naurusta, haikeudesta, muistoista... niistä oli luokkakokous tehty.

Tässä jotain tunnelmia ko. ajanjaksosta  kuvien muodossa

Varpaat hiekassa

Uimareita

Sateen jälkeen alkaa kirkastua lähijärvellä

Pari poikaa "unohtunut" kivelle

Suukko

Yksi pojista ui hakemaan ulpukan minulle

Vähän enemmän pörriäisiä on ilmestynyt

Milo

Milo ottaa selfietä

Komea höyryveturi Ukko-Pekka 1009

Ravintolavaunun tunnelmaa

Kokemäen asemalla. Ainakin yksi pariskunta oli pukeutunut ajan henkeen

Tänään saadaan vielä uudelleen Milo hoitoon muutamaksi päiväksi, joten reipasta lenkkiseuraa on tiedossa. Parin viikon tauon jälkeen ajattelin myös verstaalla viihtyä ja tuohitöitä ja betonitöitä käsittelevät kirjatkin vihdoin saapuivat. Kivaa uutta tekemistä loppukesälle!

Vielä on kesää jäljellä, nauttikaa!