sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Terveiset Pallakselta osa 1

Jo useampana syksynä on suunnattu Lappiin, niin myös nyt. Tällä kertaa jälleen Pallakselle, Särkijärven Majoille. Sain jo etukäteen Kittilässä asuvalta Piialta tietää, että ruska on komea, joten suurin odotuksin nokka kohti pohjoista. Ei tarvinnut pettyä! Noin 1000 km ja 14 tuntia lyhyine taukoineen oli kulunut kotoa lähtemisestä perille pääsyyn.
Yleensä ruska on alkanut jo heti Oulun pohjoipuolelta, mutta nyt saatiin ajella huomattavasti pohjoisemmas. Mutta pikkuhiljaa maisema muuttui värikkäämmäksi ja tunturitkin alkoivat siintää edessä.Siinä se jälleen oli...Lappi :)
Varsin kohtuullinen kuvasaldo tällä kertaa, noin 500 kuvaa. Tässä vähän maistiaisia teille, blogissa kävijät.
Ensin pari kuvaa Särkijärveltä

Seuraavat kolme kuvaa ovat Hietajärveltä


Taivaskero on se tunturi, jonne menoa aina eniten odotan. En oikein osaa eritellä mikä siinä niin kovasti miellyttää. Kun tunturituuli ujeltaa korvissa ja näkee esteettä todella  kauas niin siellä mieli rauhoittuu ja tuntee luonnon voimaannuttavan vaikutuksen erityisen hyvin. Voi irroittautua kaikesta arkipäiväisestä, ei ole mediaa eikä uutisia...on vain hetki Lapin lumoa ja taikaa.

















Millään ei olisi saanut katsettaan irroitettua maisemasta. Viivytellen kuitenkin oli palattava majapaikalle saunomaan ja ruokailemaan.
Reissun toisen osan kuvat kertovat mm Levi-tunturista, Keimiöniemen kalapirteistä ja taiteilija Veli Koljosen luona käymisestä.

Näissä tunnelmissa toivottelen kaikille oikein hyvää alkavaa viikkoa!



21 kommenttia:

  1. Kyllä on kaunista silmän kantamattomiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa :)
      Kyllä Lapin luonto luo outoa taikaa...

      Poista
  2. Kiitos kauniista värikylläisistä terveisistä!
    Upeat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa :)
      Värikylpy oli toisaalta rauhoittavaa, mutta toisaalta hyvin energisoivaa. Nyt on patterit ladattuna ja pää täynnä ideoita ;)

      Poista
  3. Upeita kuvia. En ole koskaan ollut Lapissa ruska-aikaan, mutta ehkä vielä joskus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Manumiina :)
      Itselleni Lappi on tutuin näin ruska-aikaan, kesällä olen joskus ihan nuorena käynyt, mutta Lapin talvi on kokematta ja erityisesti haluaisin kokea Lapin kevään.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos Raija :)
      Kiva, että olet jälleen matkassa mukana.

      Poista
  5. Kiitos Saila :)
    Kyllä tuli verkkokalvoille tallennettua ja myös kameran muistikortillekin näitä ihania maisemia ja tunnelmia.

    VastaaPoista
  6. Kaunistahan siellä on ruska-aikaan.

    VastaaPoista
  7. Kaunista :)
    Olemme menossa lappiin pääsiäisen aikoihin häihin, tarkoitus olisi viettää muutama päivä myös hiihdelllen. Siitä onkin jo useampi vuosi, kun olemme siellä käyneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eija :)
      Varmasti todella upeat maisemat myös silloin.

      Poista
  8. Todella kaunista. Niin lapin tunnelmaa täynnä nämä kuvasi.

    VastaaPoista
  9. Aivan upea ruska! Itse olen kokenut lapin kaikkina vuodenaikoina ja kyllä tuo ruska on paras,kesäkin olisi ilman sääskiä! Sääskiin minulla on pysyvä viha-rakkaus-suhde,mistä puuttuu kokonaan se rakkaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulriikka :)
      Minulla taitaa olla aivan samanlainen suhde sääskiin :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!