torstai 19. marraskuuta 2015

Muistoja-kirjani

Muistoja-kirjani palasi noin viikko sitten onnellisesti kotiin ensimmiseltä matkaltaan seitsemän eri osoitteen kautta. Olen sitä lukenut jo monta kertaa ja iloinnut siitä, että olette olleet mukana sen sivuja täyttämässä, minulle aarretta luomassa. Aivan parasta on se, että siellä on ihania runoja, on omaa ajatuksen virtaa ja ihastuttavia ja taidokkaita piirustuksia. Kaikki ainutkertaisia!
Itsekkäästi aloitin kirjani näin, muutamalla mieleisellä kuvalla itsestäni ja suuresti rakastamallani "Elämänjuna"-kirjoituksella

Seuraavat kolme sivua, jotka sopivat hienosti jatkoksi omaan kirjoitukseeni, teki Hannele


Seuraavat kolme sivua ovat Uunan piirtämiä ja runoilemia


Eijan kaksi nostalgista sivua, jotka tuovat mieleen lapsuuden muistokirjat

Enkuli (Marjatta) teki kaksi seuraavaa sivua, kauniita runoja ja enkelikiiltokuvia

Maija-Liisan kaunis ja elämänläheinen runo seuraavalla sivulla
Armin ihastuttavia ja taidokkaita piirustuksia kolmella seuraavalla sivulla


Seuraavat kaksi kaunista matka-aiheista sivua teki Saila


Kun näitä katsotte ja luette niin varmasti ymmärrätte miksi tämä kirja on minulle aarre.
Kuitenkin vasta vajaat puolet sivuista on täytetty, joten lähetän mielelläni kirjan uudelle kierrokselle mikäli halukkaita löytyy. Jos innostut asiasta niin ilmoittele s-postiini arja.lavonius(ät)hotmail.com halukkuutesi ja yhteystietosi 15.12. mennessä. Laitan kylläkin kirjan liikenteeseen vasta jouluruuhkan jälkeen.

Lupasin arpoa jotain mixed media-aiheista osallistuneiden kesken. Tein tällaisen kirjan, jonka voittaja voi käyttää ja täyttää haluamallaan tavalla omilla muistoillaan. Sisällä on 25 kartokilehteä.




Arvonta suoritettiin siis seitsemän osallistujan kesken. Mieheni toimi onnettarena ja nosti pipostani...
Onnea Armi!
 Vielä kerran lämpimät kiitokset ja halaukset teille kaikille :)


16 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Maiju kommentista :)
      Älä muuta sano, oikea aarre :)

      Poista
  2. Ei voi olla totta, että minä voitin arpajaisissasi ihanan mixed media kirjasi. Hirmuisen paljon kiitoksia sinulle. Olipa minulla onnea, oikein mukava onnenpotku synkkää, lumetonta alkutalvea piristämään. Maltan tuskin odottaa, että pääsen sitä silittelemään ja näyttämään läheisille.
    Tuo sinun muistoja kirjasi on mahdottoman hieno, oikea aarre kaikkineen. Oli ilo osallistua siihen pieneltä osin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se ihan totta on :) Vien huomenna postiin ja toivotaan ettei lakko sotke perilletulokuvioita.
      Kiitos vielä osallistumisesta, ilo on omistaa oma Muistoja-kirja <3

      Poista
  3. Tulipa kirjasta kaunis ja saat varmasti iloa kirjastasi. Mukavaa oli pääsä mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Enkuli osallistumisesta ja todellakin on iso ilo omistaa tuo kirja <3

      Poista
  4. Onnea voittajalle, kyllä oli varmaan mieleinen palkinto.

    Onnea myös sinulle! Paljon hienoja juttuja sait kirjaasi ja varmaan vielä mahtuu lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Uuna :)
      Olen kyllä erittäin onnellinen kirjastani!

      Poista
  5. Kiitos sinulle, että sain olla mukana tekemässä muistoja :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eija :)
      On ihanaa, että ympärillä on ihmisiä jotka haluavat käyttää aikaansa ilahduttaakseen jotakuta <3

      Poista
  6. Ihana mixed media kirjasi tuli ilahduttamaan minua tämän päivän postin mukana, huolimatta lakkoilusta. Se on aivan upea. Tuhannet kiitokset tästä aarteesta, kuten pikku kirjasesta siinä sisällä. Täällä olen istunut ja sivellyt ihastuneena kirjan pintaa, kuten pikkuisen höpsähtänyt ainakin, ihmetellyt mitä kaikkea olet siihen liittänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Armiida huojentavasta tiedosta :) Osaa posti iloisestikin yllättää!
      Kiva, että kirja on mieluinen ja itsekkin hiplailen pintoja, jotka olen Inka Goldeilla viimeistellyt. Pinnasta tulee niin miellyttävän oloinen :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!