maanantai 25. huhtikuuta 2016

Pieni keskeytys kevään tuloon

Säätiedot lupailivat lumisadetta yöstä alkaen, mutta aamulla jo vesisadetta. Kun pitkään ja hartaasti nukutun yön jälkeen avelin makkarin kaihtimia vähän ennen yhdeksää niin olipa melkoinen ylläri ennusteista huolimatta. Lunta oli lähemmäs kymmenen senttiä ja lisää tuli taivaan täydeltä. Sillä lailla, vaikka vappukin on vasta viikon kuluttua!
Kaunista kieltämättä





Aamupäivän aikana sade muuttui vedeksi ja navakka tuuli tiputti lumia puista isoina kokkareina. Pianhan tuo märkä lumi alkoi sulaa ja klo 17 ajoissa maisema pihalla oli jo huomattavasti muuttunut
Pian päästään taas jatkamaan kevättä pienen keskeytyksen jälkeen :)

Edit; Raija kommentissaan mainitsi joulun ja katsoin minkälaisissa sääoloissa viime joulua on ruvettu viettämään. Päivityksessä 22.12.2015  lunta ei ollut yhtään. Jouluksi satoi sen verran, että sanoa saa. Eli jouluisempaa oli tänään kuin mitä viime jouluna :)

6 kommenttia:

  1. Aamulla olin kyllä silmät ympyrkäisenä, kun heräsin. Joulu tunnelma yht`äkkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enemmän joululta näytti kuin viime jouluna. Lunta ei ollut ja pihlaja-angervossa oli pikkuiset lehdet ja tarhakylmänkukka luuli, että ollaan huhtikuussa :)

      Poista
    2. Lumi kaunistaa maiseman ja lumikuvat ovat kauniita, mutta huhtikuussa haluaa nähdä kuvissa krookuksia, tulppaaneja, valkovuokkoja, silmuja puissa....
      EI LUNTA! No, onneksi lumi sulaa nopeasti pois :)

      Poista
    3. Kiitos Manumiina :) Mieluummin ei lunta, mutta ei se huhtikuussa mitenkään tavatonta ole, välillä vielä toukokuussakin on saatu (tai pakotettu ottamaan) lumimyräkkä. Onneksi nää sulaa nopeasti pois.

      Poista
  2. Varsinainen takatalvi. Onneksi lumi sulaa äkkiä pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Enkuli :)
      Yllättävän paljon lunta satoi, mutta ihan vähän enää jäljellä. Päästään taas jatkamaan kevättä :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!