torstai 15. elokuuta 2013

Simppeliä digeilyä

Eilen katselin jalankulkijan silmin erästä katua, jota aika usein ajan autolla. Mutta siinä ei paljon voi katsella muuta  kuin liikennettä. Totesin, että useampi liikehuoneisto oli tyhjänä ja ikkunat tosi likaisina, parikin aika epämääräisen näköistä "mitäliepalvelu"-liikettä, ihana morsiuspukuliike, pikkukahvila jne jne. Kohdalle osui myös valokuvaamo ja siihen jumituin ikkunan taakse. Syynä oli niin minun makuuni oleva kuva ehkäpä 3-vuotiaasta pojasta. Kuvan teki mieleisekseni se, että oli muuten mustavalkoinen, mutta pojalla oli käsissään värilliset pallot. Kolahti täysillä! En ole saanut kuvaa pois verkkokalvoiltani ja ajattelin jos auttaisi kun tekee vastaavanlaisen ihan ite :) En löytänyt kuvaa, johon olisin voinut käsiin pallot laittaa, mutta tällaisen sain värkättyä.
Pojan kuvan olen jostain julkaisusta joskus napannut talteen. Se on alunperin ollut värillinen. Muutin sen mustavalkoiseksi ja liitin värilliset pallot tuolille.Yhden pallon saisi ehkä "istutettua" käteenkin.Taidankin kokeilla!
Niinhän poika nappasi punaisen pallon käteensä!
Tiedän jo valmiiksi, että tämän tyyppisiä digikollaaseja tulee tehtäväksi enemmänkin. Ei näin vähään voi tyytyä...ei siitä näin vähällä pääse!

4 kommenttia:

  1. Yksinkertaisen kaunista. Poika on mukavan näköinen mutruhuuli.

    VastaaPoista
  2. Hei!
    Vaikuttavan näköinen digeily, tykkään kans musta/valkosuudesta ja noista värillisistä palloista.
    Olisin vielä tiedustellut sinulta: muistaisin, että olet tehnyt joskus kortteja tekniikalla, jossa sulateltiin vahapötköistä väriä silitysrautaan ja raudalla kuvioitiin paperia. Olen hakenut tekniikan nimeä, mutta en löydä. Voisitko sinä auttaa minua asiassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekniikka on Encaustic Art ja googlettamalla löytyy aika paljon tietoa.

      Poista
    2. Kiitos, heti kun luin tuon nimen niin muistin kans mistä on kyse. Joskus vaan tuo muisti tekee tepposet :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!