sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Kirjepaperi

Osallistuin eräässä Facebook-ryhmässä kirjeenvaihtoon. Aivan tuntemattomalle ihmiselle piti kirjoittaa kirje, lyhyt tai pitkä, mutta käsinkirjoitettu.
Nuorena minulla oli välillä montakin kirjeenvaihtotoveria, oli Suomesta, Saksasta, Ruotsista ja Afrikasta Ghanasta. Kirjeitä läheteltiin ja saatiin tiuhaan tahtiin. Kielitaitokin siinä hiukan karttui kun kirjoitteli ruotsiksi, saksaksi ja englanniksi. Ja kaikki tietysti käsinkirjoitettuja olivat.
Nykyisin tulee yhteyttä ystäviin tapaamisten lisäksi pidettyä sähköpostilla ja tekstiviesteillä tai fb:ssa ja välillä sentään soitettuakin. Mutta miten ihanaa on kun joskus postilaatikosta löytyy ihan oikea kirje. Harvinaista se on ja harvoin tulee itsekkin kirjeitä kirjoitettua.
Innoissani osallistuin tuohon fb-ryhmän kirjeenvaihtoon. Halusin tehdä (kuvioida digitaalisesti) kirjepaperin itse ja tulostin n. A4-kokoon. Tarkoitus oli kirjoittaa sellaisella vanhanaikaisella mustekynällä seepian värisellä musteella, mutta siitä oli luovuttava kun muste levisi tulostetulle paperille, joten kirjoitin kirjeen erittäin ohuella mustalla tussilla. Kirje on jo kaikella todennäköisyydellä vastaanottajalla.
Paperi oli tällainen
Tein myös kirjekuoren, mutta se unohtui kuvata.
Nyt vielä odottelen minulle lähetettävää kirjettä. Viimeinen lähetyspäivä on maanantai 23.3. eli pian varmaan postilaatikosta löytyy kirje tuntemattomalta ihmiseltä. Jännittävää. Koskaan ei voi tietää, onko se vain se yksi kirje vai kehittyykö sille jotain jatkoakin :)

6 kommenttia:

  1. Kaunista paperia.
    Mutta kyllä olen iloinen kun löysin uudestaa sivuillesi.
    Jostakin syystä oli poistunut blogi jokosta sinun tiedot. Asia on nyt korjatuu ja olen taas täällä lukijana... :)
    Todella mielen kiintosia kuva ja uusia töitäsi löysin!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Sirpa ☺
    Tosi kivaa, että olet jälleen minut löytänyt! Itselläkin joku joskus unohtuu ellei ole seurannassa.

    VastaaPoista
  3. Edellisiin kommentteihin viitaten, niin bloggeri nykyisin pudottaa jonkun ihan yhtäkkiä sivupalkista, eikä aina ole helppoa edes huomata, jos on pitkä rivi. Minulta putosi yhdessä vaiheessa kaksikin, vaikka itse en taatusti asiaan vaikuttanut. Onneksi aloin ihmetellä, miksi mitään ei kuulu.

    Mutta kirjeitä on tosi ihana saada, ainakin jos saisi tuollaista paperia ja käsinkirjoitetun kauniin kirjeen.
    Nyt kun menin mukaan tuohon ATC-vaihtoon, on tullut hienoja - myös kuoret koristeltuina - kirjeitä. Sisältökin vielä kaunista ja monipuolista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Uuna :)
      Atc-vaihdoissa itsekin aikoinani sain monia ihania lähetyksiä. Nykyisin tuo harrastus on ihan jäissä, mutta ei sitä koskaan tiedä milloin ehkä uudelleen innostuu;)

      Poista
  4. Ihanaa jälleen kirjoitella, eikä lainkaan vaikeaa tuntemattomallekaan...nimittäin minäkin osallistuin kirjevaihtoon! Tein itse myös kuoren ja sekin jäi kuvaamatta, kun olin niin innoissani! Samoin sain jo omani ja ihan kuin tuttu olisi sen lähettänyt...ja samalla tuli uusi ihana blogi eteeni! Elämä on ihanaa ja arvaamatonta! Kiitos Arja taas! Kevättä sinnekin päin, vaikka ei heti uskoisi sateen ropistessa ja tuulen rymistäessä kattoon...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mailis :)
      Niin monia ihania asioita on tapahtunut Luovissa huoneissa <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!