maanantai 23. maaliskuuta 2015

Mixed Mediaa Teema-maaliskuu 7/9

Kummitytöllä oli viime lauantaina syntymäpäivä ja tein hänelle kortin, joka sopinee myös tähän haasteeseen. Laitoin korttiin erilaisia muistoja. Kuvassa on äitini (19 vuotiaana). Hän oli myös kummityttömme mummu. Valkoinen käsin brodeerattu kankaanpala on lakanasta tai tyynyliinasta, joita tein kapioikseni vuonna 1964. Isompi paksua pellavaa oleva kappale on lakanasta, joka on ollut äitini tädin. Kiiltokuvat ovat isosta kokoelmasta, jonka kummityttö lahjoitti joitan vuosia sitten minulle. Kortin taakse kirjoitin selostuksen materiaaleista ja niiden alkuperästä. Käytin osittain ompelukonetta kiinnityksissä ja aaltopahvin reunoja embossasin erivärisillä jauheilla. Mikrohelmiä kiinnitin Glossy Accentilla reunoihin. Kuvan päällä on kerros mica-levystä haaraniiteillä kiinnitettynä. Onnea ja iloa-kyltin tein tietokoneella ja se on sydänpäisen nuppineulan kanssa kiinni.
Tästäkin kortista tuli aika iso syystä että minulle on tullut tapa aloittaa kortti jostain sen keskeltä ja sitten lisätä alle materiaalia ja niin koko tuppaa kasvamaan. Koska teen nykyisin kaikkiin kirjekuoret itse niin ei haittaa vaikkei kortin koko ole standardi.





17 kommenttia:

  1. Upea ja kaunis kortti. Hauska idea käyttää raaka-aineita, joilla on tunne arvoa ja merkitystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Armiida :)
      Tiedän, että kummityttö arvostaa <3

      Poista
  2. Todella upea kortti ja paljon työtä olet tehnyt sen kanssa!

    VastaaPoista
  3. Wau....
    Mielettömän ihana! Ei voi sanoi kuvata!
    Kaunis! :)

    VastaaPoista
  4. Onpa ihana kortti, rakkaudella ja ajatuksella tehty, materiaaleissa suvun muistoja, tunnearvoltaan äärettömän arvokas.

    VastaaPoista
  5. Kaunis muistojen kortti! Ihania materiaaleja, raaskit sentään käyttää! Toisaalta tässä ne ovat näkyvissä ja säilyvät yhtä hyvin kuin kaapin perällä. Minullakin on muutama vanha lakana ja kangas, täytyy miettiä, miten voisi hyödyntää.

    Tästä tuli tosi hieno kokonaisuus. Noita reunoja ihailen, minulla on vielä paljon oppimista noista materiaaleista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Uuna :)
      Just tuosta syystä olen erilaisiin töihini käyttänyt vanhoja materiaaleja, että säilyvät ehkä kuitenkin paremmin kuin siellä kaapin perällä.
      Tuo reunojen koristelu erilaisilla menetelmillä on kokeilua ja taas kokeilua, kuumailmapuhallin on kovassa käytössä ja välillä palaneen käryäkin :)

      Poista
  6. Kyllä sinun kummityttökorttsi on aivan eri maata kuin minun! No, toiset ovat mestareita ja toiset oppipoikia.
    Onneksi kaikille on tilaa ja paikkansa täällä askartelumaailmassa. Varmasti me kaikki koemme tehdessämme luovuuden iloa ja tekemisen riemua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Manumiina kommentistasi :)
      Eläpäs nyt yhtään vähättele kummitytöllesi tekemää korttia tai mitään muutakaan. Mielestäni sinä teet niin kauniita töitä, jossa on ihania ideoita. Onneksi teemme kaikki erilaisia töitä ja mikä hienointa, saamme niitä täällä ihastella ja ehkäpä jotain vinkkiäkin ottaa omiin luomuksiimme. Mielestäni tärkeintä näissä "hommissa" on se, että teemme rakkaudella ja avoimin mielin ja jokaisen kuuluu olla ylpeä omista saavutuksistaan <3 Ja kuten sanoit: Pitää kokea luovuuden iloa ja tekemisen riemua :)

      Poista
  7. Upea kortti, johon olet kerännyt paljon muistoja. Näet todella paljon vaivaa kortteihisi ja se näkyy lopputuloksessa.

    VastaaPoista
  8. Hyvä idea laittaa muistoja korttiin, siinä säilyvät ja tuottavat iloa saajalleenkin. Ja hyvä vaan, että korttisi ovat vähän tavallista isompia, ovat näyttäviä seinälläkin.
    Siis tuo Glossy accent liimaakin, olen saanut sitä tyttäreltäni, mutta en oikein osaa käyttää, tässäpä ideaa tulikin, kiitos kun selität näitä työvaiheitasi.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!