tiistai 3. maaliskuuta 2015

My Life, vanukasta ja smoothieta

Lumet ovat melkein kaikki sulaneet ja eilen vetäsin pitkästä aikaa juoksutossut jalkaani. Koko talvi on mennyt aika vaatimattomasti lenkkeilyn suhteen ja juoksuaskelia olen vierastanut pieniä spurtteja lukuunottamatta. Juoksutossut olivat nytkin vähän niinkuin muodon vuoksi, mutta kuinkas ollakkaan ne vaan siivittävät ihan erilaiseen fiilikseen kuin nastoitetut talvikengät liukkaalla tiellä. Sää oli sellainen sateentihkuinen, jonka jo entuudestaan tiedän sopivan juoksemiseen niin hyvin. Silloin on helppo hengittää. Tuntui tosi hyvältä hissukseen juosta omissa ajatuksissaan, keskittyä hengittämiseen ja nauttia hyvästä olosta kropassa. Vaikka kunto ei ihan hurjan hyvä ole, niin kohtuullinen kuitenkin, sanoisin. Laskeskelin, että reilu puoli vuotta eteenpäin niin ollaan syyskuun alussa, silloin saattaisi olla sopiva hetki vihdoinkin ottaa revanssi puolikkaasta maratonista. Vaikka pystyn elämään ilman sen suorittamista niin vähän kuitenkin kaivelee myttyyn mennyt yritys. Tiedän, että pystyn siihen! Nyt se on sanottu!
Terveellisen ruokavalion merkitystä ei sovi vähätellä missään vaiheessa. Sitä olet mitä syöt ja sen nimiin olen vannonut jo aika pitkään. Kun meikäläisellä valokuvaus on tärkeä harrastus niin tykkään myös ruokia kuvata. On kiva miettiä minkälaisiin astioihin jonkun smoothien tai vanukkaan laittaa, mitä muuta nättiä voisi tuoda tehosteeksi.
Välipalat, virtaa superfoodeista- kirjan ohjeella tein mangovanukkaan

Pakastemangoa, kookosvettä, banaani ja chian-siemeniä. Muutaman tunnin odottelun jälkeen raikas ja terveellinen välipala on valmis nautittavaksi. Todella hyvää!
Mutta kun meikäläisellä on jonkinlainen tuunausvietti niin vähän piti tätäkin jatkojalostaa. Aamiaiselle tein vanukkaan jämästä vähän jytymmän version


Vanukkaan jämät, kreikkalaista maustamatonta jugurttia ja  mustikoita kerroksittain kulhoon ja mehiäisen siitepölyrakeita päälle. Väittäisin, että oli vieläkin parempaa kuin pelkkä vanukas!

"Ihan omasta päästä" tein vihreää smoothieta. Kaurajuomaa, avocado, kiiwi, varsiselleriä ja muutama tyrnimarja blenderiin. Valmiin päälle vähän siitepölyrakeita ja eikun  nauttimaan. Samettisen pehmeää, tyrni ja selleri tuovat vähän asennetta. Kaurajuoman määrällä voi säädellä paksuutta, eli haluaako vetäistä pillin läpi vai lusikoida. Itse olen lusikoitavien ystävä.




Näillä eväillä ei päivä voi huonosti alkaa eikä jatkua, vaikka paikallinen Länsi-Suomi väittikin, että räntäsade pilaa päivän. Ei muuten onnistu!
Nautinnollista päivää!


2 kommenttia:

  1. Kyllä terveellinen ruokavalio on vaan parasta mitä mä tiedän. Oloni on kohentunut entisestään ja elinvoimaa on tullut lisää. Mikä parasta näistä saa niin kauniita kuviakin otettua ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju :)
      Sillä mitä suuhunsa laittaa, on tosi iso merkitys.
      Itselläkin ovat asiat olleet toisinkin, mutta onneksi jossain vaiheessa heräsin parempaan.

      Poista

Kiitos kommentistasi!