tiistai 1. joulukuuta 2015

Muodonmuutoksia

Olen jälleen kerran huomannut, että pimeys ja sade vaikuttavat minuun siten, että pitää koko ajan tehdä jotain käsillä, saada jotain mieleistä aikaiseksi. Siitä saa hyvän mielen ja lakkaa pälyilemästä ikkunasta harmauteen. On kiva hautautua luolaansa, kuunnella radiota ja  sateen rummuttaessa ikkunaan värkkäillä jotain. Osaan ihmisistä tällaiset ilmat vaikuttavat masentavasti ja väsyttävästi, mutta meikäläinen vaan innostuu entistä enemmän...outo olen :)
Nappasin seinästä auringonmallisen kullanvärisen peilin (ulkohalk. 35 cm ja peili halk.20 cm), jolle ei ole vuosien varrella oikein passelia paikkaa löytynyt, vaan sitä on siirrelty sinne ja tänne.
Mustalla gessolla käsittelin ensin kahteen kertaan auringonsäteet ja sitten vielä mustalla akrylimaalilla kertaalleen. Jätin säteiden keskellä olevan syvennyksen maalaamatta ja peilin ympärillä olevasta ympyrästä maalasin vain kapean syvennyksen.

 Ilman Inka Goldeja ei tietenkään tapahdu yhtään mitään :) Käsittelin joka toisen säteen violetilla ja joka toisen turkoosilla ja lopuksi vielä vähän kultaa tehosteeksi. Liimailin vielä pieniä lasihelmiä säteisiin ja joka toisen säteen alapuolelle huopatarran, ettei pöytä naarmuunnu.
Kuvat valmiista otin olohuoneessa, joten valaistus ei ollut paras mahdollinen kuvaukseen. Värit ovat oikeasti pikkasen kirkkaammat, kuvien vihertävä on turkoosimpi.


Peiliksi seinään ei ole enää aikomus aurinkoa laittaa vaan sen tehtävänä on olla kynttilän  tai kukkamaljakon alustana. Toistaiseksi :)

Olen luullut etten ikinä enää innostu servettitekniikasta, kun vuosia sitten käytin tekniikkaa kyllästymiseen saakka. Menikin monta vuotta, etten kauppojen servettivalikoimia katsellut "sillä silmällä". Mutta mitä vielä, saan itseni yhä useammin kiinni itse teosta seisoskelemassa servettihyllyjen vierellä ja miettimässä saiskohan tuosta jotain kivaa tehtyä. Totuuden nimissä on sanottava, että vanhojakin on laatikollinen jäljellä ja sieltä löytyikin mm. kaunis yksinkertainen omenakuvioinen servetti, jota käytin puisen kulhon koristeluun. Kulho on hyvin kevyttä puuta ja olin siihen joskus jo jotain aloittanutkin, mutta jäänyt vaiheeseen. Pesin jo liimatut kuvat pois ja aloitin puhtaalta pinnalta. Pari kerrosta vaniljan väristä maalia ensin ja serveteistä leikkailin kuvia, jotka kiinnitin kulhoon.


Pohjan maalasin harmaalla ja liimasin reunuksen ympärille narua koristeeksi. No voin tietysti tunnustaakin, että valkoisen ja harmaan yhtymäkohta ei ollut oikein esittelykelpoinen, joten naamiointitarkoituksessa naru oikeesti on :)
Jos huomennakin sataa ja on pimeää, niinkuin todennäköisesti on, niin saa nähdä mitä kehkeytyy...

10 kommenttia:

  1. Kyllä tuunaus on mukavaa puuhaa. Minulla sama juttu, uppoudun johonkin nyherrykseen, niin en huomaa sadetta ja harmautta.
    Tuli upeita noista sinun tuunauksistasi. Komia kynntilänalunen ja niin kaunis kulho. Huippua.

    VastaaPoista
  2. Kauniita ovat! Ja kyllä on outoa tuollainen... :P

    VastaaPoista
  3. Kauniita tuunauksia :) Taidetaan olla samanlaisia, kun minäkin innostun syksyn sateista ja marraskuun pimeydestä. Ennen joulua ja alkuvuodesta syntyy kaikkein parhaimmat sekä hulluimmat ideat askarteluun + käsitöihin ja saan valmista aikaiseksi. Servettitekniikan suhteen olen vielä uinumassa, mutta arvatenkin siitä tulee uudelleen hitti :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eija :)
      Kiva, että muitakin "outoja" ilmottautuu :D Usein jo uinumassakin olevat tekniikat tekevät jolloinkin come backin ja hyvä niin.
      Täällä paistaa aurinko ja nyt pitää ihmetellä sitä ja askarrella joulukortteihin värssyt ja toivotukset!

      Poista
  4. Tosi upea tuli tuosta peilistä! Minäkin pakenen syksyn pimeyttä askarteluhuoneeseen, mutta en kyllä voi sanoa sitä varsinaisesti odottavani :)

    VastaaPoista
  5. No tuo on upea juttu saada servettitekniikalla luotua uusi kulho!
    Minun piti lukea toiseen kertaan ennen kuin uskoin että näin olet tehnyt. Näin silmilläni vain posliinisen kauniskuvioisen vadin kun se kiiltääkin noin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti :)
      Kolme lakkakerrosta puolikiiltävällä lakalla antaa kauniin kestävän pinnan. Voi myös pestä kunhan kuivaa heti.

      Poista

Kiitos kommentistasi!