keskiviikko 6. elokuuta 2014

Punaherukoita ym

Marjat alkavat olla hoideltu pakkaseen ja hilloksi. Tänään olivat vuorossa punaherukat. Meillä ei mehut oiken tee kauppaansa kun vettä vaan juodaan niin punaherukatkin puhdistin ja laitoin sellaisenaan ja soseena pakkaseen ja lisäksi tein satsin hilloa kääretorttua ym varten.




Tuleva viikonloppua on yksi vuoden odotetuimmista, silloin nimittäin olen Matkalla Luovuuteen.
Perjantaina on valokuvaustyöpaja ja siihen rekvisiittaa keräilin. Minulla on nyt hyvin selvä visio minkälaisia kuvia haluan itsestäni otettavan.
Lauantai ja sunnuntai ovat erilaisten askartelujen täyttämät hyvien opettajien johdolla. Odottavaisin ja jännittynein mielin lähden matkalle ja siitä tulette  juttua täällä blogissa aikanaan näkemään.

10 kommenttia:

  1. Voi kun punaherukat näyttävät ihanan energisiltä. OIkein ihanaa viikonloppua ja sen odotusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju :) On sitä viikonloppua sitten odotettukin koko kulunut vuosi ja uskon vakaasti, että hauskaa ja antoisaa tulee olemaan.
      Tunnelma alkaa tiivistyä ja perjantaina klo 10.30 nokka kohti Klemmarikellaria ja sieltä Turkuun Borelle.

      Poista
  2. Oi oi, miten herkullisen värisiä - syön silmilläni, joten maku tulee vasta sitten;)
    Ai, että valokuvamalliksikin alat;)) Mitähän oppimista sinulla on, kun osaat jo kaikkea. No, sitten kun postailet kurssista, niin nähdään uusinta uutta.
    Meidän taloyhtiöstä meni tänään int.yhteys poikki. Kuulemma lähellä oleva suuri tietyömaa syylline. Meillä on valokaapelointi, ja sen ovat rikkoneet. Onneksi on tämä mobiili tabletti, niin pääsen meilaamaan ja posti kulkee.
    Mukavaa illanjatkoa sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Sirkkis, kyllä on vaikka mitä oppimista ja kun olen luonteeltani sellainen, että aina pitää jotain uutta kokeilla niin kyllä sitä riittää :)
      Kyllä niin on tottunut nettiin, että ihan kädetön on kun joskus joku menee rikki. Hyvä olla joku varasysteemi.

      Poista
  3. Upeat kuvat makoisista punaherukoista!!
    Oikein mukavaa ja antoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Ihanat marjaisat herkkukuvat. Mukavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  5. Innolla odotan "matkakertomusta" viikonlopusta.
    Herkullisia kuvia punaherukoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että taitaa useampikin osio matkakertomusta olla tulossa :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!