Halusimme tehdä jotain omintakeista vietäväksi "tupaantuliaisiksi" Kokemäen Pitkäjärven vapaa-ajankeskukseen. Poikamme Mika on syksystä saakka luotsannut hankkimaansa vapaa-ajankeskusta.
Vappuna siellä oli Verannan avajaiset ja oli sopiva hetki toivottaa virallisesti onnea ja menestystä.
Meillä on veneilty hyvin ahkerasti paria viime vuosikymmentä lukuunottamatta. Poikakin oli alle kolmen kuukauden ikäinen kun ekan kerran veneellä ajelemaan vietiin. Kaikki kesät oltiin ahkerasti Rauman, Turun ja Ahvenanmaan saaristossa. Meri on ollut tärkeä Mikalle myös aikuisiällä, joten sieltä ideaa hain. Suolaisen meren pärskeitä ja tuoksuja Pitkäjärven rannalle.
Jonain kesänä Ahvenanmaan saaristosta noin 35 vuotta sitten Mika löysi meren huuhtomat ja muotoilemat puut ja ne tuotiin kotiin. Tuosta keskellä olevasta puusta kömpi vielä pitkän ajan päästä valtavan kokoinen muurainen. Puut ovat kulkeutuneet mukana nykyiseen taloomme ja niistä lähti idea kehittymään. Eräänä kesänä saaristossa isä ja poika olivat erittäin innostuneita veistelemään kaikenlaisia kauhoja ja koristeita ja voiveitsiä ym. Vasemmalla oleva on isänsä veistelemä ja oikealla oleva on Mikan tekemä.Hän on tuolloin ollut n. kymmenvuotias. Suurin osa on jaettu maailmalle muistoksi, mutta jotain oli jäljellä. Kaksi keskellä olevaa jauhokauhaa ovat minun isäni tekemiä ilmeisesti joskus 1930 - 40 luvuilla. Tätä pappaa lapsemme eivät ehtineet koskaan nähdä, mutta olemme halunneet jo aikaisemminkin jotain häneen liittyvää lapsillemme muistoksi antaa ja nyt tähän "taideteokseen" laitoin keskelle nuo kaksi jauhokauhaa.
Kun teos Mikalle ja vaimollensa Elisalle ojennettiin niin oli kyllä erittäin hyvin huomattavissa, että oli mieleinen.
Olette oivaltaneet upean lahjan tupaantulijaisiksi. Varmasti se on ollut mieluinen ja myös yllättävä!
VastaaPoistaHienoa kun Veranta on valmis ja avattu!
Kiitos Kirsti :)
PoistaHieno ja omaperäinen lahja! Tällaisen lahjan saaja säilyttää, eikä myy kirpparille seuraavana vuonna.
VastaaPoistaKiitos Uuna :)
PoistaMonta ihanaa asiaa yhteen koottuna. Tykkään! :)
VastaaPoistaKiitos Saila :)
PoistaTämä on hieno ja mielen kiitoinen...
VastaaPoistaEilen jo tukailen ja katselin kuviasi, mielettömän ihana!
Kiitos Sirpa :)
PoistaHieno! Eikä vähiten noitten tarinoitten vuoksi!
VastaaPoistaKiitos Sisko :)
Poista