maanantai 31. elokuuta 2015

My Life, kesäisiä ruoka-annoksia

On aika sanoa näkemiin kuluneelle kesälle, se on nyt virallisesti loppu. Kesä, joka on puhuttanut säiden puolesta, on satanut, ollut koleaa, on ollut lämmintäkin ja aurinkoista. Pihaa on ollut ilo katsella, eivät kasvit tykkää helteistä. Monet kukkaset ovat kukkineet ennätyskauan ja puut ja pensaat ovat kasvaneet ja voineet hyvin. Tiedän, että saan ryöpyn niskaani, mutta sanon silti: "Ei tämä nyt niin huono kesä kaikkinensa ollut". Toisten mielestä kesää ei tullut eikä ollut. Minulla oli kesä :)
Yksi ihana asia kesässä on tuoreet vihannekset ja marjat. Niistä on tullut hyvä sato, on syöty hullunlailla ja talvenvaralle olen säilönyt hurjan määrän vitamiineja.
Ilmeisesti olen ollut hyvin nälkäinen kun ruoka-annos on ollut valmiina, sillä kuvia on tullut olettua aika vähän, vaikka tykkään kuvata myös ruokaa. Mutta jotain sentään löytyi kuvatiedostoista.

Kanttarellikastiketta, perunoita, jauhelihapihvejä ja salaattia. Kaikki, paitsi pihveihin käytetty ylämaankarjan jauheliha, on omalta pihalta ja pihan laidalta ja jauhelihakin on lähituotantoa suoraan tuottajalta. Haluan aina tietää mitä syön ja siksi raaka-aineiden alkuperä on hyvin tärkeä juttu. Mielelläni haluan ruoan myös esteettisesti lautaselle. Kahden hengen taloudessamme teen salaatin valmiiksi kummankin lautaselle ja välillä koko annoksenkin siihen kokoan. Kauniisti tarjolle laitettu ruoka maistuu vieläkin paremmalta!




Edellisen päivän perunan jämät paistettuna, silliä, raejuustoa ja salaattia. Raejuusto ja silli eivät ole kasvaneet omassa puutarhassa :)




Kurkusta, avocadosta, selleristä, limestä ja hunajasta saa raikasta ja virkistävää välipalajuomaa. Teen tällaiset juomat blenderissä, koska haluan käyttää hyväksi myös kuidut. Mehupuristinta käytettäessähän ne menevät haaskuun.
Tämä asetelma tuli tehtyä ihan muuten vaan jonkun ruokakuvauksen yhteydessä :)

Pihan reunamilla puolukat ovat jo muutaman päivän kuluttua valmiita poimittavasti ja niitäkin on aika runsaasti, joten lisää vitamiineja saa talteen talven varalle.
Näkemiin kesä, tervetuloa syksy!

4 kommenttia:

  1. Ihania ruoka-annoksia! Ja se on toden totta, että kyllä kauniisti esille laitettu ruoka maistuu vielä paremmalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Manumiina :)
      Lautaselle koottu runsas ja värikäs salaattiannos jo yksistään saa ruoan näyttämään herkulliselta ja myös maistumaan siltä.

      Poista
  2. Herkullisen kauniita kuvia! (paitsi kaikki sipulipitoinen pois annoksia pilaamasta...) ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila :)
      Näyttääkin olevan taas aika reilusti sipulia ;) Olenkin sanonut, että laitan sipulia kaikkeen muuhun paitsi täytekakkuun :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!