sunnuntai 23. elokuuta 2015

Viikonloppu Turussa

Vietimme viikko sitten lämpimän elokuisen viikonlopun Turussa. Kyllähän siellä tulee silloin tällöin käytyä mm. ystäväpariskunnan luona. Tämän kertaiseen Turku-visiittiin oli syynä valokuvauskurssi Italian Sorrentossa kolme vuotta sitten. Kun viikon ajan siellä tiiviisti yhdessä aikaa vietimme niin yhteinen harrastus nivoi meidät kahdeksan kurssilaista erittäin tiiviiksi ryhmäksi. Usein kotimaahan palattua lentokentällä annetut lupaukset yhteydenpitämisistä ovat vain sen hetkinen tunnelataus ja unohtuu nopeasti arjen pyörityksessä. Niin myös Sorrentosta tullessa luvattiin, mutta me emme  unohtaneet. Perustimme salaisen fb-ryhmän ja olemme siellä yhteyksissä toisiimme. Olemme kuluneen kolmen vuoden aikana kokoontuneet viikonloppureissuilla Lahdessa, Tallinnassa, Raumalla, Tukholmassa ja nyt Turussa. Lisäksi on ollut lyhyt tapaaminen Tampereella. Tottakai tapaamisten yhteydessä kuvaamme paljon ja keskustelemme kuvaamisesta, mutta juttua riittää kaikista mahdollisista aiheista.
Viikonloppu Turussa oli taas hieno helmi muistojen helminauhaan ja noin 300 kuvaa tallentui muistikortille, tässä pieni otos teille.
Ennenkuin tapasimme muun porukan, kävimme mieheni kanssa Turun linnassa opastetulla kierroksella ja lisäksi kiertelimme itseksemme linnaa ulkoa ja sisältä. On vierähtänyt pitkä tovi kun on siellä viimeksi käyty.

 Ikkunat olivat yksi kiehtova kuvauskohde


Renesanssikerroksessa on juhlallinen kirkko
Aurajoen rantaa tuli kuljettua päivällä ja illalla

Käsityöläismuseossa Luostarinmäellä oli paljon katseltavaa. Vanhat talot, asuinhuoneet ja työverstaat ovat aina mielenkiintoisia ja myös työnäytöksiä saatiin nähdä ja voitiin kysellä vanhoista työtavoista..


Taidemuseossa oli upea valokuvanäyttely ja se tietysti käytiin tsekkaamassa. Musta-valkokuvien suuren taiturin Jacques Henri Lartiquen (1894-1986) lähes kahdensadan kuvan näyttely oli todella mielenkiintoinen. Kuvat olivat Ranskan Rivieralta 1920-50-luvuilta.
Näyttely on vielä avoinna 20.9. saakka. Kannattaa käydä katsomassa, jos valokuvaus kiinnostaa ja Turussa liikutte.
Asuimme laivahostelli Boreassa, eli vanhassa matkustajalaiva Boressa. Luxusta haluavat älkööt vaivautuko, mutta jos tykkäät vanhan laivan tunnelmasta niin kannattaa valita yöpymispaikaksi. Hinta-laatusuhde on erittäin kohdallaan.
Porukalla mietittiin jo uutta kohdetta, ja vaihtoehtoja oli useita. Aika näyttää missä tapaamme seuraavan kerran. Kiitos kaikille mukana olleille :)




2 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä käydä Taidemuseossa. Olen ollut niin paljon mökillä, että en edes tiedä, mitä Turussa tapahtuu :)
    Tykkään erityisesti ikkunakuvista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Manumiina :)
      Itsellekin käy usein niin, ettei tiedä mitä Raumalla tapahtuu :D
      Käy ihmeessä Taidemuseossa, suosittelen.

      Poista

Kiitos kommentistasi!