keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Keijupuutarha (Fairy Garden)

Jo viime kesänä oli orastava halu tehdä oma keijupuutarha, kun niitä usein ihastelin netissä googlettamalla kuvahakuna sanalla Fairy Garden. Mutta kesä tuli, oli ja meni eikä keijupuutarhan tekemisestä mitään tullut. Nyt asia tuli taas esille jäi vakavasti muhimaan. Katselin varastojani sillä silmällä ja välillä ei meinannut uni tulla silmään kun ajatukset pyörivät tuon pahuksen minipuutarhan ympärillä. Pikkuhiljaa asia rupesi hahmottumaan, omista varastoista ja metsästä löytyi osa materiaaleista ja vähän tuli jotain hankittuakin. Vielä on tilattuna puutarhakaari ja lintujen kylpyallas ja aidan pätkään on tikut valmiina. Näitä varten on tyhjä pläntti puutarhassa. Voi olla, etteivät tule vielä tällä viikolla, joten en vaan millään malta olla jo esittelemättä vähän keskeneräistä työtä.
Puutarhan perustana on viime kesänä hankittu kukkaruukku, jonka halkaisija on 52 cm. Siihen rupesin systeemiä rakentamaan. Mukaan pääsi pari pikkuesinettä, joilla on tunnearvoa; sammakon olen joskus lapsena saanut ja violettien koristekivien keskellä istuva keiju on lahja ystävältä. Monet materiaalit ovat uusiokäytössä.










Keijupuutarhani on lasitetulla terassilla, jotta tuulet ja sateet eivät sitä runtele. Olipa kiva lapsenmielinen projekti!
Kunhan viimeisetkin elementit saan paikoilleen niin laitan sitten vielä lopullisen kuvan.

24 kommenttia:

  1. No wau!!!
    On todella hieno...aivan mielettömän ihana!

    VastaaPoista
  2. Ompa se soma. Alkoi tehdä mieli itsellekin tuommoista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sude :) Eikun värkkäämään, oli kiva tehdä.

      Poista
  3. Aivan ihana! Itse olen myös katsellut keijupuutarhoja netistä innolla. Mitään sellaista en ole vielä tehnyt, haaveillut vain. Pari sopivaa keijukaistakin on löytynyt reissuista, mutta ne nököttävät vain miniatyyrihyllyssäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Armiida :) Kun aikansa asia muhii, niin sitten vaan toteuttamaan.

      Poista
  4. Kylläpä on suloinen kokonaisuus! :)

    VastaaPoista
  5. Oi, miten ihana!
    Aivan mahtava idea...jotain tuollaista haluaisin myös kokeilla.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa :) Kannattaa kokeilla. Minulla on jo ajatuksia keijujen talvipuutarhaa ajatellen.

      Poista
  6. Ihana keijujen valtakunta :)
    Minulla on jo pitkään muhinut ajatus keijun ovesta puutarhaan ( Fairy door to fairyland ), mutta pihamme (puutarhamme) on vasta nyt muotoutumassa malliinsa, niin ehkä loppukesästä saan tehtyä oven. Keijumaisia unia on tullut täälläkin nähtyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eija :)
      Olen netissä kuolannut myös Fairy door to fairyland-kuvia, aivan ihania. Meillä on yksi sellainen korkeaksi jätetty kanto hyvällä paikalla, siihen voisi oven keijumaahan tehdä...joskus :)

      Poista
  7. Ompas tosi ihana keijujen valtakunta :)

    VastaaPoista
  8. Ihana keijupuutarha täynnä somia yksityiskohtia!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!