torstai 14. toukokuuta 2015

Vähän erilaisia äitienpäiväkukkia

Perinteisten ruusujen ja hortensioiden sijaan sain lapsilta tänä vuonna sitruunapuun ja paprikan. Molemmista pääsee jo maistelemaan satoa :)






Sitruunapuusta oli kuljetuksen aikana yksi raaka hedelmä pudonnut, mutta jospa sekin kuitenkin kypsyy. Toisen jo irronneen keltaisenkin annan vielä muutaman päivän olla ja sitten on maistamisen aika.
Toivottavasti saan pidettyä hengissä molemmat. Paprika on helpompi, mutta sitruuna tuo vähän haastetta, varsinkin talviaikaan, mutta pidetään peukkuja, että vuoden päästäkin omasta sitruunapuusta saa satoa korjata.
Sitruunan kukkasissa on mielettömän hieno, lähes huumaava tuoksu.

Vuorokauden ajan satoi vettä, välillä rauhallisemmin ja välillä reippaammin. Lähes myrskylukemissa räyhäävä tuuli ja kuuden asteen lämpö(?)tila on vaihtunut auringonpaisteeksi, mutta kylmää on silti. Kangerrellen kevät etenee, mutta kyllä se siitä vielä repeää!

Hyvää Helatorstaita kaikille!

18 kommenttia:

  1. Nämähän ovat vertaansa vailla olevia äitienpäiväkukkia!

    VastaaPoista
  2. Juu tuoksu on uskomattoman upea ja sen haluaisi säilöä pulloon josta sitä voisi nuuhkia ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna :)
      Käyn vähän väliä nuuhkimassa kukkasia...

      Poista
  3. Ihanat lahjat on lapsesi ostaneet sinulle!

    VastaaPoista
  4. Aivan ihanat lahjat. Etenkin sitruunapuu olisi hieno, mutta se talvehtiminen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa :)
      Sitruunapuun talvehtiminen jännittää jo nyt :D Pitää tutustua asiaan sitten syksyn koittaessa. Eiköhän kesä kuitenkin ihan mallikkaasti mene...

      Poista
  5. Nyt vasta kommentoin tätä ihanaa postausta.
    Osaavat teidän lapsennekin valita yllättäviä ja mieluisia lahjoja omalle äidilleen kuten sinä ja miehesi lapsillenne!! Ajattelen Verannan tupaantulijaislahjaa.
    Häkellyttävän kauniita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti :)
      He tietävät, että kivat yllätykset ovat mieleisiä ja osaavat kyllä puolisoidensa avustuksella homman hoitaa <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!