perjantai 27. joulukuuta 2013

Joulu on vietetty!

Jälleen on yksi joulu siirtynyt muistojen helminauhaan. Jouluaatto vietettiin kotona lasten perheiden kanssa perinteisissä merkeissä ja iloisissa tunnelmissa.
Joulun osio kaksi oli tavallisuudesta poikkeava. Olemme aina viettäneet joulua kotona ja meillä on käynyt oman perheen lisäksi sukulaisia. Mutta nyt kummityttö oli kutsunut meidät heidän vuokraamalleen mökille Kihniön Pyhäniemelle. Joulupäivänä ajelimme vajaat 200 km sateessa ja tänään perjantaina sateessa kotiin. Mutta kuinka ollakkaan Tapaninpäivänä ei satanut ja aurinkokin näyttäytyi parin tunnin ajan pilvien lomasta. Päästiin ulkoilemaan ja Kankarinjärjen ohut jääriite oli mielettömän kaunis talvipäivän kelmeässä valossa. Näkymä oli niin kaunis ettei siitä silmiään saanut irti ja kuvia tuli otettua melkoinen määrä. Tässä vähän maistiaisia:







Hyvää viikonloppua!

5 kommenttia:

  1. Ihania kuvia, hienoja maisemia :)

    VastaaPoista
  2. Upeita ja kauniita kuvia.
    Ihanaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  3. Äärettömän kauniita kuvia! Kyllä sitä vettä on tullutkin. Paikallislehden mukaan joulupäivänäkin 11mm.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!