maanantai 9. helmikuuta 2015

Minun Afrikkani 0sa 5

Kello soi aamulla puoli kuudelta. Nopeasti vaatteet päälle ja menoksi varhaiselle aamuajelulle auringon noustessa. Päivä tulisi olemaan täynnä ohjelmaa, joten suurin odotuksin istuttiin jeeppiin. Aurinko nousi Masai Maralle luoden epätodellisen valon maiseman ylle.

Päiväntasaajalla päivä valkenee kuitenkin todella nopeasti, mitään hämäränhyssyä ei ole. Samoin illalla pimeys tulee kuin napista painaen.
Hyeena etsi aamiaista jostain kuivuneen näköisestä raadosta
Gebardikin oli jälleen näköpiirissä ja vaivautui nousemaan vähäksi aikaa istualleen ja paneutui sitten taas makoilemaan. Alimmassa kuvassa shakaalilauma ohittaa gebardin melkein sen nenän edestä.



 Pahanlaatuinen addiktoituminen aavikkotaatelipuihin!
Noniin, siinä oli nyt se viimeinen palanen The Big Fiveen. Norsuja! Jes jes jes!


Makkarapuun hedelmistä vähän parempi kuva kuin edellisessa postauksessa.
Leijonia jälleen
Kolmen tunnin ajelun jälkeen palattiin lodgeen aamiaiselle, joka olikin tavallista juhlallisempi. Se nautittiin ulkona hienolla terassilla kuohuviinin kera. Onnittelumaljat mieheni täyskymppispäivälle sekä The Big Fivelle. Miehelleni tuotiin myös täytekakku komeasti kulkueessa onnittelulaulujen säestyksellä.
Pienen lepotauon jälkeen lähdettiin tutustumaan masaikylään. Masait (maasait), yksi Kenian neljästäkymmenestä heimosta, ovat nomadeja, paimentolais- ja soturikansaa. Masait ovat vaeltaneet  pohjoisesta Niilinlaaksosta ja asettuneet tälle alueelle 1700-luvun alussa. Täältä löytyy paljon tietoa masaista ja heidän kulttuuristaan ym ym.
Aikaisemmin masaiden valokuvaaminen on ollut kiellettyä, mutta nyt sai vapaasti kuvata ja kysellä asioita. Tämä herra ( satavuotiaan kyläpäällikön poika ja vissiin seuraava päällikkö) otti meidät vastaan ja selvitteli heidän olojaan hyvällä englannilla. Monet masait opiskelevat nykyisin muualla, mutta kuitenkin haluavat palata juurilleen.

 Alue oli täynnä roskia ja lehmän lantaläjiä ja ymmärrettävästi kärpäsiäkin oli paljon. Olin varautunut myös hajuefekteihin, mutta mitään erityisen epämiellyttävää hajua ei ollutkaan.
 Tässä on menossa hyppytanssi, jossa nuoret miehet näyttävät voimaansa ja notkeuttaan.
 Asumukset on rakennettu lehmänlannasta ja oksista. Kun masaityttö naitetaan masaimiehelle niin tytön ensimmäisenä tehtävänä on rakentaa talo. Masaithan ovat moniavioisia ja jokainen vaimo lapsineen asuu omissa taloissaan, joissa mies käy "kyläilemässä".

 Tässä talossa asuu oppaamme vaimoista yksi (muistaakseni kertoi, että neljä vaimoa hänellä on) lapsineen. Hyvin kapeasta oviaukosta menimme pilkkosen pimeään huoneeseen. Pikkuhiljaa silmä alkoi hahmottaa jotain, mutta mitään selvää ei saanut. Salamalla otetuista kuvista voi sitten myöhemmin katsoa miltä siellä näytti. Ilmeisesti suurinpiirtein kaikki näkyy kuvissa mitä sisällä oli.



 Varjossa istuskelijat
Miesten tehtäviin kuuluu mm. tulentekeminen

Miesten tehtävä on kylän puolustaminen ja karjan paimentaminen. Naiset rakentavat majat, hoitavat lapset, lypsävät lehmät, keräävät polttopuut, noutavat veden ja tekevät ruoan.

Naiset esittivät oman ohjelmanumeronsa.




Masai-heimon ruokavalio on varsin yksinkertainen: maitoon sekoitettua verta, vuohen ja lampaan lihaa sekä juhlina ehkä lehmänlihaa.
Hiljaiseksi veti kun tuolta kylästä lähdettiin ja hiljaiseksi veti nyt uudelleen kun tätä kirjoittelin. Niin monella tavalla täällä pallollamme eletään...

Tälle päivälle oli vielä ilta-ajelukin tiedossa. Sinne lähdettiin lounaan jälkeen.
Seepravauva siinä iltapalaa nauttimassa.
Lisää norsuja nähtiin



Puhveleiden kohdalla oli jo sellainen tunne, että onhan näitä nähty, mutta tuli kuitenkin taas jokunen kuva otettua.
Ja tähän väliin muutama maisemakuvakin





Ruohikossa pienen pensaan varjossa makaili leijonaemo kahden pentunsa kanssa, ehkäpä parivuotiaita (kertoi opas). Nuori uros nousi hetken meitä katseltuaan ylös ja siitä alkoi tapahtuma, joka jäi varmaan lähtemättömästi mieleeni. Hitaasti ja määrätietoisesti leijona lähti meitä kohti. Läheni ja läheni...

Ilta-aurinko paistoi kauniisti sen kasvoihin. Silmät olivat levolliset, oikeastaan ystävälliset. Pelko ei käynyt mielessä, mutta sydän hakkasi vähän tiuhempaan ja kädet hikosivat kameran ympärillä. Miten lähelle se tulisi...Muutaman metrin päähän se pysähtyi ja katseli meitä



Sitten se rauhallisesti kääntyi ympäri ja asteli ylväänä takaisin perheensä luokse

Niin ne lähtivät jatkamaan omaa matkaansa ja me omaamme. Tapahtuma teki minuun tosi ison vaikutuksen, se tulee aina ensimmäisenä mieleen kun reissuamme mietin ja muistelen. Iso tassunjälki jäi sydämeeni ja tulen aina muistamaan nuo silmät <3 Tunsinko minä ne?
Vilpertti 3.8.1998 - 6.6. 2011
Ilta oli jo siinä vaiheessa, että aurinko teki laskuaan
Vielä yksi gebardi, seeproja ja hyeena osuivat matkan varrelle



Tältä kyltiltä on jo useampi kerta käännytty "kotiin"
 Tämäkin perhe ihaili auringonlaskua
Ja olihan sukulaisia enemmänkin
Thompson-antiloopit ovat siroja, kauniita kevyesti ja sulavasti liikkuvia eläimiä, joiden häntä vispaa jatkuvasti.

Mielettömän upea päivä takana. Tapio sai ainutlaatuisen syntymäpäivän, The Big Five oli plakarissa ja tuo tähtihetki nuoren leijonan kanssa. Ei tällaisia päiviä ihmiselämään monta voi mahtua! Once in the life time!
Seuraavana aamuna lähtö pitkälle puistoajelulle...
Siitä sitten osassa 6.

 Tulipas tästä pitkä, mutta toivottavasti viihdyit matkassa :)

16 kommenttia:

  1. Kyllä viihdyin, kiitos, ja minua puhutteli myös tuo paikallisten elämä/asuminen... Ja aivan ihania kuvia jälleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila :)
      Oletko lukenut kirjan Corinne Hofmann: Valkoinen Masai? Kirjan pohjalta on tehty elokuva, joka tullut telkkaristakin. Itseltä mennyt ihan ohi. Kirja pitää hakea kirjastosta ja lukea.

      Poista
    2. En ole lukenut, mutta voisin hyvinkin lukea :) Minä kun en ole mielestäni "luontoihminen" enkä esimerkiksi telkkarista katsele luonto-ohjelmia (tosin en katsele juuri muutakaan...), niin ihmettelen, kun olen jo monta kertaa käynyt täällä lukemassa nämä Afrikka-postauksesi ja ihastellut valokuvia ja aina vain uudelleen tuntuu, että jotakin osaa sydämessäni koskettaa... merkillistä...

      Poista
    3. Itselläni oli koko reissun ajan sisäinen tunne, että joku osa minusta kuuluu Afrikkaan, vähän kuin kotiin olisi tullut, sellainen hyvä ja levollinen olo. En ole millään muulla reissula tuntenut samoin.
      Kiva, että olet viihtynyt matkalla mukana :)

      Poista
    4. Ehdottomasti olen viihtynyt :) Teinkin heti kirjavarauksen ja saan luettavaa ihan lähipäivinä. Mielenkiintoista!

      Poista
    5. Tein myös varauksen ja on jo noudettavissa :)

      Poista
  2. Olipas kiva olla taas "matkalla" muutamaan päivään en ole täällä käynyt joten oli paljon luettavaa ja katseltavaa. Ihan huikeita kuvia! Mahtavia eläimiä ja maisemia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hilu :)
      Ainakin kaksi osaa tulee vielä.

      Poista
  3. Mahtavia kuvia jälleen, erityisesti leijonakuvat. Varmasti ikimuistoinen syntympäivä!
    Mukavaa, että jatkoa tulee vielä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Manumiina :)
      Matka jatkuu vielä ainakin kahden osion verran.

      Poista
  4. Mielettömän ihanaa lukea teidän upeasta reissusta - ja upeita nuo kuvat - erityisesti tästä nuoresta leijonaherrasta ;) Ja pakko tunnustaa että mieki rakastuin jo näissä kuvissa noihin aavikkotaatelipuihin, joten samastuin addiktioosi täysin - pakko itsekkin joskus päästä sellaisia näkemään ihan livenäkin <3 Afrikka on minulle kuin lämmin versio tästä minun Lapista - paljon luontoa ja vähän ihmisiä - varmaan ihana tunne nähdä silmänkantamattomiin savannia kun tuolla tunturissakin tulee vähän uskomaton fiilis aina siitä kun maisema avautuu kymmenien kilometrien päähän <3 Eli lisää vaan näitä postauksia niin mekin jotka emme sinne Afrikkaan vielä ainakaan pääse niin saamme nauttia ja kiitos kun jaat reissun meän kanssa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piia :)
      Käymme aina syksyisin Lapissa ja todellakin sellainen samantapainen tunne valtaa mielen kun vaikkapa Taivaskeron huipulta maailmaa katselee. On niin pieni murunen tätä kaikkeutta, vaistomaisesti asettelee asioita tärkeysjärjestykseen ja muu maailma on jossain kaukana. Voi elää siinä hetkessä, joka just sillä kertaa elettävänä on. Savannilla myös unohtui kaikki muu ja oli vain se kyseinen hetki.

      Poista
  5. Voi että on ihana lukea tätä matkakertomusta. Voi että olen onnellinen, että olet päässyt kokemaan kaiken tuon upeuden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Enkuli :)
      Näitä postauksia tehdessäni ja niihin kuvia valitessani olen saanut reissun hyvään järjestykseen omassa päässäni ja on tosi kiva ollut jakaa se lukijoiden kanssa. Parinsadan kävijän päivävauhti on kovasti ilahduttanut samoin kuin tietysti kommentit <3

      Poista
  6. Olen innokas luontokuvien katsoja telkkarista,mutta sinä et tarvinnut tähän telkkaria.Pääsit asian ytimeen luonnossa,mahtavaa! kiitos taas luontopläjäyksestä! Ja poikakaverille myöhästyneet onnittelut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla :)
      Onnittelut menevät perille!

      Poista

Kiitos kommentistasi!