Minun Afrikkani osa 3

Lounaan jälkeen lähdimme veneretkelle Naivashajärvelle.

 Kuten jo aikaisemmin mainitsin, niin kuvauskalustoni ei ole lintukuvauksiin sopiva, mutta jotain otoksia isokokoisista linnuista sain. Koomisen näköistä kun sellaiset haikarankokoiset ja isommat linnut seisoskelivat puissa.Joidenkin kohdalla jäi ihmettelemään ruman ja kauniin määritelmää.

Järven pinta on aikoinaan laskenut runsaan vedenottamisen vuoksi ja kuivuneille rannoille on kasvanut puita. Kun jossain vaiheessa vedenottamista ruvettiin säännöstelemään, ettei järvi ihan kuivuisi niin sen pinta jälleen nousi ja puut jäivät veteen ja maisema oli pitkälti tällaista aavemaista.

Olihan järvellä muutakin kuin lintuja, nimittäin virtahepoja. Vasta jälkeenpäin tuli aika puistattava olo, mitä jos olisivat lähteneet kohti venettä...tuo avonainen kita oli nimittäin iso, sinne olisi meikäläinen mahtunut melkein yhtenä suupalana.

Tämän näköisillä botskeilla oltiin liikenteessä

Nousimme maihin Crescent Islandille ja teimme siellä lyhyehkön vaelluksen. Siellä ei ollut leijonia tms joten uskalsi kulkea kävellen.

Mutta ette arvaa keitä tuttuja nähtiin täällä. Pääskysiä! Niitä oli taivas melkein mustanaan. Sadekauden alkaessa ne lähtevät pitkälle lennolle ja kun saapuvat Suomeen niin sitten on meillä kesä.

Nämä puun kokoiset kaktukset ovat kandalabroja

Kirahvista lähikuvia. Upeat silmäripset!

Kävelyn jälkeen palasimme veneille ja ajelimme majapaikkaan. Puutarhassa marakatit hauskuuttivat.

Tämä veijari oli kovasti inhimillisen oloinen mutustellessan jotain leivänpalaa. Ihan helppo uskoa, että sukulaisia ollaan :)

Perheonnea

Puutarhassa oli myös tällainen kotoisen näköinen kisu

Illallisella käytyämme olikin jo aivan pimeää ja aseistetut vartijat saattoivat jokaisen "kotiovelle". Saimme tiukan ohjeistuksen, että jos vielä haluaa ulos pimeän aikana lähteä niin pitää kutsua vartija mukaan. Virtahevot nimittäin saattavat rantautua nurtsille ruokailemaan. Rantaan oli matkaa toistasataa metriä, joten vähän naureskelimme, että mahtavatkohan ne nyt sentään ihan rakennusten lähelle kuitenkaan tulla. Päivä oli ollut taas varsin tapahtumarikas ja väsy painoi, joten ei tehnyt mieli mitään muuta kuin suihkun kautta onnellisena pujahtaa peiton alle.

Aamulla oven takana olikin yllätys, joka osoitti, että ohjeistukset ja varoitukset kannattaa ottaa ihan tosissaan

Näin lähellä oli virtahepo yön aikana vieraillut ja jättänyt käyntikorttinsa.
Aamiaisen jälkeen klo 8  matkamme jatkui sinne, mitä olin eniten odottanut, Masai Maran ruohosavanneja. Matka oli jo nyt ylittänyt odotukset monin tavoin ja The Big Fivestä puuttui enää leijona ja norsu. Halusin nähdä myös lempikissani, gebardin. Jos olisin eläin, haluaisin olla nimenomaan tuo sulavaliikkeinen nopea kissa. Mieli täynnä kutkuttavaa jännitystä taas jeeppiin ja menoksi.
Parissa seuraavassa jaksossa saan näyttää teille ne kuvat, joista itse eniten tykkään ja jotka ovat minulle koko reissun tärkeimmät. Pysykää kanavalla!  Asante sana (kiitos)!