Minun Afrikkani osa 9

Diani Beachilla vietetyistä päivistä yhtenä teimme monta tuntia kestäneen veneretken. Ensin bussilla varmaan tunnin ajo ja erinäisten häslinkien jälkeen pääsimme rannalle, josta vene lähti. Täytyy sanoa, että kuuna päivänä en olisi kotimaassa sen kuntoiseen veneeseen mennyt, mutta suhteellisuuden taju näköjään himmenee ja alkaa ajatella, että tää on Afrikka.
Tämän sorttista laituria ja kalustoa. Nuo raput joita alas laskeuduttiin, eivät olleet huonojalkaisia ja heikkohermoisia varten.

Mutta merelle päästiin, pelastusliivejäkin näytti ilmeisesti kaikille olevan. Ajeltiin kohti koralliriuttaa ja matkalla tavattiin delfiinejä. Ne ovat yhtä hauskoja joka paikassa!

 Pääsääntöisesti matka taittui onneksi melko tyynessä, mutta muutaman kerran pärskähti aaltokin.

Koralliriutan päälle ankkuroitiin ja halukkaat voivat snorklata tai uida. Itse tuli vaan nautittua maisemasta.

Ja kuvattua venee aika epämääräisen näköistä keulaa

Veneen henkilökuntaan kuuluva poika otti meidän vesitiiviin kameran mukaansa snorklaukseen ja tässä muutamia vedenalaisia maisemia

Ja tässä kuvaaja, iloinen ja ystävällinen poika

Merimatkalla käytiin vielä ruokailemassa hyvin vaatimattomassa ravintolassa ja nähtiin varmaan maailman likaisin ranta, en ilennyt edes kuvaa ottaa.

Muutama kaunis lintu vielä safariviikolta

Rantalomakin alkaa olla lopuillaan ja tulee aika sanoa näkemiin Afrikalle. Maanantaina 2.2. lähdimme bussilla kohti Mombasan lentokenttää. Matkalla oli paljon sokeriruokoviljelmiä ja kansainvälinen sokeritehdaskin oli

Paikoin oli ihan väljääkin, vasemmanpuoleinen liikennekin alkoi tuntua suht luontevalta

Nyt matka Mombasan lentokentälle sujui ilman suurempia ruuhkia. Mombasasta lennettiin ensin Nairobiin ja sieltä yölento Amsterdamiin ja sieltä edelleen muutaman tunnin odottelun jälkeen lento Helsinkiin. Sieltä vielä bussilla Raumalle ja lopuksi pikkupätkä taksilla kotiovelle. Aikaa oli kulunut 20 tuntia lähdöstä kun kotioveen avainta sovitettiin.
Eteisessä odotti ihana ruusukimppu tervetulotoivotuksineen naapurin perheeltä

Seuraavana aamuna avautuivat upeat lumiset maisemat ja ilma oli niin raikas ja kevyt hengittää.

Otturi-Vili oli todella iloinen paluustamme ja jäi heti moneksi tunniksi päikkäreille vakiopaikalleen

Upean reissun jälkeen oli niin ihana palata kotiin.
Niin paljon muisteltavaa jäi reissulta ettei ole tosikaan. Ikimuistettavia tapahtumia ja kohtaamisia, uusia tuttavuuksia, jännitystä. En tiedä, jäikö osa sydämestäni Afrikkaan vai toinko osan Afrikkaa sydämessäni mukanani. Ehkä molempia. Yleensä meillä on ollut seuraava reissu varattuna tai ainakin suunniteltuna kun edelliseltä tullaan. Nyt ei ole ja on sellainen tunne, että vaikka minne menisi niin vaisulta ja lattealta tuntuu tämän jälkeen. No, antaa ajan kulua, nyt on ihana olla kotona ja fiilistellä kuvilla, lukea kirjaa "Valkoinen Masai" ja kohta katsoa se myös elokuvana.
Olen ollut tosi iloinen kun olen blogin hallintasivuilta nähnyt parinsadan kävijän käyneen joka vuorokausi seuraamassa matkakertomusta. Olen itse elänyt reissun uudelleen näitä kirjoitellessa ja on ollut kiva jakaa kokemuksensa teille ja lukea kommentteja.
Tämä oli nyt viimeinen osio ja 

kiitän lämpimästi teitä kaikkia nojatuolimatkalaisia mielenkiinnosta!